Etä-Äiti

Silmät, joihin haluan katsoa joka päivä – Kumppani löytyi deittisovelluksesta

Teksti: Helka Belt

”Pitäisikö meidän nähdä?”

Näin hän kirjoitti. Mutta sitä ennen oli tapahtunut paljon.

 

En minä uskonut, että oikeasti sieltä mitään löytyy. Tinderistä.

Oikeasti, välillä tuntui, että se maailma oli niin kaukana minun elämästäni, että onko järkeä edes aikaansa siellä kuluttaa. En minä aina kuluttanutkaan. Poistinkin välillä koko sovelluksen. Sitten latasin uudelleen. Jos nyt kuitenkin. Kun oli kesä ja kaikkea.

Joskus jos sitten pääsiksin juttelemaan jonkun kanssa, erehtyi ehkä Facessakin keskustelemaan, niin mitä omituisempia kuvia muun muassa minulle läheteltiin. Tai ehdotettiin ties mitä.

Keski-ikäistyvien pariskuntien piristystä kaivattiin minusta, tai teinipojalle seikkailua. 

Oikeasti. Olisikohan sittenkin parempi ihan näin yksinään, mietin usein.

Naurattikin. Tällaiseksikö se on mennyt deittailu? Voi luoja, en varmaan sitten ikinä ketään löydäkään.

Mutta joskus, Kosketuksenkaipuu. Rakkauden tunne, jonka haluaisi antaa jollekin. Asioita, jotka haluaisi jakaa jonkun kanssa.

Ilot, surut, naurut, kiihko, himo.

Minun on ihan hyvä näin.

Olikin. En minä surullinen ollut. En ollenkaan. Kaikki oli hyvin.

Olikin.

 

Selasin kännykkääni.

Kauniit silmät. Kaunis hymy. 

Siinä ne olivat.

 

Meni aikaa. Monia viikkoja. Ei tainnut minun hymy niin tehdäkään vaikutusta. Unohdus. Ei se mitään.

Nauratti. Oli kesä. Oli hyvä olla.

 

”Pitäisikö meidän nähdä?” kirjoitit.

”Pitäisi”, vastasin.

Jännitti. Olipa jännä tunne. Perhoset vatsassa.

Tinder hiljeni. Nyt se varmaan peruu.

”Nähdäänkö vielä?” kysyin.

”Ehdottomasti!” sinä kirjoitit.

 

Menin. Ja me näimme.

Silmät.

Noihin silmiin haluan katsoa joka päivä. Upota niihin uudelleen ja uudelleen.

 

Tarina jatkui: Suudelma Piritorilla. Jouduin Vaaleanpunaiseen kuplaan

 

Se tarina jatkuu edelleen.

Kiitos kun olet.

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 

 

Lue myös

X