Kun Ylen kolumnisti stereotypisoi koko perhe- ja vanhemmuuskäsityksen, huokaan: miksi perheiden pitäisi asua vieläkin 50-luvulla?

Heli Vaaranen, Ylen kolumnisti ja Väestöliiton johtava asiantuntija, vihjailee, että kaikilla muilla paitsi yh-vanhemmilla on timantit sormissaan ja rahaa kaikkeen.

Vaaranen on aiemminkin tuonut esiin huolestuttavan epäilyttäviä kannanottoja ja hänen asemassaan olevan henkilön ei pitäisi kirjoittaa tällaisia tekstejä. Olin niin pöyristynyt luettuani hänen uusimman kolumninsa, että pakko päästä purkamaan sitä tänne.

Ihan ensimmäiseksi koko tekstistä nousi vanhanaikaisen, pölyttyneen perhemallin jos ei ihannointi, niin ainakin normalisointi.  Kun menet ostoksille, rahattomuus näkyy sinussa. Myyjän katse pyyhkäisee sormuksetonta kättäsi ja hän vie sinut halpojen tavaroiden hyllylle. Häpeät, valikoit mitä voit ja lähdet. Siis mitä? Joka ikinen muu vanhempi, paitsi yh-vanhempi, kulkee timantit sormissaan ostaen mitä haluaa? Kaikki muut ovat naimisissa ja elävät ydinperheessä? Voiko enempää viiskytlukulaista kannanottoa olla? Ok, kuuskytkin menee vielä. Juuri tästä olen puhunut blogissani suu vaahdossa: kun ylläpidetään tällaista stereotyyppistä ydinperhe- ja avioliittokäsitystä voimissaan, onko ihme, että on niin paljon ennakkoluuloja? Että meitä ei tuohon ikivanhaan muottiin meneviä ihmetellään?

Joka ikinen muu vanhempi, paitsi yh-vanhempi, kulkee timantit sormissaan ostaen mitä haluaa?

Ei ole. Kun Väestöliiton työntekijä hyvin näkyvällä paikalla kirjoittaa tällaista, ei tarvitse ihmetellä, miksi stereotypiat elävät.

Minä olen etä- ja vuoroviikkoäiti, ja minulla ei ole timanttia sormessa. En ole naimisissa. En elä parisuhteessa. En ole myöskään yh-vanhempi. Mitenköhän minuun suhtautuisi tämä kaupan täti, kun hänen katseensa vaeltelisi sormuksettomassa sormessani? Noottina huomautettakoon, että olin yli kymmenen vuotta kaupassa töissä ja en YHTÄKÄÄN ihmistä ohjannut alehyllyille sen takia, että ihmisellä ei ole sormusta sormessaan. Aivan absurdi ajatuskin.

Periaatteen nainen kirjoittaa oivallisessa vastineessaan Helille siitä, että tämän kolumnissa täysin aiheettomasti yleisestetään se, että yh-vanhemmat olisivat jotenkin surkeita, sääliä kaipaavia, rahattomia ja alehyllyillä shoppailevia kurjimuksia. Vaarasen kolumnissa on hälyttävän paljon myös ihan väärää fatkaa: Kunta maksaa sinulle elatustukea, joka hädin tuskin riittää kenkäpariin. Siis mikä kunta? Eikö sen maksa Kela?

Kun ylläpidetään tällaista stereotyyppistä ydinperhe- ja avioliittokäsitystä voimissaan, onko ihme, että on niin paljon ennakkoluuloja?

Olen huolestunut siitä, että perhemalliajattelu on edelleen niin suppeaa. En epäile sitä, etteikö monella yh-vanhemmalla olisi vaikeaa ja rahat tiukilla, mutta on se varmasti monen vanhemman arkipäivää huolimatta siitä, minkälaisessa perhestatuksessa sattuukaan olemaan. Tästä voi rivien välistä lukea ydinperhemallin ylivertaisuudesta: kun ydinperheessä asustat, rahaa on ja halpahyllyjä ei tarvitse katsella. Lapsia ei tarvitse sääliä ja kenkäparejakin riittää.

Teet parhaasi, vaikka tiedät ettei se riitä. Yksi ei voi korvata kahta, mutta ehkä hyvä yritys palkitaan, ajattelet. Tarvitessa lainaat rahaa, pyydät sukulaisilta tai sosiaalitoimelta, häpeät ja jatkat elämää. Häpeä nousee tässä tekstissä useaan kertaan esille. Minua ei hävettänyt yh-äitinä rahattomuuteni pätkääkään. Enkä kaivannut säälittelyä tai timantteiluja. Tilanne oli vaikea, mutta en tuntenut itseäni mitenkään surkeaksi säälin kohteeksi. Mahtaako Vaaranen ehkä hävetä itse omaa yh-aikaansa?

Entäpä jos tultaisiin sieltä kyyskytluvulta tähän kohta kakskytkakskytluvulle ihan rohkeasti?

Terveisin, Helka