Kuolenkohan minä yksin?
Kun on pidempään sinkkuna, alkaa ajatella outoja, kuten: kuolenkohan minä yksin? Entä jos minulle tapahtuu jotain, tuleeko kukaan auttamaan?
Kokemukseni narsisteista perustuvat omaan menneisyyteeni, erotyöhöni ja haastatteluihini. Kuva: Terhi Koivisto
Kyselin tätä Instagramini stoorissa ja moni vastasi, että kyllä, minäkin olen ajatellut näin. Tosin hyvä ystäväni Jyllannin suomineito -bloggaaja Terhi sanoi, että me kaikki kuollaan joka tapauksessa yksin. Kyllä, mutta entä hetki ennen sitä? Olenko yksin? Kuka on luonani? Välittääkö minusta kukaan?
En tiedä, kuinka iso todennäköisyys sille on, että olen loppuelämäni yksin. Joka tapauksessa nyt olen ja välillä se pelottaa. Entä jos minulle tapahtuu jotain, esimerkiksi kaadun suihkussa ja lyön pääni. Kuinka kauan kestäisi, ennen kuin joku huolestuisi, koska minusta ei kuulu mitään? Tai jos lapseni on luonani ja nukkuu. Mitä tapahtuisi, kun hän heräisi ja huomaisi, että makaan suihkussa ehkä kuolleena, ehkä pyörtyneenä? Miten hän saisi puhelimeni lukituksen auki, vai löytäisikö hän edes puhelintani? Mitä tuossa tilanteessa tapahtuisi?
Entä jos sairastun vakavasti? Käykö kukaan katsomassa minua sairaalassa? Saisinko maata siellä yksin?
Sinkkuna on aika yksin. Ja se on pelottavaa. Entä jos sairastun vakavasti? Käykö kukaan katsomassa minua sairaalassa? Saisinko maata siellä yksin? Toki on lapset ja muutama ystävä, mutta ei se ole sama asia. Ei ole sitä yhtä, joka oikeasti olisi minulle se tosi tärkeä. Kumppani.
Yksinäisyys sattuu eniten elämän iloissa ja surun hetkissä. Koska ei ole sitä erityistä, jonka kanssa jakaa nuo hetket. Koin tämän jälleen, kun blogini muutti eilen tänne Anna-lehteen. Olin siitä niin iloinen, ylpeä ja innoissani. Ja olin kotonani yksin. Juhlin mielessäni yksin. Jos yksin sohvalla Netflixin katsominen nyt on jotain juhlimista. Kyllähän sitä voi itseään hemmotella ja juhlia, sanotaan. Voi toki. Mutta onko se sama? Ei ole.
Tuo vielä toivottavasti kaukana oleva ja kuvitteellinen hetki kuolinvuoteellani mietityttää. Kun on eronnut monta kertaa, ei voi olla ajattelematta, että onkohan sinkkuus nyt se minun juttuni, minun tulevaisuuteni? Välillä nautin yksinolostani ja vapaudestani, mutta sisällä kytee kaipuu ja tarve toiseen ihmiseen. Entä jos en enää vain löydä ketään, josta välitän, tai jos löydän, välittääkö hän? Entä jos en enää tunne ketään kohtaan sellaista rakkautta, että haluaisin jakaa elämäni hänen kanssaan? Jäänkö loppuelämäkseni yksin?
Välillä nautin yksinolostani ja vapaudestani, mutta sisällä kytee kaipuu ja tarve toiseen ihmiseen.
Tulenko juhlimaan jatkossa juhlat yksin? Apua, kun niin monia kysymyksiä risteilee päässäni samaan aikaan. Olo on todella ristiriitainen, koska arjessa olen hyvin tyytyväinen vapauteeni ja siihen, että pärjään yksin ja voin hyvin. Mutta elämän erityistilanteet tuntuvat laimeilta, kun en voi jakaa niitä toisen kanssa. Eino Leino oli täysin väärässä sanoessaan, että onni pitää kätkeä. Olen nauttinut onnistumisen hetkistäni kaikkein eniten silloin, kun olen saanut jakaa ne läheisteni kanssa. Ja illalla käpertyä sen oman rakkaan viereen ja vielä jakaa kaikki uudelleen. Yhdessä.
Saanko enää kokea tuollaista?
View this post on InstagramA post shared by Helka Belt (@etaaiti) on
Terveisin, Helka
Kommentit
Ärsyttää jonkun verran tää sun eroasiantuntijuus. Täytyy muistaa että jokainen pari ja perhe on erilainen ja jos joku sopii sulle se ei välttämättä sovi kaikille muille. Siksi välttyisin neuvomasta toisia siitä miten esim. elatusmaksuja kuuluu maksaa tai olla maksamatta.
Kommentit
Minulta on kysytty, miksi pojillakin on avain kotiini myös heidän äitiviikollaan. No, ainakin minut voi löytää alle viikossa, ilman että tarvitsee murtautua kotiini.
Ollessani sairaalassa tajusin, että olin siellä omasta aloitteestani ja kaikille sidosryhmilleni olin itse tilanteestani kertonut. Puhelimeni kautta löytyy olennaiset kontaktit ja terveystiedot, mikäli kodin ulkopuolella jotain sattuisi. Kotona olen kuitenkin tosi yksin ja en tiedä kuka minusta ensimmäisenä huolestuisi, jos kukaan.
Ärsyttää jonkun verran tää sun eroasiantuntijuus. Täytyy muistaa että jokainen pari ja perhe on erilainen ja jos joku sopii sulle se ei välttämättä sovi kaikille muille. Siksi välttyisin neuvomasta toisia siitä miten esim. elatusmaksuja kuuluu maksaa tai olla maksamatta.