
Uusi elämä, uusi tyyli – Kuvat uudistuneesta tyylistäni
Olen viime vuoden lopusta asti tietoisesti tehnyt muutoksia elämääni. Nämä koskettavat niin työtäni, vapaa-aikaani, liikkumista kuin lasten kanssa olemistakin. Aiemmin en tuntenut elämääni omakseni. Nyt uuden kynnyksellä, olen muuttanut elämässäni paljon – varsinkin, kun ensimmäistä kertaa haluan elää yksin ja itselleni.
Vaatteet ovat lähes ensimmäinen asia, jonka toisissa näemme, joten ei ole yhdentekevää, mitä viestimme pukeutumisellamme.
Tämä näkyy myös pukeutumisessani. Vaatteethan ovat lähes ensimmäinen asia, jonka toisissa näemme, joten ei ole yhdentekevää, mitä viestimme pukeutumisellamme. Olen saanut paljon kyselyitä, miten pukeudun ja minkälaiset vaatteet miellyttävät minua. Instagramissani ootd-kuvani ovat suosittuja ja haluankin esitellä teille palasen uudenlaista minääni myös täällä blogin puolella: pukeutumistani.

Kukkakuosia ja mekkoja
Kukat kiinnostavat kuosina yhä enemmän. Ne kuvaavat pirteyttä, väriä, elämää, uuden syntymistä ja persoonnallisuutta. Siksi vaatteisani näkyy kukkaa lähes päivittäin. Mekot ovat alkaneet syrjättymään housuja; ne tuntuvat enemmän omilta.
Huomenta ja pinkkiä päivääsi ❤💕💖💗 #etääiti #pink #pinkisthenewblack #vauvafiblogit
Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Tämä kukkavaate on haalari. Kuva:T-A Bech
Värejä
Värit alkoivat näkymään vaatteissani sitä enemmän mitä enemmän olin tyytyväinen elämäntilanteeseeni ja itseeni. Masentuneena ja eksyksissä pukeudun usein tummaan ja mustaan. Noita värejä ei ole pukeutumisessani viime aikoina näkynyt.
Väriä päivääsi 💗💖💕💚🌺😍 #etääiti #colorful #selfie #ootd #vauvafiblogit
Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu


Muutoksia tulossa lisää
Uusien vaatteiden ja tyylin löytäminen on ollut mukavaa puuhaa senkin takia, että olen kierrellyt lukuisia kirppiksiä ja alennusmyyntejä, päässyt viettämään aikaa etäpoikani kanssa, kun hän on tullut mukaani ja olen tavannut uusia ihmisiä.
Muutos luo muutosta ja tuo hyvää elämään.

Luulen, että hiukseni kokevat myös jonkinlaisen uudistuksen, kuten aina, kun elämäntilanteeni muuttuu. Myös piilolinssien aktiivinen käyttö kiinnostaa tai uusien silmälasien osto. Muuta elämäntaparemontistani voin sanoa, että todella hyvällä tiellä ollaan ja lisää isoja muutoksia on varmasti tulossa. Haluaisitko kuulla niistäkin?
Lue myös:
7 asiaa minusta, joita et ehkä tiennyt
Muutosterveisin. Etä-äiti
Facebook || Instagram || Twitter
Kommentit