Etä-Äiti

Ovatko etä-äidit jotain kummajaisia, yhteiskunnan omituisuuksia?

Teksti: Helka Belt

Kirjoitettu 18.4.2017

"Siis MITÄ!"
"Miten sä VOIT?! Mä en vois olla erossa lapsestani PÄIVÄÄKÄÄN!"
"Oletko jotenkin…sairas tai jotain?"
"Miten sä voit jättää lapsesi jollekin TOISELLE?"

Jos erehdyt kertomaan. Niin, kyllä: minä olen etä-äiti. HUI KAUHISTUS!? Epäusko, arvostelu, kummeksunta ja tuomitseminen näkyvät kuulijan kasvoilta, oikein huutavat naamallesi.

Kyllä. Minä olen etä-äiti vanhemmalle lapselleni. Kuinka moni isä joutuu perustelemaan, jos on etäisä? Uskallan väittää, ettei yksikään. Kuinka moni äiti, että on etä-äiti? Väitän taas: ihan jokainen. Miksi? 

Minua pidetään huonona äitinä, koska olen etävanhempi. Toisen lapseni isää ei pidetä huonona isänä siksi, että hän on etäisä. Miksi ajattelumalli “miehet ovat viikonloppuisiä ja äidit asuvat lastensa kanssa” istuu niin tiukassa?

 

"Kuinka moni isä joutuu perustelemaan, jos on etäisä? Uskallan väittää, ettei yksikään."

 

 

Luulen, että perinteinen äitiys-käsitys on jotenkin todella, todella syvällä tässä yhteiskunnassa, Se on pyhää, siihen ei saa koskea ja käsitystä ei saa ravistella. Mutta yhteiskuntaa ravistellaan joka päivä. Mietitäänpä vain, miten suomalainen yhteiskunta on muuttunut ihan lähivuosina? Sukupuolen muutoksen tehnyt evankelis-luterilainen pappi, yh-homoisä (ja vielä kansanedustaja!), tasa-arvoinen avioliittolaki. Muutamia mainitakseni. 

 

Silti jotenkin etä-äitiys on sellainen asia, mitä edelleen kauhistellaan. Sen on pakko liittyä johonkin alkukantaiseen oletukseen, että miehet käyvät töissä ja ansaitsevat, äidit olkoot kotona ja hoitakoot lapset. Erotilanteissa on lähtökohtaisesti aina oletettu, että mahdolliset yhteiset lapset menevät äidin luokse. On aika ravistella tätäkin ajattelumallia.

 

"Silti jotenkin etä-äitiys on sellainen asia, mitä edelleen kauhistellaan."

 

Ei sen takia, että etä-äitiyttä sinällään pitäisi jotenkin ihannoida tai se olisi päämäärä, johon pyrkiä. Vanhemmuus aina on tunteitava herättävää ja etä-äitiys varsinkin. Tuskin kukaan äiti (tai isä) pyrkii etävanhemmaksi. Mutta ei elämä ole täydellistä. Eroja tapahtuu. Silloin on mietittävä, mikä on lapselle hyvä ja paras paikka asua.

 

Jos etä-äitiyteen pakotetaan ilman äidin omaa tahtoa, on se tietenkin asia aivan erikseen. Silloinkin on äärimmäisen tärkeä kuitenkin muistaa, että tilanne on äidille varmasti todella, todella vaikea. Ei hän silloin kaipaa vielä ulkopuolisten arvostelua osakseen.

 

"Minua pidetään huonona äitinä, koska olen etävanhempi"

 

Annetaan jokaisen elää ihan omaa elämäänsä, jooko? Ja jos toisen tilanne niin kiinnostaa, älä kauhistele, kysy! Kyllä me vastataan. 

Ajatuksia ravistellen, Etä-äiti

PS. En minä jätä lastani jollekin toiselle. Lapseni on oman isänsä, toisen vanhempansa luona.

Lue myös

X