Pojan oli pakko muuttaa pois – Miksi minusta tuli etä-äiti ja mitä sen jälkeen tapahtui?

Miksi ja milloin minusta tuli etä-äiti ja mitä tapahtumia tähän liittyy? Vastaan tässä blogitekstissäni näihin kysymyksiin. Asia on toisaalta meille jo ihan arkipäivää, toisaalta siihen liittyy paljon kipeitäkin asioita elämästäni.

Siihenastisen elämäni vaikein ajanjakso

Yhdeksän vuotta sitten elin elämäni kurjinta aikaa. Olin eronnut avioliitostani ja ajautunut hyvin kuormittavaan suhteeseen. Samalla opiskelin teologisessa tiedekunnassa ja rahoitin opintojani tekemällä iltatöitä. Ei ihme, että voimavarani alkoivat hiipua. Yritin silti hoitaa opiskeluni hyvin, koska olin unelmakoulussani. Samalla kamppailin taloudellisten vaikeuksien kanssa; no, opintotuella kun ei vaan yksinkertaisesti elä. Menneisyydessä otetut lainat lisäsivät vaikeuksia.

Tämän päälle elämä kotona oli suoraan sanottuna yhtä helvettiä. Parisuhteeni vei minulta viimeisetkin jaksamisen rippeeni. Tämä lisättynä koulu- ja työponnisteluihini oli jo liian vaikea kombo kestettäväksi.

Poikani oli pakko muuttaa isänsä luokse.

Ihmettelin itsekin jälkeenpäin, miten sain työni ja kouluni hoidettua. Valmistuin myöhemmin täysin ajallaan teologian maisteriksi. Opiskeluaikani on kuitenkin osittain täysin sumun peitossa; en siitä muista juuri mitään. Joinakin aamuina huomasin istuvani yliopiston luentosalissa kirjoittamassa muistiinpanoja ja en tiennyt, miten olin sinne päässyt. Koko yö oli saattanut mennä riidellessä, ehkä jopa ulkona pakoillessani miesystävääni.

On sanomattakin selvää, miten huonosti pystyin tämän kaiken keskellä hoitamaan lastani. Poikani oli pakko muuttaa isänsä luokse.

Virallisesti koko ajan vuoroviikkosysteemi

En tuolloin vielä virallisesti tullut etä-äidiksi. Joitakin kuukausia meni, etten juurikaan nähnyt lastani. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut tapaamisten välille kovin pitkää taukoa. Muistan, että vein häntä kouluun, kävin vanhempainilloissa vielä silloin tällöin, vaikka isä useimmiten jo hoiti ne. On kurjaa tietää, että lapseni tärkein kouluvuosi, ensimmäinen, meni minulta lähestulkoon kokonaan ohitse.

Lapseni ensimmäinen kouluvuosi meni minulta lähestulkoon kokonaan ohitse.

Kahden vuoden rimpuilun, masennuksen, liiallisen juomisen ja eksyksissä olon jälkeen pääsin eroon suhteestani. Koulu ja työt jatkuivat edelleen ja ne pitivät minut elämässä kiinni.

Siirryimme takaisin vuoroviikkoiseen systeemiin. Paljon kuitenkin oli ehtinyt tapahtua ja tämä järjestely ei enää toiminut.

Virallisesti etä-äidiksi ja uudelleen äidiksi

Samaan aikaan kun minusta tuli uudelleen äiti, minusta tuli esikoiselleni etä-äiti. Edellisten tapahtumien vuoksi poika oli jo tottunut elämään isänsä luona, jonne olivat muodostuneet tärkeät ihmissuhteet, koulujutut ja mummolakin oli lähellä. Samaan aikaan ilmeni, ettei vuoroviikkoinen asuminen sopinut hänelle lainkaan. Mikä oli toiminut ennen, ei toiminut enää.

Samalla mietimme kuopukseni isän kanssa muuttamista uudelle paikkakunnalle lähemmäs hänen vanhempia lapsiaan ja työtään. Kun puhuin tästä esikoiseni isän kanssa, hän ehdotti, että poika muuttaisi hänen luokseen.

Kun puhuin tästä esikoiseni isän kanssa, hän ehdotti, että poika muuttaisi hänen luokseen.

Minusta se kuulosti hyvältä idealta. Hän hoiti jo ennestään poikamme koulu- ja arkiasiat ja hänen kotinsa oli pojallemme tuttu. Myös poikamme halusi muuttaa isänsä luokse. Suostuin tähän, koska tiesin, ettei isä ikinä estäisi minua tapaamasta poikaani aina kun haluaisin. Tämä osoittautui todeksi myös käytännössä. Minä pystyin keskittymään vauvaani ja uuden kodin rakentamiseen.

Niin minusta tuli virallisesti etä-äiti. Vaan ei vielä mielessäni.

Etä-äitiys-identiteetti odotutti itseään

Meni kuitenkin pari vuotta, ennen kuin ihan täysin ymmärsin, että olen etä-äiti. Tuosta hetkestä lähtien olen pitänyt etä-äitiys-blogiani, miettinyt paljon äitiysidentiteettiäni ja elämääni. Noihin kahteen vuoteen, kun olin jo virallisesti etä-äiti, mutten ollut sitä vielä sisäistänyt, mahtuu paljon.

Olin tuore äiti, edellinen parisuhteeni vaivasi mieltäni, masennus puhkesi uudelleen ja sairastuin fyysisesti. Erosimme tämän kaiken keskellä kuopukseni isän kanssa. Siksi etä-äitiys-identiteetti syntyi minulle jälkijunassa.

Tiemme tähän on ollut pitkä ja kuoppainenkin.

Nyt olemme tässä, minun perheeni: kaksi poikaani ja minä. Tiemme tähän on ollut pitkä ja kuoppainenkin. Lopputulos on kuitenkin hyvä. Se kantaa. Tämä on minun tarinani.

Aiemmpia kirjoituksiani aiheesta:
Miksi minusta tuli etä-äiti?
Äiti, saanko muuttaa isin luokse asumaan?
Minä haluan olla etä-äiti

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter