Etä-Äiti

Sairaalareissu ja pari ajatusta yksin asioiden hoitamisesta

Teksti: Helka Belt

Jouduin eilen sairaalaan.

Jouduin eilen sairaalaan kaatumiseni jälkeen. Kuvat eivät sovi herkimmille.

Instagramiani seuraavat tietävätkin, että kaaduin pahasti perjantaina. Oli hyvin pimeää ja tiessä oli yllättävä kuoppa, jota en huomannut. Lensin päistikkaa käsieni ja oikean polveni päälle. Isku oli todella kova, vähän aikaa lensi linnut pääni ympärillä.

En heti hoksannut, kuinka paha tilanne oli. Tässä kuva heti kaatumisen jälkeen.

Polvestani lähti ihoa ja se vuosi pahasti verta.

Vasta illalla tajusin tilanteen vakavuuden, kun polvi kipeytyi niin, etten voinut kävellä lainkaan ilman kivun huutoja. Yöllä en juuri saanut nukuttua. Lähdin heti aamulla poikani kanssa päivystykseen. Onnekseni sain kaveriltani sinne kyydin.

Päivystyksessä meni yhteensä viisi tuntia. Ensin otettiin röntgenkuva ja sen jälkeen vielä tietokonekuva. Tässä välissä pojan isä kävi hakemassa tämän luokseen, koska odottelu kävi aika pitkäksi viisivuotiaalle. Jäin yksin odottelemaan tietokonekuvien tuloksia. Nälkä oli kova ja en voinut kävellä läheiseen kahvilaan jalkani takia enkä myöskään siksi, koska en tiennyt, milloin lääkäri kutsuisi minut luokseen. Lisäksi paha flunssani oli äitinyt juuri poskiontelontulehduksesi, joten oloni alkoi muutenkin olla aika heikko.

Lopulta diagnoosiksi tuli vääntyneet nivelsiteet ja siksi kävely oli hyvin vaikeaa. Sain kainalosauvat mukaani ja lähdin kotiini.

Voisin sanoa, että voi vittu. Joulu tulee, en ole hoitanut vielä lähellekään kaikkia asioita, flunssa ollut kohta 8 viikkoa, nyt poskiontelon tulehdus ja lisäksi nyt tämä jalka-asia ja kainalosauvat. Poika on isän luona, vaikka piti olla luonani koko ajan joulun yli. Olisin voinut vaipua epätoivoon ja surkutteluun, ja ehkä vaivuinkin, hetkeksi.

Mitä kaikkea tämä päivä opetti, miten paljon sain apua, vaikka hoidankin asioita yksin.

Olen opetellut viime aikoina tietoista ajatusten tarkkailua ja niiden kääntämistä pois negatiivisuudesta. Olen huomannut olevani taipuvainen itsesääliin ja nostalgiaan, jolloin paha mieli vain pahenee. Sen sijaan mietin, mitä kaikkea tämä päivä opetti, miten paljon sain apua, vaikka hoidankin asioita yksin.

Vaikka olenkin sinkku ja jos jotain tällaista tapahtuu, minulla ei ole sitä toista auttamassa esimerkiksi lapsen hoitamisessa tai sairaalassa tukena. Mutta entä sitten? Ystäväni tarjoitui heti viemään meidät sairaalaan ja hoitamaan myös tarvittaessa lastani, miten omilta aikatauluiltaan pystyisi. Lapseni isä haki lapsemme luokseen, vaikka ei ollut hänen hoitoviikkonsa. Mammaryhmästäni tarjouduttiin hakemaan jouluruuat luokseni. Saan samalta ystävältäni tänään autokyydin kauppaan, että saan jouluruuat kotiini, itsehän en voi sauvojen kanssa niitä kanniskella.

Jalkani tällä hetkellä.

Yllättäen minulla on hyvä olo. Huomasin, etten ole kuitenkaan yksin. Ei se tietenkään poista koko ärsytystä, mutta hädän keskellä oli ihana huomata, että apua saa. Ja tärkeintä on, että saan viettää joulun lapseni kanssa, kaikesta huolimatta. Olen jopa kiitollinen siitä, että hoito päivystyksessäkin toimi hyvin, vaikka siellä kestikin pitkään.

Minulla on paljon, mistä olla kiitollinen. Lisäksi haluan kiittää teitä Insta- ja FB-seuraajiani, koska te tsemppasitte minua ihan valtavasti eilen, kun fiilikseni oli huono. Kiitos!

😖😞terkut from hell. Olen viettänyt päivän päivystyksessä. Kaaduin eilen pimeellä niin että tänään en…

Posted by Etä-äiti on Saturday, December 21, 2019

Tulee se joulu kainalosauvojenkin kanssa!

Lue myös: Ystävieni apu pelasti jouluni!

Iloisin terveisin kaikesta huolimatta, Helka

Lue myös

X