Etä-Äiti

Solusalpaajalääkkeen vaihtaminen pahoinvoinnin takia toiseen ei auttanut – nuoresta edelleen huima apu kotona

Teksti: Helka Belt

Minulla on krooninen nivelsairaus, jonka takia olen solusalpaajalääkityksellä. Tuo lääke aiheuttaa voimakasta pahoinvointia. Kukapa ei olisi kuullut kemoterapiahoidoista, jotka vetävät potilaat todella huonovointisiksi. Siksi lääkärin kanssa päätimme kokeilla samaa lääkettä, mutta pistettävässä muodossa. Joillakin se helpottaa pahoinvointioireita.

Toiveikkaana siis vaihdoin lääkemuotoa ja toivoin, että sunnuntait helpottuisivat. Joudun ottamaan lääkkeen lauantai-iltana, koska tämä on ainut mahdollinen päivä ottaa se. Seuraava päivä on niin hankala pahoinvoinnin takia, etten voi ottaa sitä työpäivää edeltävänä iltana. Siksi lapsiviikkoina sunnuntait lasten kanssa ovat hankalia, joskus enemmän, joskus vähemmän, koska käytännössä makaan sängyssäni ja koetan pitää oksennusta sisälläni. Lisäksi minua huimaa ja päätä särkee. Ei mikään ihanteellinen olo olla läsnä lapsillensa.

Vaikka koenkin huonoa omatuntoa siitä, etten voi olla sunnuntaisin lapsilleni ihan se paras mahdollinen äiti, ei minulla ole muutakaan vaihtoehtoa kuin ottaa tuo lääke. Ilman sitä olisin todella huonossa kunnossa, koska se on ainut lääke, joka on purrut nivelkipuihini. Lapseni ovatkin jo vähitellen oppineet, että välillä minulla on huono olla ja se johtuu lääkkeestäni.

Etäpoikani on ottanut tilanteen enemmän kuin hallintaansa.

Vastikään 14-vuotta täyttänyt etäpoikani on ottanut tilanteen enemmän kuin hallintaansa. Hän on useimmiten luonani ne viikonloput kuin nuorimmaisenikin on. Yleensä kovin aamu-uninen teinini jaksaa sunnuntaisin nousta kohta 4-vuotiaan kuopukseni kanssa aamulla ylös ja laittaa lastenohjelman päälle, valmistaa aamupalaa ja pitää seuraa veljelleen samalla kun minä toivon sängyssäni pahanolon väistyvän nopeasti. Joskus olo helpottaakin jo aamupäivän aikana, mutta esimerkiksi viime sunnuntaina olin täysin rampautunut pitkälle iltapäivään asti. Vaikka tuo kuinka ahdistaakin, sille tilanteelle vain en voi mitään.

”Voin lähteä veljen kanssa ulos, auttaisiko se”, teini kysyi minulta viime sunnuntaina. Hän puki veljen ulkovaatteisiin ja vietti aikaa ulkona, vaikka tiedän, ettei tuo ihan hänen lempipuuhaansakaan ole. Lisäksi hän käy usein nuorimmaiseni kanssa kaupassa, jos jotain tarvitsee ostaa ja en pysty käymään kaupassa itse.

Hän haluaa auttaa.

Olen sanonut, ettei hänen tarvitse huolehtia kunnostani, jaksan kyllä hoitaa ne pakolliset kotityöt, pakkohan se on. Ja kun kysymyksessä ei ole mikään hengenvaarallinen sairaus tai tila, poikani kyllä tietääkin sen ja ei ole huolissaan terveydestäni. Mutta hän tarjoaa apua minulle silti, mikä kertoo omaa kieltänsä siitä, miten paljon hän haluaa auttaa.

Jatkossa kenties löytyisi vielä jokin lääkemuoto, joka ei aiheuta minulle näin paljon vaikeuksia sivuvaikutustensa takia. Siihen asti olen todella kiitollinen ja onnellinen avusta, jota vanhempi poikani minulle antaa. Sunnuntaiaamut ovat huomattavasti paljon helpompia minulle, kun on joku auttamassa nuorimmaiseni kanssa. Ja hänen seuransakin auttaa oloani, vaikkei se pahoinvointia pois viekään.

Lue myös: MIten kertoa lapselle omasta sairaudesta?

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

Lue myös

X