Tämän vuoksi vuoroviikkovanhempi voi uupua

Vuoroviikkovanhemmuutta kutsuttaneen usein ”helpoimmaksi” erovanhemmuuden muodoksi. Sitä myös saatetaan kadehtia pienten lasten ydinperheissä. Miksi vuorovanhemmuus voi kuitenkin uuvuttaa?

Saatuani valtavan määrän sekä positiivisia ja kannustavia mutta myös ihmetteleviä kommetteja siihen, miten vuoroviikkovanhempi voisi uupua ja luettuani Instagramistani paljon viestejä siitä, että vuorovanhemmuus on väärinymmärretty vanhemmuuden muoto, koen pakoksi kirjoittaa vielä kerran tästä aiheesta.

Se mikä näyttää ulospäin tältä: saa levätä joka toinen viikko, nukkua miten huvittaa, saa tehdä mitä haluaa, saa olla sekä lapsen kanssa mutta on silti itsellekin aikaa, voi totuus olla oikeasti täysin jotain muuta ja samaan aikaan myös kaikkea näitäkin asioita.

On täysin absurdia kuvitella, että vuorovanhempi ei voisi väsyä lapsiviikoillaan.

On täysin absurdia kuvitella, että vuorovanhempi ei voisi väsyä lapsiviikoillaan. On outoa ajattella, että jos on viikon yksin niin miksei muka jaksa väsymättä lapsen kanssa seuraavaa viikkoa. Minulle lapselliset viikot ovat raskaita: hoidan kaiken yksin kuten yksinhuoltaja (kyllä tiedän, yh on JOKA VIIKKO yksin): työt, kaupassakäynnit, harrastukset, hoitamiset, pienemmän kanssa valvomiset, saikkupäivät jne. Tämä on raskasta varsinkin autottomana ja ilman suurempaa apua.

Siksi lapsellisella viikoilla voi yhtäkkiä uupua. Yksinolosta intensiiviseen yhdessäoloon on niin iso muutos, että se väsyttää. Tämä ei todellakaan tarkoita, ettenkö haluaisi olla lapseni kanssa. Se ei liity mitenkään siihen, vaan tähän: seitsemän päivää täysin yksin vastuussa lapsestaan ja asioista – kyllä, voin sanoa, että se väsyttää.

Elää jatkuvaa muutostilaa ja tunteiden vuoristorataa.

Lisätään soppaan vielä eroviikkojen yksinäisyys, ikävä, syyllisyys ja huoli siitä, voiko lapsi hyvin; tunteiden vuoristoratakin väsyttää. Vuoroviikkovanhemmuus on erovanhemmuuden muoto, jossa saa olla paljon lapsensa kanssa, mutta on yhtä paljon erossakin. Kuten lapsella, aikuisellakin muuttuu tilanne jatkuvasti. Tästä puhutaan kuitenkin vähemmän. (En käsittele tässä, onko vuoroviikkoisuus lapselle hyväksi vai huonoksi. Olen käsitellyt sitä muun muassa tässä tekstissäni.)

Myös lapsella saattaa mennä sopeutumiseen muutama päivä, joka voi aiheuttaa kiukuttelua ja ärtymystä. Vaikka vanhempi ymmärtää tämän reaktion, on se väsyttävää kohdata joka toinen viikko yksin. Näitä kokemuksia olen kuullut paljon varsinkin Instagramini kautta.

Siinä missä etävanhemmuudessa ikävöi lastansa enemmän ja on paljon yksin, on vuorovanhemmuus erilaista. Juuri kun tottuu, että lapsi on täällä, hän jo lähteekin.

Siinä missä etävanhemmuudessa ikävöi lastansa enemmän ja on paljon yksin, on vuorovanhemmuus erilaista. Ikävä ei ehdi kasvamaan kovin suureksi, mutta muutos on viikottaista. Etävanhemmuudessa ehtii tottumaan yksinäiseen elämäänsä, omiin aikatauluihin ja tyhjään lastenhuoneeseen. Vuorovanhemmuudessa näkee lastansa enemmän, mutta se uuvuttaa fyysisesti ja joskus henkisestikin enemmän: juuri kun tottuu, että lapsi on täällä, hän jo lähteekin. Arki on täysin arjetonta ja jatkuvaa muutostilaa.

Kukapa siinä ei välillä olisi uupunut?

P.S.Olen sitä mieltä, ettei ole helppoa tai vaikeaa vanhemmuutta, koska tämä ajattelumalli vie oletukseen, että erilaisia vanhemmuuksia voisi vertailla. Miten se olisi muka mahdollista? Jokainen tilanne on kuitenkin niin uniikki ja erilainen. Kirjoitan omasta kokemuksestani, toinen vuorovanhempi voi olla jo ihan eri mieltä. Ja sekin on ihan täysin ymmärrettävää: ovathan lapset erilaisia, työtilanne erilainen, suhde eksään erilainen ja valtavan monia muita seikkoja, jotka aina vaikuttavat kokonaistilanteeseen.

Lue myös: 
Vuoroviikkovanhemmuus ei ole mitään lomailua
Vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt

Terveisin kohta lapsettomalle viikolle kurvaava Helka

Facebook