Etä-Äiti

Olen paras äiti lapsilleni

Teksti: Helka Belt

”Olet tehnyt kaksi lasta kahden eri miehen kanssa ja epäonnistunut pitämään nuo perheet koossa ja nyt haaveilet kolmannesta suhteesta. Olisitko etä-äidin ja vuoroviikkoäidin lisäksi hieman epäkypsä-äiti? Suosittelen sinua käymään ammatti-psykologin puheilla ja selvittämään juurta jaksain kahden eron syyt ja seuraukset, ennen uuden suhteen metsästämistä. Lapsiesi ja itsesi parhaaksi.”

-Anonyymi kommentoija

 

Sain tällaisen kommentin erääseen blogikirjoitukseeni. Taisin mainita tosiaan haaveenani olevan  -kenelläpä ei olisi-  vielä pysyvän parisuhteen, jossa voisin sanoa olevani kotona. Viimein. 

Me etävanhemmat ja -äidit varsinkin oman kokemukseni mukaan koemme valtavasti syyllisyyttä tilanteestamme. Siitä, että emme asu lastemme kanssa. Siitä, että olemme jotenkin ”epäonnistuneet” elämässä pahemman kerran. ”Epäonnistuneet pitämään perheemme koossa”. Jos lisätään vielä tähän kuvioon, mitä minulla on; tosiaan kyllä, minulla on takanani parisuhteet, jotka päättyivät eroon, ja kyllä, minulla on kaksi lasta kahden eri miehen kanssa. Minä syyllistän paljonkin itseäni näistä asioista ja ajoittain unohdan, että asioilla on aina monta eri puolta, tekijää, vaikuttajaa, ja aina myös se toinen osapuoli mukana. Taisi unohtaa kommentoijakin. Parisuhdetta kun ei aloiteta, eletä ja päätetä yksin, siihen kuuluu aina kaksi eri osapuolta. 

Olisi kummallista, jos tähän ikään päästyä ei olisi jo takana menneisyyttä. En koe olevani kovinkaan erilainen tai erikoinen muiden joukossa. Onko kaksi mennyttä parisuhdetta paljon? Nykyinen etäpoikani sai alkunsa hyvin varhaisessa vaiheessa minun aikuiselämääni, kun hän halusi tähän maailmaan niin paljon, että ehkäisytkään eivät häntä pidätelleet. En koe kovinkaan ”epäonnistuneeksi” itseäni, kun onnistuin hänet kasvattamaan nuoresta iästäni huolimatta muutamat ensimmäiset ikävuotensa lähes yksinäni ilman apua. 

 

”Olen paras äiti lapsilleni ja oikeanlainen juuri tällaisena.”

 

Tiedostan sen, että ulkopuoliset näkevät minut usein kuten anonyymi kommentoijani. Mutta onnekseni lähipiirissäni saan kovasti kannustusta ja rohkaisua. Olen paras äiti lapsilleni ja oikeanlainen juuri tällaisena. Menneet parisuhteeni ovat päättyneet rauhaisasti, ilman riitoja tai taisteluita ja välit ovat säilyneet hyvinä. Vuoroviikkotaaperoni isän kanssa asioiden hoito on helppoa ja sujuvaa. Etäpoikani isä on upea ihminen ja hoitaa lastamme uskomattoman hyvin ja varmoin ottein.

Minusta olen onnistunut aika paljossakin. Mutta vaikka olenkin, silti syyllisyys ja paha mieli painavat usein hartioita alaspäin. Ei tähän oikein kaipaisi enää syyllistämistä ulkopuolelta, vaikka se hyvin tavallista valitettavasti on edelleen. Aina syyllistäminen tai erilaiseksi leimaaminen ei ole suoraa vaan se tapahtuu vähän peitellysti ja hiljaisten katseiden kautta. Mutta nuo katseet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. En yhtään ihmettele, miksi lähes kaikki tuntemani etä-äidit ovat niin kovin vahvoja naisia. Me kohtaamme hyvin paljon paheksuntaa kanssaihmisten keskuudessa lähestulkoon päivittäin.

 

”En yhtään ihmettele, miksi lähes kaikki tuntemani etä-äidit ovat niin kovin vahvoja naisia.”

 

Ei tämä elämä ole täydellistä, ei kenelläkään. Olen kamppaillut vuoden ajan itseni löytämisen kanssa, identiteettini rakentamisessa ja oman paikkani löytämisessä ja menneisyyden tapahtumien käsittelemisessä. Ja kyllä, kävin terapiassakin. Itsensä ja oman polun löytäminen on rankka mutta palkitseva kokemus.

En ole epäkypsä äiti. Olen paras äiti lapsilleni. Nyt uskallan sanoa sen ääneen. 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Instagram-tilini löytyy täältä.

Lue myös

X