
Oikeutuksen tunnelukon piirteet ovat hyvin lähellä narsistista persoonallisuushäiriötä - Ja minulla on kummankin piirteitä!
Oikeutuksen tunnelukko ja narsistinen persoonallisuus syntyvät hyvin samankaltaisissa tilanteissa.
Tämä teksti ei ole helppo kirjoittaa. Kutsunko itseäni juuri narsistiseksi?
Varsinkaan narsistin uhrina en heittele ihan tuulesta temmaten tällaisia ajatuksia. Tunnelukkokurssini myötä olen tutustunut, oppinut, lukenut ja opiskellut hyvin syvällisesti tunnelukkoteoriaa. Aiemmin olen opiskellut myös sitä, miten narsistinen persoonallisuushäiriö mahdollisesti syntyy.
Kirjoitan tämän tekstini täysin maallikkona, omiin kokemuksiini ja oppimaani perustuen, pohdintana.
On hyvin hämmentävää, että oikeutuksen tunnelukko ja narisistinen persoonallisuushäiriö syntyvät hyvin samankaltaisissa lapsuusympäristöissä. Niiden esiintymismuodot ovat myös hyvin samankaltaisia.
Katsotaanpa.
Kimmo Takanen kirjoittaa kirjassaan Parisuhteen tunnelukot oikeutuksen tunnelukosta näin: Tunnelukko antaa meille tunteen, että olemme parempia ja erityisempiä kuin muut. Säännöt ja lait eivät meitä niin kosketa, mutta muiden niitä kyllä pitää totella. Meidän ei tarvitse tyytyä tavanomaiseen, koska olemme erityistapauksia. Koemme, ettei meidän tarvitse muuttua, koska ongelmat ovat aina muissa. Meidän on vaikea kuulla ei-vastausta, koska olemme oikeutettuja siihen, mitä haluamme. Kumppanillamme ei ole samanlaisia oikeuksia kuin meillä. Me saatamme olla myös oikeutettuja pettämiseen, koska jäämme parisuhteessamme jotain vaille. Kumppani ei saa pettää meitä.
Narsismi.info esittelee lääkärien käyttämän testin, jolla mitataan narsismin esiintyvyyttä. Jos vastaa viiteen kyllä, saattaa omata narsismin piirteitä. Testissä on kohtia kuten henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja hän uskoo olevansa erityislaatuinen ja ainutlaatuinen, henkilö käyttää muita hyväkseen, hän on ylimielinen ja röyhkeä, vaatii ihailua ja usein hän ei ymmärrä muiden tunteita.
Tunnelukon synty: Lapsuudessa on joko saatu ihan kaikki ja rajattomasti ja meitä on pidetty erityistapauksina. Tai toinen ääripää on liian tiukka kuri, tunteiden kohtaamattomuus, lapsen laiminlyönti, arvostuksen ja hyväksynnän puute. Syntyy narsistinen oikeutus: olemme lapsena jääneet niin paljosta paitsi, nyt meillä on oikeus saada kaikki.
Narsistisen persoonallisuuden synty: Lapsuudessa on joko saatu ihan kaikki ja rajattomasti ja meitä on pidetty erityistapauksina. Tai toinen ääripää on liian tiukka kuri, tunteiden kohtaamattomuus, lapsen laiminlyönti, arvostuksen ja hyväksynnän puute. Syntyy narsistinen oikeutus: olemme lapsena jääneet niin paljosta paitsi, nyt meillä on oikeus saada kaikki.
Huomaamme, että ehkä vähän liioitellun korostetusti esitän, että käsittelemäni tunnelukko sekä persoonallisuushäiriö syntyvät täysin samankaltaisissa ympäristöissä. Narsistinen ihminen (tai oikeutuksen tunnelukkoinen) pyrkii kompensoimaan lapsuuden tunnetason vaille jäämistään vallankäytöllä, suorituksilla ja erityiskohtelun vaatimisilla (Takanen).
Tämä on hätkähdyttävä ajatus. Onko narsistisuudesta mahdollista parantua?
Tämä on mielenkiintoista. Myös siksi, että jos uskoo tunnelukon olevan lyötävissä, silloin myös narsistiset piirteet saattavat vähentyä, jos työskentelee oman käyttäytymisensä parissa. Tämä on hätkähdyttävä ajatus. Oma ajatukseni on siis: onko narsistisuudesta mahdollista parantua?
Tein jälleen tunnelukkotestin. Sain oikeutuksen tunnelukolle isot pisteet, se esiintyy minulla keskivahvana. Tiedän, mistä tämä ainakin osittain johtuu. Olen elänyt hyvin tiukassa, rankaisukeskeisessä yhteisössä koko lapsuuteni. Olen kokenut myös jääväni vaille hyväksyntää ja rakkautta. Minua ei ole nähty ja kohdattu omana itsenäni. Vain tekemällä jotain sain hyväksyntää. Nämä ovat oikeutuksen tunnelukolle suotuisat oltavat syntyä.
Uskon vahvasti siihen, että tunnelukkojaan voi työstää. Kurssillani annan (myös itselleni) toimivia ohjeita siitä, miten niihin voi reagoida ja miten niiden vaikutusta voi vähentää. Silti oli hyvin ahdistava ajatus huomata, kun luin tuosta testistä sekä kuvausta tästä tunnelukosta, että minussa täyttyvät molempien piirteet joillakin osa-alueilla.
Kuka meistä uskaltaa sanoa, että on narsistinen?
On pysähdyttävä niiden toimintamallien äärelle, jossa oikeutus nousee mieleeni. Vaikka olen jäänyt vaille jotain, mitä olisin kaivannut, voin myös terveemmällä toiminnalla saada nyt sitä, mitä ansaitsen. Hyvä synnyttää hyvää. En voi vaatia itselleni enemmän kuin toisille. Tätä kirjoittaessani koetan koko ajan lieventää tekstiäni, jotenkin selitellä käytöstäni. Ehkä sekin on sitä oikeutusta: en haluaisi myöntää, että korjattavaa löytyy.
Jos on miettinyt joitakin kertoja esimerkiksi sitä, että miksi minun tulisi kierrättää, miksi minun tulisi laittaa roskat roskiin, ei minun tarvitse aina ihan kaikkia lakeja tai liikennesääntöjä noudattaa, minun tunteeni ja tarpeeni ovat tärkeämpiä kuin tuon toisen, en oikeastaan välitä, jos satutan tällä teollani toista, on tämä puhe ehkäpä oikeutuksen tunnelukon vaikutusta.
Kun mietimme asiaa tätä kautta, on ehkä helpompi ymmärtää, mistä tästä tunnelukosta on kysymys. Mutta missä menee raja ja onko sitä, milloin käytös muuttuu narsistiseksi? Onko sittenkin niin, että tunnelukkoinen myöntää ongelman, ja haluaa tehdä asialle jotain, taas kun persoonallisuushäiriöinen ei edes tunnista omaa väärää käytöstään? Tosin jos tunnelukko on kovin vahva, ei osaa nähdä toimintansa haitallisuutta
Miten asia on? Onko narsistinen/narsistin käyttäytyminen oikeutuksen tunnelukon syytä?
Lue myös:
Mistä tunnistaa narsistin?
Tee tunnelukkotesti
Terveisin, Helka
Kommentit