Saanko olla mustasukkainen pojastani poikani isän puolisolle?

Pojallani on ollut kaksi äitihahmoa elämässään aina. Lisäksi mummo, joka on todella läheinen hänelle.

Poikani ei oikeastaan muista aikaa, jolloin hänen isänsä ei olisi ollut naisystävänsä kanssa yhdessä. On siis oikeutettua sanoa, että pojallani on ollut hänet elämässään yhtä pitkään kuin minäkin olen ollut.

Miten minä olen ottanut tämän tilanteen? Mitä tunteita se on herättänyt ja herättää?

Onnellisuus

Olen aina ollut onnellinen, että lapsellani on aikuisia ihmisiä ympärillään, joihin luottaa ja tukeutua. En ole aina pystynyt itse hoitamaan lastani yhtä hyvin kuin hänen isänsä ja puolisonsa. On todella helpottavaa tietää, että esikoisellani on toinenkin äitihahmo elämässään, johon tukeutua niin arjessa kuin vaikeissa elämäntilanteissakin.

Lisäksi hänellä on myös mummo, joka on hänelle läheinen. Mummolta saa turvaa, ruokaa, syliä ja rakkautta. Mummola on paikka, johon poikani on aina tervetullut.

Näin en ole jäänyt koskaan yksin hoitamaan lastani ja olen ”saanut” voida huonosti ja hoitaa elämääni kuntoon, kun olen tiennyt, että pojalla on kaikki hyvin.

Harvoin, jos koskaan, olen miettinyt, että onpa kamalaa, että poikani pitää tästä toisestakin henkilöstä elämässään.

Mitä se on minulta pois? Ei mitään.

Syyllisyys

Mutta toisaalta olen tuntenut syyllisyyden tunteita. En ole voinut hoitaa poikaani, kun hän on tarvinnut äitiään. On ollut hetkiä, jolloin hän olisi halunnut minut luokseen, mutten välimatkan takia pystynyt olemaan hänen tukenaan. Syyllisyys, ikävä ja suru olivat tuolloin voimakkaasti läsnä.

Olen tuntenut syyllisyyttä myös siitä, että poikani kokee joskus isänsä perheen läheisemmäksi kuin minut. Olenko jotenkin epäonnistunut äitinä, koska näin on? Eikö äidin pitäisi jotenkin olla jokaisen lapsen sydäntä lähinnä? Olisinko kuitenkin voinut tehdä jotain eri tavalla?

Kateus

Olen ollut myös kateellinen. Kateellinen, että pojallani on oma koti-ryhmä WhatsAppissa isänsä ja tämän puolison kanssa. Että he ovat perhe, mutta me emme ole. Että pojan isän puoliso tietää paremmin poikani asiat, tunteet, ajatukset, surut, ilot, hölmöilyt ja kaiken. Minä en ole osa poikani arkea samalla tavalla kuin hän.

Joskus se iskee pahemmin, se kateus, kuin jokin toinen päivä. Minä olin ennen se ykkösihminen poikani elämässä. En ole enää. Olen joutunut luopumaan siitä paikasta. Tässä minulla on vielä paljon käsiteltävää. Olen vasta matkalla.

Kaikki on kuitenkin hyvin

Pääasia kuitenkin on, että asiat rullaavat arjessa hyvin, pojallani on turvallinen kasvuympäristö ja luotettavia ihmisiä ympärillään.

Että me voimme isänsä kanssa hoitaa asiat asiallisesti keskustellen.

Että perheemme ei ole riitaisa.

Että pojallani on tämäkin henkilö elämässään, johon turvautua.

En ole mustasukkainen siitä, että poikani on läheinen muiden ihmisten kanssa. Olen kyllä surullinen välillä, että tilanne on mennyt siihen, että olen etä-äiti. Mutta olen kuitenkin äiti.

Aina olen kuitenkin hänen äitinsä.

 

Hyvää viikonloppua, toivottaa Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?