
Säilytätkö eksältä saamasi korut? – Minulla tallessa jokainen kihlasormuskin
Eksiltä saadut lahjat ja eron jälkeen niistä eroon pääseminen? Erotaanko erossa myös tavaroista, kuvista, koruista, yhteisistä huonekaluista?
Minulla korut ovat osa elettyä elämääni
Olen ollut peräti neljä kertaa kihloissa. Minulla on yhä säilössä kaikki sormukset, vaikkakaan niitä en pidäkään sormissani enää.
Lisäksi olen saanut varsinkin yhdeltä seurustelukumppaniltani paljon kauniita koruja. Näitä koruja pidän edelleenkin aktiivisesti ylläni. Ei ole tullut mieleenikään hävittää niitä.
Saadut korut ovat osa elettyä elämääni ja pitävät mukanaan muistoja. Ne muistot ovat mukaviakin. En ole kokenut tarpeelliseksi hävittää niitä. Mihin ne edes sitten ns. hävittäisin? Heittäisin roskiin? Myisin? Antaisin pois?
Mikään noista ei tunnu minulle luontevalta vaihtoehdolta. Kun sain kuulla kummeksuntaa niiden pitämisestä, kysyin jopa eksältäni, onko ok pitää niitä vielä. Hänen mielestään oli, eli olemme samoila linjoilla asian suhteen.
Voiko nykyinen hermostua, jos pitää eksältä saatuja koruja?
Mahdollinen uusi seurustelukumppani saattaa ajatella, että toinen ei ole päässyt yli edellisestä suhteesta, jos koruja ei hävitä tai niitä pitää yllään. Vähän samoin, kuin jos säilyttää yhteisiä valokuvia menneiltä ajoilta.
Minusta kyse ei ehkä ole ihan tuosta. Onhan tässä iässä jo elettyä elämää takana ja muistoja tallentunut mieleen ja kaappeihinkin. Miksi niistä pitäisi päästä eroon? Ne ovat arvokas osa omaa elämää.
Eroihin ja niiden jälkeen toimimiseen näyttää liittyvän hienovaraisia sääntöjä ja toimintamalleja, joita ei välttämättä ymmärrä, ennen kuin ero sattuu omalle kohdalle. Ja toimintatavat vaihtelevat vielä paljon ihmisten välillä. On varmasti paikallaan keskustella uuden kumppanin kanssa, miten toinen kokee, jos korut säilytetään. Meille tästä ei ole tullut ongelmaa.
Mitä mieltä olet? Oletko sinä hävittänyt eksiltä saadut korut?
Terveisin, Etä-äiti
Facebook || Instagram || Twitter
Kommentit
Olen säilyttänyt vanhat korut ja muut lahjat. Miehelle en ole kertonut et kuka ne antoi koska hän suuttuisi. En muistele eksääni näitä koruja pitäessä tai lahjoja katsellessa. Heti eron jälkeen pistin kaikki piiloon ja ko ne ei herättänyt mitään tunteita nii otin taas käyttöön.
Kommentit
Kaikki tallella. Ei ole tullut mieleenkään hävittää
. Säästän tyttärelleni ainakin kihla- ja vihki sormukseni. 💕
Vein kihla- ja vihkisormuksen panttikonttoriin, ja myin nuo korut pois. Rahoilla ostin matkan, jonne lähdin ihan yksin. Symbolisesti se oli minulle mieluinen asia, että nuo korut eivät ole kaapeissa kummittelemassa, että päättynyt suhde on todellakin päättynyt eikä siihen voi palata. Ja että niilläkin rahoilla voin tehdä jotain mukavaa, mikä tuo minulle iloa.
Minulla on myös paljon koruja yhteisen 17v taipaleelta. Kihla/vihkisormusta usein katselen ja ”paijailen”, siihen on outo tunneside, kuin osa fyysistä minua, vaikka poissa.
Muita sormuksia olen joskus käyttänyt, mutta kaulakoruissa tai korvakoruissa ei ole samanlaista tunnesidettä ja niitä käytän paljon. Olen samaa mieltä siitä ettei elätyssä elämässä ole pahaa, se on eletty silloin, niissä olosuhteissa ja tunteissa. Kyllä ne valokuvat, eksät yms. Kuuluvat siihen, niin valokuvissa, muistoissa, esineissä jne.
Vihkisormusta en käytä, mutta mikäli nyksä valittaisi muiden käytöstä, ihmettelisin ja kyseenalaistaisin kovin:)
Mulla on kaikki tallessa. Sormuksia pidin oikeassa kädessä, kunnes uusi kumppani alkoi valittaa siitä 😀 muita koruja käytän edelleen, eikä ketään tiedä mistä ne on tullut. Itselläni ne ei herätä mitään tunteita tai muistoja ja siksi niitä voin käyttää. Ihan vaan, koska ovat kauniita. Ja sormuksiakin käyttäisin oikeassa kädessä, jos ne eivät nykyistä miestäni haittaisi. Mutta ymmärrän kyllä, että haittaa, en minäkään haluaisi hänen käyttävän eksänsä kanssa hankittuja sormuksia, jos sellaisia olisi 😀
Minulla on mennyt kyllä aika pitkälle roskiin kaikki exä-korut. Ei niihin kyllä eron jälkeen ole mitään kummempia tunteita liittynyt eikä niillä ole ollut rahallista arvoakaan. En toisaalta koe pahana, jos kumppanini käyttää exältä lahjoina saatuja koruja. Ei loukkaa minua.
Huh, jotain vialla että noin monta kertaa pitänyt olla kihloissa… Miks lupaudutaan kihloihin hetken mielijohteesta.
Olen säilyttänyt vanhat korut ja muut lahjat. Miehelle en ole kertonut et kuka ne antoi koska hän suuttuisi. En muistele eksääni näitä koruja pitäessä tai lahjoja katsellessa. Heti eron jälkeen pistin kaikki piiloon ja ko ne ei herättänyt mitään tunteita nii otin taas käyttöön.