Puolivuotias – ei mikään vaaleanpunainen vaahtokarkkiblogi
Blogini puolivuotispäivä oli ja meni ja huristi ohitseni enkä oikein edes tajunnut sitä.
On aika huimaa, että blogi on jo ja toisaalta vasta puolivuotias. Niin paljon on kaikkea mahtunut tähän matkaan. Olen ollut lehdissäkin jo kertomassa blogistani ja etä-äitiydestä. Aika hurjaa kyyti on välillä ollut.
Mutta sitten aiheeseen eli siis, millaiseksi blogini on muodostunut?
Ihan ensimmäisessä tekstissäni määritin itselleni tavoitteen: ”Etä-äideillä on huutava tarve vertaistuelle ja asialliselle keskustelulle aiheesta. Sain useita yhteydenottoja, kuinka moni etä-äiti on luullut olevansa yksin asiansa kanssa. Etä-äitiyteen liittyy paljon häpeää, pelkoa ja salailua. Näin ei tulisi olla. On aika puhua tästä asiasta; ääneen, kiihkoilematta ja silti innostuen.”
No innostunut ainakin olen ollut ja olen edelleen, ääneen olen puhunut niin että heikoimpia on alkanut hirvittää, mutta ehkä olen vähän kiihkoillutkin? Välillä tämä aiheeni menee niin syvälle ihon alle, ettei voi olla kiihkoilematta.
Minusta ehkä on ihan hyvä niinkin. Tuleepahan sanoma selväksi ja menee läpi. Välillä se on kiukuttanutkin monia ja aiheuttanut negatiivisiakin tunteita. Mutta tunteiden herättely kertoo siitä, että aihe on kuitenkin tärkeä.
En vain voi olla vaaleanpunainen vaahtokarkkibloggari. Se on sinänsä kummallista, koska tykkään vapaa-ajalla pukeutua hyvinkin paljon vaaleanpunaiseen. Siitä joskus voi tulla erehdyttävä kuva siitä, että olen rauhallinen, seesteinen ja vaaleanpunainen luonteeltani. Joskus olen tainnut tosin ollla hyvinkin vaaleanpunaisen kuplan sisällä.
Silti yleisesti tämä blogi ei kai ole se kaikken helpoiten lähestyttävä ja helpoiten pureskeltava. Minusta ei ole sellaiseen äärisöpöilyyn, kirjoituksissani. Vaikka muutoin sellainen ehkä olenkin, kirjoittaessa olen hyvinkin suorasukainen ja melko äänekäs. Se on minun tapani kirjoittaa.
Luetuimpia kirjoituksiani matkan varrelta
Toivon, että monet ovat seuranneet minua alusta asti ja seuraavat yhä. Monia on kuitenkin matkan varrella tullut mukaan ja lisää, joten kaikki kirjoitukseni eivät ole tavoittaneet teistä ihan kaikkia. Siksipä kokosin teille tässä listaa eniten luetuimmista ja suosituimmista teksteistäni.
Näistä saa aika hyvän kuvan siitä, millaiseksi blogini on muodostunut. Olen ylpeä blogistani ja sen kirjoituksista.
Blogini on rakkauteni.
1. Narsistin uhrin tarina: En ole lapsilleni enää edes etä-äiti. Kirjoitan jonkun verran lukijoiden tarinoita. Haluan, että blogini on paikka, jossa voi jakaa kipeitäkin asioita ja saada sillä vertaistukea. Tämä tekstini on ollut luetuin kautta aikojen. Tarinansa jakanut henkilö on saanut kovasti tukea ja kannustusta jaettuaan tarinansa. Siitä olen todella iloinen.
2. ”Äiti, saanko mennä isin luokse asumaan?” Tässä tekstissä kerroin ensimmäisen kerran avoimesti siitä, miksi minusta tuli etä-äiti, mitkä asiat siihen johtivat ja miltä se tuntui.
3. ”Et joisi enää silloin kun minä olen täällä” Tekstissäni kerroin siitä, miten jossain vaiheessa join alkoholia liikaa ja se alkoi vaikuttamaan suhteeseeni esikoiseeni. Siksi en juo enää alkoholia lasteni nähden.
4. ”Miksi jäit sitten siihen niin pitkäksi aikaa?” – Miksi suhteesta narsistin kanssa on niin vaikea lähteä? Monet etä-äidit ovat kokeneet vaikean narsistisen suhteen menneisyydessään, jotkut ovat sellaisessa edelleen. Tämä tekstini valoittaa sitä, miksi on niin vaikea lähteä tuollaisesta vahingollisesta parisuhteesta.
5. Lapsi, jota en voinut pitää. Tekstissäni kerroin avoimesti syistä, jotka johtivat siihen, että tein abortin noin kymmenen vuotta sitten.
6. Toteutuuko pahin pelkoni – tuleeko minusta etä-äiti toistamiseen? Tässä pohdin sitä mahdollisuutta, joka voi hyvinkin olla ihan realistinen, että kuopukseni muuttaisi jossain vaiheessa isänsä luokse asumaan.
7. Kuolemanvaarallinen ote. Tässä tekstissäni kerroin ensimmäistä kertaa vaikeasta narsistisesta suhteestani käyttäen proosan eli suoran kerronnan keinoja. Se oli helpompi tapa lähestyä aihetta, joka on minulle todella kipeä ja jännitti kertoa siitä ensimmäistä kertaa lukijoilleni. Palaute oli kuitenkin todella lämmintä ja ihanaa.
8. Lukijan tarina: ”Minun lapseni otettiin minulta pois” Ensimmäinen lukijan tarinani, jossa äiti kertoo raastavan tarinan siitä, miksi hän ei enää voi nähdä juurikaan lapsiaan. Minulle voi laittaa sähköpostilla etaaiti@gmail.com ehdotuksen, jos haluat itsekin kertoa tarinasi minulle ja blogissani julkaistavaksi.
9. Emme ole poikani kanssa enää perhe, Teksti jossa pohdin tilannettamme ja sitä, että esikoiseni, jonka kanssa olin ensi alkuun hyvinkin läheinen ja asuimme kahdestaan, ei enää asu luonani. Emme ole enää sellainen ydinperhe, joka joskus olimme.
10. Vihapuheesta, jota etä-äidit kohtaavat – äitiys kyseenalaistetaan täysin. Keräsin tarinoita etä-äideiltä siitä, minkälaisia ennakkoluuloja ja haukkumisia he ovat kohdanneet. Tarinat ovat aika rajuja ja riipaiseviakin, mutta silti surullisen jokapäiväisiä.
Ei mikään ilon ja pirskahtelevan onnen blogi
Ei, mutta silti hyvin tärkeä aiheeni silti on. Koen, etten haluakaan olla se vaaleanpunainen äitibloggari, jätetään se vaaleanpunaisuus vapaa-aikaani, tässä blogissa haluan tuoda esille erilaisia juttuja.
Kiitos, että olet matkassa ja kiitos, jos jatkat blogini lukemista.
Toivottavasti blogillani on vielä monta hedelmällistä vuotta jäljellä.
Terveisin, Etä-äiti
Kommentit