Etä-Äiti

”Rakastan sinua vain, jos olen vapaa lähtemään” – Onko suljettu suhde enää minua varten?

23.2.2020 Teksti: Helka Belt

Voiko avoin suhde oikeasti toimia?

Tuo lause pysäytti minut. Siinä kiteytyy hyvin paljon. Nimittäin se, mikä EI ole hyväksyttävää, edelleenkään, yhteiskunnassamme. Vapaus.

Lause on kirjasta Suhteellisen vapaata (Riikka Suominen). Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia tai -tietoja kirjasta tai sen enempää kirjailijastakaan, mutta aloin lukemaan sitä yhtä kaikki. Jo ensimmäisten sivujen jälkeen pysähdyin. Tää kertoo musta.

Tämä sivu pysäytti minut kuin seinään. Lähetin kuvan heti parhaalle ystävälleni. Kato, tätä mä oon yrittänyt selittää. Tältä seksi parisuhteessa tuntuu.

Välittömästi tuollaisten ajatusten jälkeen tulee vastareaktio: apua, ei noin saa sanoa. Minussa on jotain vikaa. Ilmankos olenkin aina päätynyt eroon, jos en halua enää seksiäkään. Olisit yrittänyt enemmän.

Yrittänyt. Tämä on sana, joka on kamala. Suominen pohtii sitä kirjassaan hyvin paljon. Mitään muuta meiltä ei vaadita yhtä paljon, kuin parisuhteessa yrittämistä, vaikka kuinka olisi kamalaa. Seksi vaatii työtä. Yrittäkää. Anna vähän, vaikkei halutakaan. Kyllä se siitä. Anna. Kamala sana. Seksi on jotain, mitä pitää antaa, vaikkei halua. Koska Parisuhde vaatii sitä.

Suominen käyttää kirjansa sivuilla oivallisesti Parisuhde-toimijaa ja mitä enemmän luin, sitä järkyttyneempi olin. Tämähän kertoo ihan minusta. Olen aina kuvitellut, että minussa on jokin vika, koska parisuhteessa seksi ei ole yhtä ihanaa kuin silloin, kun olen vapaa. Olenhan siitä itsekin kirjoittanut: Seksi eksän kanssa. Parempaa kuin ikinä. Koska olemme vapaita.

Suomisen kirja on ensimmäinen pitkään aikaan, joka pysäytti miettimään yhteiskuntamme tunkkaisia parisuhde- ja perhekäsityksiä.

”Jos haluat seksiä ja läheisyyttä, olisitte pysyneet parisuhteessa”, kirjoitti lukijani, kun lähestyin aihetta. Eihän näillä ole tekemistä toistensa kanssa. Parisuhde on hyvin paljon muutakin. Ei vain seksiä. Mutta siihen yhteiskuntamme haluaa meitä ajaa: seksi kuuluu parisuhteeseen. Ja vain kahden ihmisen välinen. Kuulostaa oudolta, koska elämme muka niin edistyksellistä aikaa, jossa erilaisuus on rikkautta.

Vapaista suhteista ei kuitenkaan uskalla edelleenkään puhua avoimesti. Tiedän minä joitakin homoja, jotka elävät SELLAISESSA, olen monesti kuullut, jos aiheena on avoin suhde. Tässä lytätään samalla homoseksuaalit jotenkin huonompina ja toisaalta vapaat suhteet myös jotenkin likaisena ja erilaisena. Halveksittavina. Ihan kuin homoseksuaalisuuskin nähtiin aikoinaan.

Tuossa lauseessa on niin paljon väärää että ahdistaa.

Suominen kertoo haastattelussaan, miten vapaille suhteille on diagnoosikin: parisuhdekammo. Epänormaalius. Menkää terapiaan.

Miksi meidän kaikkien kuuluisi elää samalla tavalla? Miten voimme edelleen elää yhteiskunnassa, jossa kahden ihmisen välistä parisuhdetta pidetään sinä ainoana oikeana? Vapaita suhteita ihmetellään, kysytään, miten parisuhde sen kestää, miten se vaikuttaa lapsiin ja niin edelleen. Polyamoriasta puhumattakaan. Emmehän me voi monia samaan aikaan rakastaa.

Miksi ihmeessä meidän itse keksimämme sääntö parisuhteesta elää edelleen niin vahvana? Onko näyttöä, että juuri sillä tavoin olemme onnellisimmillamme? Vai ajaako tämä jotain muuta etua kuin ihmisten rakkauden etua? Kuva Suomisen kirjasta Suhteellisen vapaata.

Parisuhdejutut vahvistavat usein pitkän yksiavioisen liiton ihannetta, jossa on välillä vaikeaa mutta joka lopulta palkitsee syvällisemmin kuin kukasta kukkaan juokseminen, jatkaa Suomisen haastattelu. Entä jos kukasta kukkaan onkin kivempi? Ketä se haittaa, jos valitsee sen? Mitä se muihin kuuluu? Miten voit olla noin itsekäs, kuulen jo kuiskaukset. Miksi se on niin?

Palataan minuun. Koska tuo Suomisen kirjan sivu kertoi kuin minun parisuhdeseksistäni, minun oli pakko pysähtyä miettimään: ovatkohan suljetut suhteet sittenkään se minun juttu? Kun olen vapaa, minä haluan, rakastan, hoivaan ja hellin. Parisuhde ahdistaa. Nimenomaan siksi, koska se on niin pieni muotti. Milloin minä olisin muottiin mahtunut?

Ajatus on niin uusi, että joudun sitä varmasti vielä paljon käymään läpi ja miettimään, kuka minä olen ja millaista elämää haluan rakkaussuhteiden suhteen elää? Juuri nyt vapaus tehdä mitä huvittaa viehättää suunnattomasti. Olen myös ylpeä siitä, että uskallan ajatella out of the box. Olen päässyt eteenpäin. Vihdoin sain sanat ajatuksilleni: on tympeää yrittää elää tiukan parisuhdeajattelun maailmassa, kun me olemme kuitenkin niin erilaisia.

Eikö se ole vain rikkaus?

Riikka Suomisen Suhteellisen vapaata on rohkea ja aito kuvaus erilaisuudesta. Näitä asioita ei saisi edelleenkään sanoa ääneen. Suominen itseksin sanoo pelänneensä, miten kirja otettaisiin vastaan ja tieto, että hän elää itsekin avoimessa suhteessa.

Entä jos parisuhteeni ovatkin kaatuneet tähän? Ihastun, rakastun. Romanssi kukoistaa. Kun Parisuhde ajaa Romanssin edelle, minulle nousee lukko päähän. En halua. Ei paneta. Haluan vapaaksi. Rakastaisinko palavammin, jos olisin vapaa? Jos saisin elää omanlaisessani suhteessa? Jos unohtaisin, että se mitä juuri kirjoitin, saa aikaan valtavaa paheksuntaa? Osaanko unohtaa? Pitääkö?

Onko Vapaus vai Parisuhde tärkeämpi? Entä jos noita ei tarvitsekaan ajatella toisensa vastakohtina vaan jonain, jotka voi liittää yhteen?

Lue myös:
Perhemalliajattelumme elää edelleen takapajulassa
Olenko epäonnistunut, koska en pystynyt pitämään ydinperhettäni kasassa?
Miksi parisuhteeni eivät kestä?
Miesvuoteni 2019

Terveisin, Helka

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Helka Belt /Etä-äiti-blogi (@belthelka) jakama julkaisu

Lue myös

Suosittelemme