Etä-Äiti

Tuskin minusta ikinä tulee uusperheen äitiä

Teksti: Helka Belt

Minulla on juuri nyt tällainen olo. En tiedä, pystyisinkö ikinä olemaan uusperheen äiti. Tai osaisinko tai haluaisinko edes.

Olenpa nyt ihan rehellinen: minulla on kaksi kertaa kokemusta uusperheilystä. Molemmat kokemukset olivat todella haastavia ja vaikeita. En kokenut oloani luontevaksi enkä osannut olla äitipuoli, bonusäiti tai edes kaveri vieraille lapsille.

Olen kuullut, että uusperheen muodostumiseen ja hyvän perustoimintamallin rakentumiseen voi mennä vuosia. Ehkä omat kokemukseni tyssäsivät juuri tähän: ei ollut jaksamista odottaa montaa vuotta, että kaikki toimisi. Kun lähes joka päivä asia tuntui väärältä, tuntui mahdottomalta odottaa, milloin kaikki alkaisi toimimaan. Toisaalta toki muutkin asiat liittyivät eroihin, mutta myös uusperheen muodostumisen kankeus oli yksi syy.

En kokenut oloani luontevaksi enkä osannut olla äitipuoli, bonusäiti tai edes kaveri vieraille lapsille.

Suurin ongelmani tuntuu olevan, etten halua kotiini vieraita lapsia. Niin raadolliselta kuin se kuulostaakin, on se silti totta. Varsinkin nyt, kun olen tottunut elämään yksin ja kotonani on tietty rauha ja järjestys, tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta, että voisin joskus asua edes uuden kumppanin saati sitten vieraiden lasten kanssa.

Minulle koti, rauha, hiljaisuus ja omat järjestykset ovat hyvin tärkeitä. Kun niihin kaksi kertaa olen koettanut ottaa ulkopuolisia lapsia mukaan, järkkyi koko elämäni järjestys ja pääni sisäinen rauha. En osannut käsitellä sitä. Minua ahdisti, tunsin tilanteen itselleni vääräksi, olin ärtynyt ja muutuin eri ihmiseksi, kuin tunnen oikeasti olevan.

Jotkut ovat sanoneet, että jos rakastaa toista tosi paljon, oppii rakastamaan hänen lapsiaankin. Valitettavasti en ole kokenut tätä. En voi pakottaa tunteitani syttymään, jos ne eivät tule luonnostaan. Osittain luulen, että tämä johtuu siitä, etten ole koskaan ollut mikään äiti-ihminen tai lapsien kanssa luonnolliselta olonsa tunteva. Lähinnä siis ärsyynnyn, jos joudun olemaan vieraiden lasten kanssa.

Lähinnä ärsyynnyn, jos joudun olemaan vieraiden lasten kanssa.

Kyllähän tuo aika kamalalta kuulostaa, mutta tunnen itseni. Tiedän monia ihania ihmisiä, jotka ovat upeita bonusvanhempia. Luulen, että minua ei ole vain luotu sellaiseen. Toisaalta itsellänikin on lapsia ja olen huomannut vaikeaksi sen, että toinen aikuinen komentaisi heitä tai asettaisi heille sääntöjä. Näin ollen uusperheen muodostumiselle on aika paljon jo etukäteen haasteita.

Ei tietenkään ole edes varmaa, että löydän koskaan ketään, kenen kanssa haluaisin olla tai että se toinen haluaisi olla kanssani. Siksi tällaiset uusperhepohdinnot ovat kenties jopa ihan turhia. Olen tätä kuitenkin paljon miettinyt, koska jos koskaan haluan vielä seurustella, mukana ovat väistämättä ainakin omat lapseni. Ehkä olen siksi ”tuomittu” sinkkuuteen ainakin niin pitkäksi aikaa, etteivät lapset ole enää ihan pieniä.

Onkohan joitakin ihmistyyppejä vain olemassa, joille uusperheily ei sovi?

Onkohan joitakin ihmistyyppejä vain olemassa, joille uusperheily ei sovi? Onko tämä itsekkyyttä, jämäkkyyden tai sinnikkyyden puutetta vai ihan luonnollista, sitä en osaa sanoa. Joka tapauksessa ihailen valtavasti kaikkia toimivia uusperheitä, bonusvanhempia ja toisten lapsia hoitavia. Ehkä minua ei ole vain tarkoitettu sellaiseen.

Lue myös:
Kun puolison lapset ärsyttävät
Olinko ilkeä äitipuoli?

Terveisin, Helka

Facebook II Instagram

Lue myös

X