
Voiko isompi lapsi (ja minkä ikäinen) hoitaa pikkusisarustaan?
Monia kuohuttanut päiväkotitekstini kirvoitti monenlaisia kommentteja. Yksi niistä oli, että voisiko isompi sisarus hoitaa pienempää, ettei lasta tarvitsisi viedä päiväkotiin? Niin: minkä ikäinen sitten voisi hoitaa pienempää sisarustaan ja onko edes vastuullista jättää pienempää lasta sisaruksensa hoitoon?
Ensimmäiseksi minä aloin ihmettelemään sitä, että joidenkin mielestä alaikäisen lapsen laittaminen hoitajaksi on parempi vaihtoehto kuin se, että lasta viedään päiväkotiin. Olen täysin vakuuttunut, että täysin vastakkaisiakin mielipiteitä löytyy. Mutta mennäkseni asian ytimeen, jätänkö minä sitten isomman lapseni hoitamaan joskus pienempää?
Jätänkö minä sitten isomman lapseni hoitamaan joskus pienempää? Jätän.
Jätän. Esikoiseni ollessa nyt 15-vuotias olen hyvillä mielin jättänyt kohta viisivuotiaani hänen hoitoonsa muutamiksi tunneiksi, en toki koko päiväksi tai yöksi. Yhtäkkiä aloin miettimään, onko tämä edes laillista? Olenko tehnyt väärin? Nopea googlaus kertoi, ettei laki sano mitään eksaktia ikää, jonka jälkeen lapsi voi hoitaa toista lasta. Joka tapauksessa vastuu on aina vanhemmalla, ei isollakaan lapsella, jos jotain tapahtuu. Tämän toki olen aina tiedostanutkin.
Minun nuoruudessani hoidimme usein pikkusiskoa ilman äitiä. Silloin sain myös hakea kolme vuotta nuorempaa siskoani hoidostakin. Meidän pojan päiväkodissa ainakin on sääntö, ettei alaikäinen saa hakea lasta hoidosta. En sano, että kun meidänkin nuoruudessa sai tehdä jotain, se olisi hyvä toimintatapa tässä ajassa, jossa nyt elämme. Maailma on muuttunut paljon ja on ehkä hektisempikin kuin nuoruudessani. Silti olen sitä mieltä, että tässä voisi ehkä vähän höllentää sääntöjä.
En jättäisi kaksivuotiasta teinini kanssa, mutta viisivuotiaan voin kyllä jättää.
On täysin isommasta lapsesta kiinni, voiko häneen luottaa ja antaa hänelle pikkusisaruksen hoitovastuun. On aina muistettava, että isokin lapsi on lapsi ja hänen vastuulleen ei voi kasata liikaa. Myös pienemmän lapsen ikä vaikuttaa asiaan. En jättäisi kaksivuotiasta teinini kanssa, mutta viisivuotiaan voin kyllä jättää.
Olen kuullut argumentteja, että lapsen pitää antaa olla lapsi, eikä hän ole mikään lastenhoitaja. Uskallan olla eri mieltä. Vastuun ottaminen nuoremmasta on todella tärkeää teinille, jonka tulee oppia, miten toimia vastuullisesti. Olen nähnyt, miten hän on kasvanut vastuuseen ja nauttii myös siitä, että häneen luotetaan. Myös sisarussuhteen kannalta heidän yhdessä viettämänsä aika on äärimmäisen tärkeää. He kumpikin pitävät kahdestaan vietetystä ajasta.
Sanottakoon vielä, että olen myös kysynyt molempien poikien isiltä, onko heille ok, että toinen hoitaa nuorempaa. Olemme tehneet yhdessä päätöksen, että se sopii meille kaikille.
”Suomessa laki ei määrää kuinka vanha on kypsä hoitamaan sisaruksiaan tai minkä ikäisen saa jättää yksin kotiin. Yle pyysi mielipiteet lapsiasiavaltuutetulta, Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntijalta ja nettilukijoilta.” Yle
Koska tilanteet ovat aina yksilöllisiä, en lähtisi kovin terävästi ketään neuvomaan, mikä on missäkin tilanteessa oikein tai hyvä tehdä. Kuitenkin aikuisen on aina muistettava, että hän tekee päätöksen hoitovastuusta ja on aina lopullisessa vastuussa lapsistaan.
Lue myös:
Ylen artikkeli aiheesta, jossa mm. lapsiasiavaltuutettu kertoo oman näkemyksensä asiaan.
Teini ja taapero – upea parivaljakko
Terveisin, Helka
Kommentit
Me on ihan palkattu lapsia vahtimaan 15-16-vuotiaita. Yötyötä heillä ei kuitenkaan voi teettää ja olemme olleet puhelimen ja puolen tunnin päässä, esim. töissä päiväkodin ollessa kesälomalla.
Kommentit
Minulla on 15ja16v ja9v.asuvat isinluona.Isi on yö töissä.Ne on Jo vuoden verran olleet ilman lapsen vahtia ja hyvin on menny.Niiten isi soitti Enste minulle ja keroto että hän on puhunu ja kysynyt sosiaaleita Onko se ok ja se oli ok niilä on puhelimet ja hyvät naapurit .Nytten viikon loppuna Kaikki 4poikaa mun luona 8v asuu minulla niin annoin 15v kattoa 8.vja9.v.2tuntia kotona.kun Olin vaate kaupassa 16.v pojankans etitiin sille sellasta hienoja vaateita koulun päätäjäisiin ja ne muut tykää että on tylsää olla mukana kaupoissa.
Tottakai voi teini-ikäinen vahtia nuorempia, jos on kypsä siihen ja vastuullinen. Itse olin sisareni pienten lasten hoitajana jo 12-vuotiaana kesälomalla. Tietysti voisi yli viidenkymmenen vuoden jälkeen alkaa jossittelemaan että ”mitä jos sitä tai tätä olisi tapahtunut”, mutta ei tapahtunut. Maailma on muuttunut, me sen mukana.
Me on ihan palkattu lapsia vahtimaan 15-16-vuotiaita. Yötyötä heillä ei kuitenkaan voi teettää ja olemme olleet puhelimen ja puolen tunnin päässä, esim. töissä päiväkodin ollessa kesälomalla.