Onko tylsiintyminen ja suhteen arkiintuminen riittävä syy erota?

Parisuhteessani on tylsää.
Se alun kipinä on täysin hävinnyt.
Seksi on rutinoitunutta, eikä minua kiinnosta.
Minua ei kiinnosta olla enää puolisoni kanssa.
Haluaisin elämääni jotain jännitystä.

Jokainen parisuhteessa ollut tai oleva varmaankin tunnistaa jonkun näistä ajatuksista omakseen. Mutta onko tavallisen arjen harmaus riittävä syy erota?

Omien kokemusteni kautta sanon, että kun harmaa arki alkaa, alkaa se oikea suhde. Jotkut sanovat, että siinä oikeassa ei tule tylsää ja harmaata, mutta he ovat väärässä. Alun huuma, jännitys, rakastuminen, rakastumisen tunne, ihastus, perhoset ja uuden odotus eivät ole tavallinen olotila. Sellainen kestää joidenkin tutkijoiden mukaan noin kolme vuotta, korkeintaan, jonka jälkeen alkaa se harmaus.

Kun harmaa arki alkaa, alkaa se oikea suhde.

Eli arki. Jolloin parisuhteen vahvuus mitataan. Tässä on ollut oma henkilökohtainen ongelmani: en ole päässyt koskaan suhteissani niin pitkälle, että olisimme todella voittaneet tuon harmauden. Vasta nyt ymmärrän, että harmaus on tavallista: niin kuuluukin käydä. Kukaan ei jaksa elää seikkailua joka päivä. Se mitä tapahtuu harmauden keskellä, on paljon tärkeämpää kuin se, miten alun huuma on mennyt.

Eroseminaariohjaajana sanon täysin samaa. Se, että kasvettiin erilleen, on maailman paskin syy erota. Mitä ihmettä tuo edes tarkoittaa? Suhteessa ei kuulukaan kasvaa yhteen, olla yhtä puuta. Juha Tapiokin laulaa kahdesta vanhasta puusta, ei yhdestä. Kaksi nojaavat toisiinsa, tukeutuen, tarviten, mutta ovat aina erillään, omia yksilöitänsä. Jos perustaa koko arkensa, elämänsä, onnensa ja ilonsa toiseen, hävittää itsensä. Silloin toisen kanssa eläminen, toisen arki, käy tylsäksi. Koska ei toteuta omaa elämäänsä, omia unelmiaan.

Tätä tarkoittaa se, että meidän tulee aina elää itsellemme, ei toisille. Jos parisuhteesta muodostuu vain yksi puu, erilleen kasvaminen tapahtuu väistämättä. Tätä eivät monet allekirjoita, mutta tämä on totuus. Itsensä hävittäminen toiseen ei ole kestävän parisuhteen rakennusaine, pohjusta, liima eikä ylläpitäjä.

Jos taas molemmat saavat vapaasti toteuttaa itseään, toisiaan kunnioittaen, mutta yksilöinä, ei arjesta muodostu niin tylsää. Tämä on ollut virheeni. Olen etsinyt suhteesta ratkaisua omiin ongelmiini, tuskaani, kipuihini ja etsintöihini. Tällöin suhteelle kasaantuu jo alussa liikaa painolastia. Kun toinen ei voikaan elää minun elämääni ja parantaa minua, haluan pois. Tässä se viisaus: emme voi aloittaa parisuhdetta rikkinäisinä tai etsien onnea. Se on löydettävä itse, ensin.

Juha Tapiokin laulaa kahdesta vanhasta puusta, ei yhdestä.

Tästäkin jotkut ovat eri mieltä: me olemme rakennettu niin, että tarvitsemme toista. Emme voi olla täysiä ilman toisen ihmisen läsnäoloa. Minä taas sanon, että jos rakennamme onnemme toisen varaan, olemme vaarallisella tiellä. Toinen voi aina lähteä. Jokainen ihminen on vapaa. Missä me silloin olemme? Onnettomia.

Jos taas rakennamme onnemme itse, toinen ei ikinä voi viedä sitä meiltä pois. Tässä se salaisuus, jonka olen viimein löytänyt. Jos arkemme on tästä kaikesta huolimatta tylsää, kysykäämme itseltämme: onko se parisuhteen syytä, vai onko elämämme muuten epätyydyttävää? Yleensä se vastaus löytyy täysin muualta kuin parisuhteen ongelmista. Silloin ero vie allikkoon: arjen tylsiinnyttäjä seuraa mukana. Ja jälleen yritämme piilottaa tylsyyden uuden suhteen varjoon.

Ja kun kuherruskuukausi on ohitse, olemme jälleen allikossa.

Siksi valitsin oman eroryhmäni kuvaksi tämän: kuka elämääsi ohjaa? Olemmeko se me itse, vai joku muu? Jos vastaus on mikä muu tahansa kuin minä itse, olemme väärällä polulla.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu Joulu 4, 2019 kello 9.13 PST

Siksi: rakenna arkesi itsesi varaan. Silloin parisuhdekin voi paremmin.

Terveisin: Helka