”Se uusi voi löytyä minkä nurkan takaa vain!” – No näytä mulle se nurkka

Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa lainkaan. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeammalta tuntuu tapaavan edes etäisesti sellaista, joka voisi olla seuraava kumppani.

Määritelläänpäs tähän alkuun ensin karkeasti kaksi erilaista sinkkuluokitusta: ovat he, jotka haluavatkin olla sinkkuja ja sitten ovat he, jotka haluaisivat löytää kumppanin, mutta eivät löydä. Luulen kuuluvani johonkin näiden kategorioiden välimaastoon, mutta koko ajan olen siirtymässä enemmän viimeksi mainittuun. Olisi oikeasti kiva löytää joku.

Hemmetti näytä mulle se nurkka, koska aika monta nurkkaa tässä on jo koluttu.

Ja sitten kuulee tämän nurkkakommentin. No hemmetti näytä mulle se nurkka, koska aika monta nurkkaa tässä on jo koluttu. En sano, että ihan kamalaa tämä elo yksin olisi, mutta kaipuu seurustelulle on kasvanut koko ajan. Viimeisimmästä erostani on puolitoista vuotta ja olen sen jälkeen käsitellyt maapallollisen verran erojani, sinkkuuttani, lapsuuttani ja ties mitä, enkä vähiten sen vuoksi, että valmistuin juuri eroseminaariohjaaksi. On ollut pakkokin käsitellä hyvinkin vaikeita ja kipeitä asioita. Kaivaa ne luurangot kaapista.

Ja tuntuu että olen valmis rakastumaan ja koettamaan onneani, hyppäämään vieraaseen ja ottamaan jonkun lähelle. Mutta se nurkka antaa odotuttaa itseään. Melkein ärsyttää ne, jotka sanovat, että kuule odota vain, kyllä se eteen tulee kun vähiten odottaa. Sanotaan, että kuusikymppisenäkin voi löytää vielä onnensa. Se on tietenkin totta. Mutta odottelenko tässä sitten sen yli kaksikymmentä vuotta? Haluanko? Voinko? Entä jos löydän itseni tilanteesta, että ei se nurkka vain löytynyt?

Koska sellaistakin sattuu. Se on melkein alkanut pelottamaan. Joka kerta, kun jossain Facebookin sinkkuryhmässä joku ilmoittaa lähtevänsä ryhmästä, koska on löytänyt rakkauden, tunnen kipeyden tunteen sydämessäni. Entä jos en koe tuota enää. Hyvä on, tiedän, että erostani on vasta vajaa kaksi vuotta. On ollut hyvä olla yksin ja hyvä myös jatkaa yksinoloa.

Mutta jos kaipuu rakkaudelle on suuri, on vaikea sietää yksinoloa. Luulen, etten ole ainoa, joka miettii juuri nyt näitä samoja asioita. Tällainen sinkkujen päivä myös vähän ärsyttää: siis juhlitaanko tässä sinkkuutta, onko sinkkuus haluttava olotila, säälitelläänkö tässä sinkkuja, että tässä teille päivä, kun ei teillä muutakaan ole, vai mikä tämän päivän idea on? Muistuttaa meitä sinkkuja siitä, että sinkkuus on jotenkin epätoivottavaa vai ylistää meidän itsenäisyyttämme ja vahvuuttamme?

Odotan sitä nurkkaa. Pelkään, että se ei tule vastaan. Ja pelkään, että se tulee.

Sinkkuus on outo juttu. Välillä miettii, että en todellakaan halua itseäni parisuhteeseen riitelemään, jakamaan aikaani, muuttamaan järjestystäni elämässä, sumplimaan aikatauluja ja ottamaan huomioon jonkun toisenkin menot. Välillä miettii, että olisipa se joku, joka rakastaisi, jakaisi kanssani tämän kaiken, olisi luonani ja välittäisi minusta. Jos sinkkuus on olotila, jota ei halua, mutta jossa on pakon edessä, voi se sattua.

Joskus minuun sattuu ja olen kateellinen niille, joilla on kumppani. Yhä enenevässä määrin olenkin. Odotan sitä nurkkaa. Pelkään, että se ei tule vastaan. Ja pelkään, että se tulee.

Lue myös:
Kuolenkohan minä yksin?
Elämän huippu- ja alimmat hetket ovat niitä, kun kaipaa kumppania

Terveisin, Helka

Facebook // Instagram