Etä-Äiti

Opettajani ilkeät sanat ajoivat minut anoreksiaan – annetaan kaikille kehoille rauha, oikea rauha

Teksti: Helka Belt

Näin uuden vuoden alkaessa monet tekevät lupauksia laihtua, lihoa, syödä terveellisemmin, liikkua enemmän. Jos päätös lähtee itsestä ja on terveellisellä pohjalla, ovat nämä päätökset hyviä.

Jos kehonsa muokkaaminen johtuu toisten ilkeistä huomautteluista, haukkumisesta johtuvasta huonosta kehoitsetunnosta tai vääristyneestä kehokuvasta, ollaan ongelman edessä.

Jos taas kehonsa muokkaaminen johtuu toisten ilkeistä huomautteluista, haukkumisesta johtuvasta huonosta kehoitsetunnosta tai vääristyneestä kehokuvasta, ollaan ongelman edessä. Minulle kehorauha tarkoittaa nimenomaan sitä, ettei toisen ulkoiseen olemukseen saa puuttua. Vaikka olen myös sitä mieltä, että liiallisuus syömisessä, lihavuudessa tai laihuudessa tai ylipäätänsä missä tahansa on epäterveellistä, on toisen keho ehdoton rauhoitettu alue.

Siihen ei vain puututua. Ei ikinä. 

Minä tunsin olevani iso ja pullea, varsinkin, kun opettajakin sanoi, että olin isokokoinen.

Minä harrastin balettia yli kymmenen vuotta. Olen aina ollut ruumiinrakenteeltani kevyt ja laiha, mutta baletissa olin yksi isoimmista tytöistä, osittain pituuteni vuoksi. Siksi koin itseni vielä enemmän kömpelöksi ja rumaksi. Ryhmän paras tyttö oli hento ja pikkuinen. Minä taas luulin olevani iso ja pullea, varsinkin, kun opettajakin vielä sanoi, että olin isokokoinen ja siksi minusta tuskin tulisi balettitanssijaa. Olin herkkä arvostelulle, ja sanat tuntuivat minusta ilkeille. Menin kotiin ja katsoin itseäni peilistä ja minusta näytti, että olin liian iso. 

Koska olin kokenut itseni jo etukäteen liian isoksi, tuntui minusta, että minun pitäisi pudottaa painoa. Siksi aloin laihduttamaan, 12-vuotiaana. Minusta tuli lähes luuranko. Kuvat tuolta ajalta ovat huolestuttavia ja itkettäviä. Olen niin sairaalloisen laiha. Mutta näin itseni lihavana. Näin sanat, joita ei varmasti oltu tarkoitettu haukuksi, muodostuivat kohtalokkaiksi, koska ne lisäsivät tunnetta, että minun laihdutettava, jotta voin jatkaa balettia ja olla tarpeeksi pieni.

Aloin laihduttamaan, 12-vuotiaana. Minusta tuli lähes luuranko.

Lapsi saa olla lapsi, juuri sellainen kuin on. En olisi voinut muuttaa pituuttani tai ruumiinrakennettani, vaikka kuinka olisin laihduttanut. Kun katson voimistelijatyttöjä, minulle tulee paha mieli. Kuinkahan moni heistä on syömättä, laihduttaa, sairastaa anoreksiaa? Jotta olisi tarpeeksi pieni, tarpeeksi hyvä lajissaan, kelpoinen valmentajilleen?

Minun anoreksiani ei ollut vakavimmasta päästä ja loppui onneksi ennen kuin siitä tuli hengenvaarallista. Ymmärsin kuitenkin, millainen voima aikuisten sanoilla lapsiin on. En sanoisi omilleni ikinä mitään sellaista. On väärin ajatella, ettei se vaikuttaisi poikiin samalla tavalla; aivan varmasti vaikuttaisi, varsinkin herkkiin, kuten minun poikani ovat.

Lapsien, aikuisten, kaikkien kehot ovat omanlaisiaan ja arvostelun yläpuolella. Niiden täytyy antaa olla rauhassa. Aina. Sanat voivat haavoittaa todella paljon. Muistetaan myös, että oma kehopuheemme voi olla haavoittavaa, itseämme kohtaan. Arvostetaan omaa kehoamme, vaikka se onkin epätäydellinen. Arvostava puhe kehoja kohtaan alkaa aina itsestä.

Lue myös: Olen hyvin pienitissinen nainen

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Lue myös

X