Etä-Äiti

Painajaismainen raskausaika – miten selvisin siitä?

Teksti: Helka Belt

Toinen raskauteni oli painajainen. En minä sitä muulla sanalla voi kuvata.

Mutta miten minä selvisin siitä?

 

Tuskien alkuraskaus

Raskausviikot 5-12 olin muhevan raskauspahoinvoinnin kourissa. Makasin sängylläni silmät kiinni ja toivoin, että ehkä tämä tästä. En paljoa töissä käynyt. Mies kantoi kotiin jos minkälaista teetä, smoothieta, hedelmää ja juomaa toivoen, että jokin vähentäisi pahaa oloani.

Mutta pahoinvointikin väistyy, kuten aina, jossain vaiheessa. Pääsin töihin takaisin. Tuntui hyvältä. NYT varmasti pääsisin nauttimaan raskaudestani.

Silloin tällöin töissä seisoessani huomasin kiristävää tunnetta mahassa, josta ei paljoa vielä raskaus näkynyt. Istahdin. Hengästytti. Eihän tässä vaiheessa voinut vielä supistella, ei millään. ”Ei sulla juuri mahakaan näy, miten muka supistelee

Lopulta oli pakko mennä lääkäriin. Sain kaksi päivä huilimisaikaa kotona. Kaksi päivää töissä, kaksi kotona. Yksi päivä töissä, kaksi kotona. Kaksi viikkoa kotona, yksi päivä töissä.  Lopulta kirjoitettiin sairausloma äitiyslomani alkuun asti.

Alkoi elämäni painajainen.

 

Elämäni sängyssä

Kaksikymmentä viikkoa nyt tätä, sängyssä makaamista. Sitten tuli se pahin. Munuaiskivut. Se kipu on pahempaa kuin mikään, pahempaa kuin synnytyskivut ikinä. Kohtuni painoi munuaista, joka ärtyi ja tulehtui. Makasin sängyssäni, munuaisiin lämpöpussia ja kiristävään mahaani kylmäpussia. Koetin jotenkin taiteilla siinä niiden pussien välissä.

Ja kasvava sikiö liikkui jo paljon ja aiheutti joka liikahduksellaan kovat supistelut, kyllä, jo viikolla 20. Ja 21. Ja 22, 23, 24..Ja kun pikkuinen potkaisi munuaiseen..

Auuu…

Elämäni piiri supistui kotiporukkaan. Kun sattuu koko ajan, ei jaksa enää mitään muuta. Itkin tätä vankilaa, jonka vartaloni oli minulle tehnyt.

Ja sitten vielä se vuosisadan pahin helle. Hellettä yli 40 päivää putkeen, pisin hellejakso nais- tai miesmuistiin. Ja minä elin pahinta raskausaikaa ikinä. Kiitos karma.

Jouduin munuasivaivojen takia muutamaan otteeseen sairaalaan.

 

Äidin ja pojan suhde syvenee

Elämäni sankari astui peliin.  Kukaanhan ei voi poistaa kipuja toiselta, mutta toisen läsnäolokin on tärkeää. Poikani jaksoi pitää seuraa minulle silloisen mieheni kanssa.

Ja esikoisen ilo siitä, että äiti lähti hänen kanssaan johonkin, oli niin sydäntälämmittävää, että siinä unohtuivat kaikki kivut.

Söimme yhdessä mehujäätelöä pahimman helteen aikana. Joimme limppariaJa eräänä päivänä päätin, että nyt haluan antaa tälle esikoiselleni kivan päivän. Menimme uimarannalle. Ja se esikoisen ilo siitä, että äiti lähti hänen kanssaan johonkin, oli niin sydäntälämmittävää, että siinä unohtuivat kaikki kivut. Ehkä tunniksi vain, mutta unohtuivat.

Lapsen suhtautuminen elämään on suoraviivaista. Otetaan asiat niin kuin ne ovat. Turha spekulaatio tai jossittelu ei kuulu heidän ajatusmaailmaansa. Jos äiti on kipeä, hän on, mutta hänen mahassaan on lapsi ja se tulee kohta ulos. Nyt on tämä tilanne. Otetaan tästä irti se, mikä voidaan. Tämä elämänfilosofia auttoi minua selviämään pahimman yli.

Järkyttävimmän helteen aikana piilouduimme makuuhuoneeseeni, laitoimme verhot kiinni ja ilmastointilaitteen pyörimään. Kylmä ilmavirtaus hiveli ihojamme. Nauroimme ja katsoimme Netflixiä.

Hän oli se, ketä siedin lähelläni pahimpienkin päivien aikana.

Minun oli hyvä olla. Jota ei usein tapahtunut tuon raskauden aikana.

 

Kipujeni raskaus toi mukanaan positiivisen asian elämääni. Lähenin uudelleen poikani kanssa, joka virallisesti asui tuolloin luonani vielä vuoroviikkoisesti, mutta useimmiten oli jo isänsä luona suurimman osan aikaa. Mutta tuona kesänä me vietimme monia päiviä yhdessä. Hän oli se, ketä siedin lähelläni pahimpienkin päivien aikana.

 

No, jokainen raskaus päättyy aikanaan. Niin tämäkin.

Ja siitä alkoikin aika, jonka muistaminen sulattaa sydämeni edelleen.

Isoveli sai pikkuveljen.

Se kaikki oli ollut sen arvoista.

 

Terveisin, Etä-äiti

Lue myös

X