Tee lapsi sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa olet eron jälkeen valmis hoitamaan huoltajuusasiat riidoitta

Lisäksi vielä tehkää sopimus ennen lapsen yrittämistä, että jos en suostu hoitamaan lapseen liittyviä asioita eron jälkeen järkevästi ja riitelemättä, luovutan toiselle oikeuden päättää asioista.

Turhautumiseni nousee jälleen siitä, kun olen saanut kuulla ja lukea tapauksista, joissa lapsista riidellään järjettömästi, vihaisina ja kostonhimoisina. Lapsen etu ei ole lähelläkään vanhempien ajatuksissa, kun toiselle aikuiselle koetetaan saada mahdollisimman kurja olo.

Kukapa rakkauden ensihuumassa ajattelisi eroa tai huoltajuusasioita. Mutta ainakin siinä vaiheessa, kun lapsista aletaan puhumaan, olisi hyvä pysähtyä ihan kunnolla. Kiirehän ei ole. Lapsi ei ole viikon projekti. Sitä on hyvä miettiä ihan rauhassa ja pitkään.

Lisäksi pitäisi eroseminaari tai jokin tunteidenkäsittelyryhmä eron jälkeen olla pakollinen, ennen kuin kukaan tekee mitään sopimuksia tai tehdään päätöksiä lapsen huoltajuudesta. No eihän sellaiseen voi pakottaa, mutta jotainhan asialle on tehtävä, jotta huoltoriitojen mielettömyys päättyisi.

Koska asioista voi aina keskustella rauhallisesti. Se käy vaikeaksi, jos ei ole käsitellyt omia pelon, vihan, pettymyksen ja surun tunteitaan. Taustalla voi olla vuosien vaikea liitto tai lyhyt kiihkeä suhde. Ero silti on shokki. Kukaan tunteensa käsitellyt ihminen ei käytä energiaa riitelemällä lapsen toisen vanhemman kanssa lapsen asioista. Jokaisen etu on saada asiat rauhassa käsiteltyä.

Varsinkin lapsen.

Ehkä epäromanttista, mutta ei lapsen hoitaminen ja lapsen edun eteen työskentely olekaan mitään romantiikkaa. Se on vastuunottamista toisen ihmisen elämästä.

Kun rakastumme ja haluamme perheen, on hyvä siis pysähtyä. Onko tämä sellainen henkilö, jonka kanssa kykenen hoitamaan lapsen asiat myös mahdollisen eron jälkeen? Onko hän vastuuntuntoinen ja kykenevä järkevään keskusteluun? Ehkä epäromanttista, mutta ei lapsen hoitaminen ja lapsen edun eteen työskentely olekaan mitään romantiikkaa. Se on vastuunottamista toisen ihmisen elämästä. Oman lapsensa.

Minulla on kokemusta siitä, että lapsen haluaminen liian nopeasti ei kannata. Sen sijaan minulla on käynyt joko tuuri tai olen tajunnut riittävän ajoissa, että lapsieni isät ovat vastuuntuntoisia ja ihania ihmisiä, jotka pitävät huolta lapsestaan todella hyvin. Olen saanut kokea, millaista on, kun molemmat vanhemmat ovat halukkaita miettimään lapsen etua, vaikka omat tunteet olisivat kuinka vaikeita ja tuskallisia.

Oma olo ei helpotu sillä, että lasta käyttää kostonappulana ekskumppaniaan vastaan. Jossain vaiheessa sen ymmärtää, valitettavan usein liian myöhään: silloin, kun lapsi kasvaessaan alkaa oireilemaan vanhempiensa huonojen välien takia.

Kun haluat lapsen, katso kumppaniasi: haluanko hänen kanssaan hoitaa lapsen asiat hyvin myös eron kohdatessa?

Terveisin, Helka