
Seisoin siinä ja katsoin: ”Tuo olisi voinut olla minun perheeni, mutta se ei ole”
Menetin erossani mahdollisuuden ydinperheeseen.
Katsoin miestä, poikaa, vauvaa ja naista. He olivat perhe. Se olisi voinut olla minun perheeni. Mutta se ei ollut.
Kerroin tuon lauseen eilen eroseminaari-illassa, joka käsitteli erosurua. Eron jälkeen me suremme montaa erilaista menetystä: perhettä, puolisoa, ystäviä, tulevaisuutta. Monien vuosien jälkeenkin saattaa haikeuden häivähdys käydä mielessä. Jokin muistuttaa menetyksestä, jota olemme kokeneet.
Jokin voi myös muistuttaa siitä, että jotain olisi voinut olla, jos emme olisi eronneet. Jos asiat olisivat menneet eri tavalla. Koin tuon hetken vuosi sitten etäpoikani rippijuhlissa.
Lue myös: Vieraana oman lapsen juhlissa
Katselin poikaani, hänen isäänsä, isän vaimoa ja poikani uutta velipuolta. He näyttivät perheeltä. Se olisi voinut olla minun perheeni. Mutta ei se ollut. Menetyksen suru täytti hetkeksi mieleni. Vaikka olemme eronneet jo poikamme ollessa vauva ei se tarkoita sitä, etteivätkö vieläkin jotkin tilanteet voi muistuttaa minua siitä, että menetin erossamme ydinperheen mahdollisuuden.
En ole sitä tänäkään päivänä vielä saanut. Ja kun näin sen noin läheltä, mitä se olisi voinut olla, tulin surulliseksi.
Lue myös: Halusin vauvan ja ydinperheen ja heti sen jälkeen erota
Miesystäväni sanoi noin viikko sitten, että eron jälkeen surullisinta on ehkä se, ettei voi yhdessä lapsiensa toisen vanhemman kanssa katsoa, kuinka lapset kasvavat, kehittyvät ja muuttuvat. Ei voi istua yhdessä sohvalla ja katsoa yhteisten lasten leikkimistä.
Sen väkisinkin menettää erossa. Ja kyllä sitä saa surra.
Hetken aikaa olin surullinen. Ehkä enemmänkin haikea. Näin häivähdyksen erilaisesta elämästäni. Millaista se olisi voinut olla. Mutta ei ole.
Lue myös: En aina saa tunnetta, että olisin lapseni äiti
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Henkilön Helka Belt /Etä-äiti -blogi (@belthelka) jakama julkaisu
Terveisin, Helka
Kommentit