Olen äiti, joka on aivan liian usein kännykän kanssa

”Äiti, kännykkä pois, kilttiii…”, kuuluu usein meillä kotona. Nuorempi lapseni hermostuu usein, koska olen liian paljon kännykkäni kanssa. Huono omatunto kolkuttaa ja laitan kännykän pois, hetkeksi. Sitten pakottava tarve ottaa kännykkä käteen ja tsekata, mitä somessa tapahtuu, voittaa, ja kohta on jälleen kännykkä kädessä.

Some luo virheellisen kiireellisyyden tunteen.

Tuntuu, että on pakko katsoa, mitä Facebookissa tapahtuu tai muuten jää jostain paitsi. Jos joku ehdottaa, että olepa ilman kännykkää päivä, viikko, tai EDES ILTA, kauhistun. Hyvänen aika, eihän se nyt ole MITENKÄÄN MAHDOLLISTA!

Tiedän, että olen someaddikti ja sen tietävät kaikki lähipiirissänikin. Se ahdistaa, mutta en ole tehnyt asialle mitään. Jos minulla olisi pienempi lapsi, olisin aivan varmasti juuri se äiti, joka istuu hiekkalaatikon reunalla kännykkäänsä näpräten ja ei tiedä eikä seuraa, mitä lapsi siellä puistossa tekee. Olen se paheksuttava äiti, joka on junassa kännykkänsä kanssa ja lapsi pitkästyy istumaan yksinään ja lähtee juoksentelemaan pitkin junan vaunuja. Paheksuvat katseet kääntyvät minuun; tuolla se äiti on vain kännykkänsä kanssa ja lapsi käyttäytyy huonosti. Nykyajan äidit! huokailevat muut.

Toimintani on ristiriitaista, koska valitan, että minulla on liian vähän aikaa lapsieni kanssa.

En ole lapsieni kanssa päivittäin, joten luulisi minua kiinnostavan olla läsnä silloin, kun heidän kanssaan saan olla. Silti kännykkä tai tietokone vie usein voiton lasten kanssa olemiselta. Pienempi lapseni reagoi tähän huonolla käytöksellä, joka ärsyttää minua, ärähdän hänelle ja hän ärsyyntyy yhä enemmän. ”Äiti, kännykkä POIS!” huutaa leikki-ikäinen jo selvästi kiukkuisena. Siinä vaiheessa lentää kännykkä nurkkaan ja vietän lapseni kanssa oikeasti laatuaikaa. Mutta miksi tuon pitää kestää niin kauan, kysyn itseltäni, ennen kuin ymmärrän, ettei kännykkä saa olla tärkeämpi kuin lapsi.

Tietenkin lapseni ottavat myös minusta esimerkkiä ja ovat usein kännykän tai muun laitteen kanssa. Me olemme se perhe, jossa ei ole mitään ruutuaikaa. Meillä katsotaan paljon ohjelmia tietokoneelta, kännykästä tai televisiosta. Myönnän sen suoraan, vaikka tiedän, ettei tämä ole oikein. Kyse on vain ja ainoastaan omasta laiskuudestani, koska en aina jaksa leikkiä aktiivisesti lasteni kanssa; teinin kanssa en edes aina tiedä, mitä yhdessä voisi tehdä. Olkoon kännykällänsä.

Nyt on muutoksen aika.

Pienemmän lapseni kiukku kännykkääni kohtaan on otettava tosissaan. Aion aktiivisesti jättää somen ja kännykän pois niistä hetkistä, jolloin hän on luonani. Haluan olla läsnäoleva äiti, koska en saa viettää arkea päivittäin lapsieni kanssa.

 

Yhdessäolon hetket ovat liian arvokkaita hukattavaksi someen, joka ei anna minulle mitään aitoa elämää.

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?