Etä-Äiti

Taapero ja teini – upea parivaljakko

Teksti:
Helka Belt

Eihän heillä voi olla mitään yhteistä tekemistä. Toinen on teini, toinen juuri vaipoista poisoppiva taapero.

Väärin.

En ole upeampaa ja läheisempää parivaljakkoa kuunaan nähnyt.

Tästä kirjoitti myös Vauva-lehden toimittaja: ”Kyllä sisaruus kantaa, ikäerosta riippumatta. Vaikka lapsuus ei olisi yhteinen, koko elämä on.” (”Lapsilla iso ikäero, voiko heistä tulla läheisiä?”)

”Rakkaussuhde oli syntynyt. Elinikäinen veljesten välinen rakkaus.”

Olen täsmälleen samaa mieltä. 

Isompi lapseni halusi aina sisaruksen. Niin pitkään kuin muistan, hän on sitä pyytänyt, Kun veli syntyi, oli riemu ylimmillään. Sairaalaan oli heti päästävä katsomaan uutta ihmettä; omaa veljeä. Otteet olivat heti varmat ja veljelliset. Rakkaussuhde oli syntynyt. Elinikäinen veljesten välinen rakkaus. 

Voi ihmettä, veljekset ensi kertaa yhdessä.
 

Tuosta lähtien heidän suhdettaan ja sen puhkeamista täyteen kukkaansa on ollut ihmeellistä seurata. Heillä on kymmenen ja puoli vuotta ikäeroa, mutta veljeksinä he ovat läheiset kuin mitkäkin.

Hyviä puolia: ei riitoja. Ikinä. Heillä on niin iso ikäero, ettei samoista leluista, peleistä, telkkariohjelmista, tekemisistä tai mistään tule riitoja. Ei vain tule. Esimerkiksi taaperoni isällä on lapset vuoden ikäerolla, ja kyllä voin sanoa: riitelyä oli. Toki heillä oli paljon yhteistä tekemistäkin ja olivat kuin paita ja peppu.

Sitähän minun poikani eivät tule kokemaan, yhteistä lapsuutta tuossa mielessä. Myöskin hieman myöhemmin, kun esikoiseni on aikuisiässä, on kuopukseni vasta 8-vuotias. Silloin ikäero voi tuntua liian isolta ja yhteistä vaikea löytää. Juuri nyt tätä ei kuitenkaan vielä huomaa. Ja kuten Vauva-lehden artikkelissa se upeasti kiteytettiin: lapsuus ei ole ehkä yhteinen, mutta elämä on. Oli ikäero mikä tahansa.

Lisää hyviä puolia: isompi osaa ottaa hyvin vastuuta veljestään.  Kirjoitin krooninen sairauteni- tekstissäni, kuinka isompi veli ottaa ohjat käsiinsä pienemmän kanssa, kun äidin on levättävä. Tuo apu on ollut korvaamatonta. Lisäksi isompi veli haluaa kylvettää taaperoveljensä; onko suloisempaa? Ei voi olla. Myös ruuan antaminen, vaatteiden pukeminen ja riisuminen sujuu veljeltä hyvin. Äidillä vapautuu yllättävästi aikaa muuhun puuhailuun. (Lue: he leikkivät nyt tuolla yhdessä, äiti bloggaa.)

”En oikein keksi huonoja puolia tässä ikäerossa.”

Isoveljen loppumaton opettamisen halu; upea piirre. Hän jaksaa äärettömyyksiin asti näyttää kuvia kirjoista, opettaa sanoja, näyttää palapelien palojen oikean paikan, opastaa kaupassa oikeaan paikkaan. Lista on oikeastaan loppumaton. 

Ja se isoveljen palvonta. Isoveli on taaperolle jumala. Ei, ei äiti! Veli! Veljen perässä juostaan, häntä seurataan, häntä kuunnellaan. Häntä odotetaan kotiin kuin kuuta nousevaa. Tänään etäpoikani tuli illalla kotiin. Taapero odotti ovella: Minä NIIN rakastan veljeä! hän huudahti. Kun ovi kävi, taapero riemastui niin, että taisi tulla ilopissa lattialle tälle kuivaksi opettelevalle ilopillerille. Ja taas äidin sydän sulaa. 

Mahtavaa on ollut myös seurata, että tällainen taaperon ihailu ei haittaa teiniä ollenkaan. Toki he eivät asu jatkuvasti yhdessä saman katon alla, joten jokapäiväistä arkea he eivät jaa. Ehkä teinikin oikein odottaa tällaista ihailua ja yhdessäoloa veljensä kanssa. Tänään hän toi lahjan, ihan spontaanisti, veljelleen. Kun oli omaa rahaa saanut. Se käytettiin veljen lahjaan. Melko liikuttavaa, sanoisin.

”Veljekset. Juuri oikean ikäiset näin.”

En oikein keksi huonoja puolia tässä ikäerossa.  He vain ovat. Veljekset. Juuri oikean ikäiset näin. Äidin rakkaat. 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

X