Satuttavatko blogiin tulevat ilkeät kommentit?

Melko pian blogini aloittamisen jälkeen ymmärsin, että tulen saamaan kommentteja ja paljon. Ja ne kaikki eivät ole kannustavia, vaikkakin yli 95 prosenttia ovatkin superihania.

Minkälaiset kommentit loukkaavat?

Kommentit, jotka liittyvät poikaani. Itse sitä kestää vaikka minkälaista, mutta jos kommentit ovat lapsiani halventavia tai arvostelevia, nousevat minun karvani pystyyn. Kenelläkään ei ole mitään oikeutta kommentoida heitä. Vaikka avaan oman elämäni kaikkien arvosteltavaksi, olen jyrkästi sitä mieltä, ettei lapsia saa arvostella missään tilanteessa.

Olen saanut anonyymin kommentin koskien poikaani ja hänen persoonaansa. Se on loukannut kaikkein eniten, ja tiedän myös, että kommentin antaja varmasti myös tuntee perheemme. On siis lähestulkoon naurettavaa antaa anonyymisti tulla päin kasvoja, jos sitä ei uskalla tehdä ihan livenä.

Heidän mielestään repostelen elämälläni törkeästi julkisuudessa.

Kommentit, jotka tulevat tutuilta. Ja tässä nimenomaan tarkoitan negatiivisia kommentteja. Olen myös menettänyt pari tuttavaa blogini aloittamisen jälkeen, koska heidän mielestään repostelen elämälläni törkeästi julkisuudessa. Eräs tuttu kommentoi suoraan, että pojalleni ei ole hyväksi tällainen julkinen asioiden puiminen. En ole sen koommin hänestä kuullutkaan. Kun juuri minut tuntevien toivon olevan heitä, jotka kannustavat. Aina näin ei ole kuitenkaan ollut.

Kommentit, jotka viittaavat minun hylänneen lapseni. Tämä tuli minulle aivan täytenä yllätyksenä; että etä-äitien kuvitellaan olevan lapsiensa hylkääjiä. Olin täysin pöyristynyt ensimmäisen kerran kuultuani tällaista. Tosin nyt olen ehkä jo hieman kovettunut näille kommenteille; koska niitä tulee jo niin paljon.

Kommentit, jotka sanovat, ettei tällaisen pitäisi lapsia saada tehdäkään. Minkälaisen tällaisen? Mitä se tarkoittaa? Näihin ei ehkä totu ikinä. Äitiyteni jollain tavalla kiistetään. Vaikka järjellä tiedän, että aivan hullutuksia tällaiset kommentit ovat, silti ne tuntuvat pahalle. Joka kerta. Rakastan lapsiani niin yli kaiken.

Miten kommentteihin voi reagoida?

Minun lukijani ovat niin ihania, että usein närkästyvät minun puolestani jo ennen kuin itse olen edes huomannut ilkeää kommenttia. Tuntuu, että ympärilläni on kuin ärhäköiden ja tulisten äitileijonien piiri, jotka puolustavat minua tilanteessa kuin tilanteessa. Tämä on minulle blogatessani valtava voimavara.

Nostan joskus kommentteja blogiteksieni aiheiksi, jos koen niiden koskettavan jotain isompaa teemaa, kuten etä-äitien kohtaamia ennakkoluuloja. Näin saan aiheen yleiseen keskusteluun ja samalla itselleni tunteen, että olen kääntänyt ilkeyden voitokseni. Tärkeintä on pitää mielessä, että ilkeät kommentit ovat tarkoitettu loukkaamaan, eivätkä pidä totuutta sisällään.

Tärkeintä on pitää mielessä, että ilkeät kommentit ovat tarkoitettu loukkaamaan, eivätkä pidä totuutta sisällään.

Paras tapa reagoida ilkeilyyn on ymmärtää, että kommentoijaa itseään usein vaivaa jokin asia, minkä takia pitää purkaa paha olonsa kommentoimalla blogiani. Joten pahat sanat loppujen lopuksi on tarkoitettu johonkin täysin muuhun kuin minulle.

Koska kirjoitan todella avoimesti asioista, ymmärrän, että jotkut eivät pidä siitä. Myös jotkut joskus elämässäni mukana olleet ihmiset saattavat kokea katkeruutta, vihaa tai kaunaa minua kohtaan, syystä tai toisesta. Usein tunnistankin heidät kommenttien takaa. Silti toivoisin heilläkin olevan rohkeutta sanoa asiat minulle suoraan; miksi piilotella anonyymiyden takana?

Kovaa päätä tämä bloggaaminen kuitenkin vaatii

Aika kovaa päätä ja paljon kestämistä bloggaaminen kuitenkin vaatii, varsinkin, jos kirjoittaa näin henkilökohtaisesta aiheesta kuin minä; siitä, ettei lapseni asu luonani. Myös avoimet kirjoitukset masennuksesta, ihmissuhteistani, mokailuistani ja toiveistani kirvoittavat useat kirjoittamaan teräviä kommentteja, kuten: toivottavasti ikinä kukaan ei sinun mukaasi erehdy lähtemään, säälin nykyistä miesystävääsi tai toivottavasti et ikinä enää ainakaan tee lisää lapsia.

Olen kasvattanut itselleni entistä kovempaa panssaria, jonka läpi eivät useinkaan enää ilkeilyt pääse tulemaan.

Tämän reilun vuoden bloggaajaurani aikana olen kasvattanut itselleni entistä kovempaa panssaria, jonka läpi eivät useinkaan enää ilkeilyt pääse tulemaan, mutta pehmeät, hoivaavat ja ihanat sanat sen sijaan kiillottavat sitä. Haluankin siksi lopuksi kiittää teitä 95 prosenttia kommentoijistani, jotka aina olette minun tukenani. Arvostan tätä todella paljon.

Lue myös:
Hassuhkoja lukijoiden kysymyksiä, joita olen saanut
Jyllannin suomineito on myös saanut mitä kummallisempia kommentteja, voit lukea niitä tästä.

P.S. Tekstejäni saa kuitenkin aina kommentoida!

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter