Etä-Äiti

Uusi suhde on todellinen rohkeuden hyppy: ”Rakkaus sisältää eron ja kuoleman mahdollisuuden - Kaikki suhteet päättyvät jotenkin”

Teksti:
Helka Belt

Uusi suhde tuo jo heti alussa mahdollisuuden siihen, että se päättyy. Tavalla tai toisella. MIKÄÄN suhde ei kestä ikuisesti.

Mikään suhde ei kestä ikuisesti. Se päättyy aina.

Näin sanoo terapeutti Harri Virtanen. Kuinka oikeassa hän onkaan. Hän jatkaa: ”Rakkaus tuo meidät alueelle, jossa menettäminen ja sen tuska on mahdollista.”

Näinhän se on. Itse kuvailen sitä hyppynä tuntemattomaan. Elämän rohkeimpana hyppynä. Siinä hypätään kuin Liisa aikoinaan tuntematonta kohti. Koskaan emme voi tietää, mitä perillä tapahtuu. Ja pääseekö edes perille.

Se hyppy on kuitenkin tehtävä, JOS haluaa kokea uutta ja aloittaa suhteen. Toki kaikki eivät halua. Mutta jos haluaa, muttei uskalla, on hyvä pysähtyä ja miettiä, mitä pelkää.

Ero on aina mahdollinen. Me emme voi tietää, mihin suhde vie ja kauan se kestää. Koska elämme edelleen yhteiskunnassa, jossa ajatus nyt kun aloitan suhteen, se loppuu vasta kuolemaan, elää vahvana, voi ero tuntua epäonnistumiselta ja pelottavalta. Mutta jos pelkää etukäteen jotain, joka voi tapahtua, ei koskaan saakaan mitään. Pelot toimivat myös katalysaattorina: ne alkavat toteuttamaan itseään. Siksi pelkäämiselle ei kannata antaa liikaa jalansijaa.

Lue myös: Emme me pelkää rakkautta, me pelkäämme mennyttä kipua

Voimme pelätä myös kipua ja tuskaa. Jos on kertaakaan eronnut, tietää, että se sattuu. Kukapa haluaisi tahallaan satuttaa itseään uudelleen ja uudelleen. Siksi tuo Virtasen lausahdus on hyvinkin totta. Emme me voi tietää, mitä tapahtuu.

Lue myös: Me ei olla enää me – Helvetti kun sattuu

On puntaroitava, haluaako totuttua ja turvallista yksineloa, vai uutta, jossa on epävarmuus mukana.

Miksi lähteä enää mihinkään, kun aina sattuu kuitenkin niin paljon, voivat monet miettiä. Tämän äärelle on toki hyvä pysähtyä. Antakaa kuitenkin, kun kerron oman kokemukseni.

Vielä vuosi sitten ajattelin, että en halua enää kokea rakkautta. Olen niin monesti rakkaudessa satutettu, että ajattelin: parempi ilman. Aloin myös voimaan paremmin ja nauttimaan yksinolosta. Mitä pidempään olin yksin, sitä enemmän mietin, että todellakaan en ota tähän enää ketään sekoittamaan tätä pakkaa. Se on nyt siististi pinossa. Miksi ihmeessä sitä sekoittamaan tieten tahtoen?

Joko otat tämän hypyn tai sitten et. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Valinta on sinun.

Tuntui oudolle, että kukaan enää olisi minua lähellä. Niinpä keväällä sanoinkin tulevalle miesystävälleni, että en todellakaan lähde mihinkään rakkaushommeleihin enää mukaan. Rakkaus on sokea, saa meidät tekemään omituisia asioita ja lopulta meihin vain sattuu.

No thank you.

Suhteemme edetessä minua pelotti niin hirveästi, että mietin, onko tässä mitään järkeä.

Lue myös: Miten helvetissä pitäisi uskaltaa, kun pelottaa niin paljon, että pyörryn?

Suhde on aina tuntematon alue. Emme voi mitenkään ennakoida, mitä tapahtuu. Mutta emme myös tätä: joskus se on parasta, mitä voi koskaan tapahtua.

Katsokaas minua nyt:

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Helka Belt /Etä-äiti -blogi (@belthelka) jakama julkaisu

Niin. Joko otat tämän hypyn tai sitten et. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Valinta on sinun.

Terveisin, Helka

X