
On pakko lopettaa tää suhde, joka enää vain satuttaa ja ärsyttää
Korona-aika on saanut minut ynmärtämään asioita uudella tavalla
Viimeinkin tajusin. Tämä on lopetettava.
Kun korona loppuu, miltä tuntuu palata normaaliin? Vai onko enää normaalia, tai jos on, haluammeko enää palata siihen? Olemmeko oppineet jotain, ja on aika mennä kohti uutta?
Yksin oleminen, eristäytyminen, vähäiset kontaktit ja vapautunut aika ovat saaneet varmasti monet miettimään. On aikaa pohtia omaa elämäänsä. Monet ymmärtävät, ettei paluuta vanhaan enää ole. Ja se on myös hyvä.
Olisi tyhmää, jos emme oppisi tästä raa’asta, vaikeasta ja uudesta arjesta jotain.
Monet miettivät juuri nyt parisuhteidensa kohtaloa. Joitakin korona yhdistää, jotkut päätyvät varmasti eroon. Myös kaikki muut ihmissuhteet punnitaan. Kuinka monta häviää, kun emme voi nähdä? Kun ei olekaan helppoa, ei ole arkea. On vaikeita viikkoja, jolloin on tarpeen puhua tunteistamme, vaikeuksista, tukea toisiamme ja löytää uusi tapa olla yhdessä.
Kaikille tämä ei näytä olevan mahdollista. Minä olen tullut päätöksen eteen.
Kaikille tämä ei näytä olevan mahdollista. Minä olen tullut päätöksen eteen. Aion lopettaa ihmissuhteeni.
Sellaisen suhteen, joka ei enää tuo hyvää oloa. Se vain ärsyttää ja ahdistaa. Sellainen, joka lupasi olla ystävä, lähellä, tukea, mutta kun tuli korona, hävittiin.
Ei tunnu hyvältä tulla hylätyksi. Tajuta, että on ollut vain hupia, hauskanpitoa toiselle. Helppojen aikojen kaveri. Kun vaikeudet tulevat, lähdetään pois. Ghostataan. Ei puhuta.
Korona-aikana olen lähentynyt useiden kanssa. Yllättävienkin tuttavuuksien. Ja saanut uusia. Ihmisiä, keiden kanssa puhua. Jakaa tämä historiallinen aika.
Kun minulla oli tärkeää saada puhua, turvautua tuttuun, en voinut tehdä niin. Mutta sain tilalle uutta. Tulevaisuutta. Sellaista, joka toivottavasti kantaa tämän ajan ylikin.
Pysähdytään miettimään, mitä tämä aika tarkoittaa meille? Haluammeko enää palata vanhaan? Kun olemme huomanneet, että se vanha ei aina olekaan hyväksi? Turvallista, tärkeää?
Oli vapauttavaa ymmärtää ja tehdä tämä päätös. Tuli kevyt olo. Tähän olinkin tulossa. Tämä oli tarkoitus.
Opitaan. Ja ollaan toistemme tukena. Sitä me kaikki nyt tarvitsemme.
Lue myös: Voiko seksisuhde eksään toimia
Terveisin, Helka
Kommentit