Etä-Äiti

Rehelliset kuulumiset: älyttömän raskas viikko takana

Teksti: Helka Belt

Vietimme viikon lämpimimmän iltapäivän yhdessä ja lopetin työni ajoissa. Oli tarpeellista päästä kahdestaan ulos ja viettämään yhteistä aikaa. Viikko on ollut molemmille tosi raskas.

Jos maanantaina olin virtaa täynnä, en ole enää.

Yhtä nopeasti kuin viikonlopun rentoutusfiilis oli tullut, lähti se poiskin. Heti maanantaista huomasin, että tästä viikosta tulee vaikea. Lasta on  koko viikon ärsyttänyt yli kaiken, kun teen töitä kotona enkä huomoi häntä tarpeeksi päivän mittaan. Aamulla kaikki on vielä hyvin ja äiti on ihanin, mutta päivän aikana turhautuminen ja ärsyynytyminen kasvavat ja loppuiltapäivästä olemme poikki molemmat.

Olen koettanut päivän tehdä puheluja, videopalavereita, vastata viesteihin ja kirjoittaa ja samaan aikaan viihdyttää lasta, joka on koko ajan turhautuneempi tilanteeseen. Jokaikisen puhelun alkaessa alkaa jumalaton show, kiukuttelu, äiti-huudot ja riehuminen.

Kun puhelu loppuu, on yhtäkkiä kaikki taas hetken hyvin.

Huolestuttaa hänen jaksamisensa ja ettei hän saa tarpeeksi ulkoilua, on liikaa älylaitteilla, varhaiskasvatus jää lähes nolliin ja kaverikontaktit puuttuvat.

Tuntuu, että sekä työt että lapsenhoito jäävät vähän puolitiehen.

Lisäksi selkäni on ärtynyt siihen pisteeseen, että se on todella kipeä ja jopa tulehtuneen oloinen. Siis sellainen ahdistava pistävä kipu, joka ei parane venyttelyllä tai liikunnalla. Minun oli pakko varata ensi viikoksi hieroja-aika koronaeristystä uhmaten. Etätyöpisteeni ei ole mikään kaikkein ergonomisin ja nyt alkaa valitettavasti sen vaikutukset tuntumaan.

Nyt on keksittävä uusia selviytymiskeinoja, jotta tästä selvitään.

Olen sekä henkisesti että fyysisesti väsynyt etätöihin ja pahimmillaan tämä aika ei ole edes puolessa. Samalla alkaa kuulumaan uutisia: pariskunnat riitelevät, eropäätöksiä on tehty, alkoholin kulutus on lisääntynyt huomattavasti, lasten pahoinvointi kasvaa, kotiväkivalta on nostanut päätään. Eristysaika alkaa tekemään tehtävänsä: alun jaksaminen, uuteen opettelu ja kodin rauha eivät enää kanna.

Nyt on keksittävä uusia selviytymiskeinoja, jotta tästä selvitään. Viikonloppu tuli ensi apuun, vaikka edelleenkin olemme kotona, kuten kaikki muutkin ja kontakteja muihin ei voi olla. Mutta ainakin aikaa lapsille on nyt enemmän.

Rehellisesti sanottuna viikko oli kamala. Jokaisen päivän päätteksi itkin selkääni, väsymystäni, ärtymystäni, lapsen ärtymystä, sotkuista kotia, yksinäisyyttä ja pahaa mieltä. Mutta jaksettava silti on, eteenpäin vain. Epätietoisuus siitä, milloin tämä loppuu lisää myös stressiä ja ahdistavaa oloa. Mutta kai se ainakin on totta, että jokainen päivä vie lähemmäksi sitä, että tämä loppuu ja pääsee palaamaan uudenlaiseen arkeen, mutta ainakin arkeen.

Tai ehkä tämä on sitä uudenlaista arkea, juuri nyt. Hengitän syvään ja otan päikkärit.

Lue myös:
Korona-ajan jälkeen tulee eropiikki
Koronaeristys ja lapsen hoitaminen yksin väsyttää

Terveisin, Helka

 

Lue myös

X