
Hylkäämiskokemus voi tulla myös puhumattomuudesta, mököttämisestä ja tunteiden kohtaamattomuudesta
Oikeutuksen tunnelukko ja narsistinen persoonallisuus syntyvät hyvin samankaltaisissa tilanteissa.
Jos kumppani kieltäytyy puhumasta tunteistaan tai vaikeasta tilanteesta, mököttää tai lähtee pois, kun koetat keskustella, on kysymys hylkäämisestä.
Miksi minusta tuntui niin pahalle siinä suhteessa, saattaa eronnut miettiä. Ei ollut fyysistä väkivaltaa, alistamista tai riitoja. Kaikki oli ihan hyvin. Miksi sitten koin olevani niin yksin?
Koska kysymys oli henkisestä väkivallasta, toisen tunteiden ja tärkeiden asioiden kohtaamattomuudesta. Se tuntuu yhtä pahalta kuin hylkääminen, jossa toinen jätetään fyysisesti yksin. Varsinkin, jos meillä on hylkäämisen tunnelukko, tällainen käyttäytyminen sattuu meihin erityisen paljon.
Meidät hylätään jälleen. Onko pahempaa hylkäämistä kuin se, ettei tule nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi avoimena, rikkonaisena ja tunteidensa kanssa?
Lue myös: Mykkäkoulua, vihjailuja, mökötystä, pihtaamista – Tällaista on piilovallankäyttö parisuhteessa
Tällainen käyttäytyminen provosoi myös vastareaktioon. Saatamme suuttua, huutaa, nälviä tai haukkua toista. Haluamme saada aikaan reaktion.
Joskus puhutaan siitä, että toinen sai meissä huonoimmat piirteemme esiin. Yleensä se johtuu siitä, ettei suhteessa saa näyttää avoimesti tunteitaan, viestinnässä on jotain vikaa, toista ei arvosteta tai toista ei kohdella tasavertaisena ihmisenä.
Tällainen käyttäytyminen provosoi myös vastareaktioon. Saatamme suuttua, huutaa, nälviä tai haukkua toista.
Tämä koskettaa meidän herkintä osaamme, tunnetta siitä, ettemme ole kohdattuja ja arvostettuja. Tämä aiheuttaa meissä suuttumuksen. Suuttumus sanoo: voisitko huomata minut ja puhua kanssani, kun minulla on tärkeää asiaa?
On hyvä tiedostaa, että tämä ei ole meidän syytämme. Voimme sanoa eron jälkeen, että miksi käyttäydyin niin kamalalla tavalla toista kohtaan. Oikea kysymys onkin, miksi toinen ei kuunnellut ja puhunut kanssani? Tämä on yhtä hyvä syy lähteä suhteesta kuin fyysinenkin hylkääminen. Me tarvitsemme avointa ja rehellistä viestintää ihmissuhteissamme. Ilman sitä suhde ei voi toimia.
Hylkäämistä on monenlaista. Viestinnästä kieltäytyminen on yksi pahimmista tavoista pienentää toisen arvoa. Se sattuu.
Lue myös: Unohda itsesi parisuhteessa ja olet ongelmissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Henkilön Helka Belt /Etä-äiti -blogi (@belthelka) jakama julkaisu
Terveisin, Helka
Kommentit