
Vuodessa pohjalta kohti parempaa elämää – 3 yksinkertaista asiaa, joilla elämäni suunta muuttui pysyvästi
Koin vuoden 2016 syksyllä elämäni yhden pahimman pohjan. Nyt kesällä 2018 elän hyvin erilaista elämää. Mikä oli lähtötilanteeni ja miten muutin elämäni suunnan ratkaisevasti?
Fyysinen sairaus vei sängyn pohjalle ja ajoi köyhyyteen.
Kun sairastuin vakavasti, muuttui elämäni täysin. Jäin lopulta hyvin pienelle sairaspäivärahalle osa-aikaisesta työstäni. Tämän lisäksi en kyennyt liikkumaan, kivut olivat valtavat ja en pystynyt hoitamaan lapsiani kunnolla. Fyysinen sairaus vei sängyn pohjalle ja konkreettisesti köyhyyteen. Olin kuullut, että niin voi käydä. mutta nyt koin sen itse. Siinä maatessani kuukausia mietin elämääni, ja olin moneen asiaan tyytymätön. Elämä tuntui kuluvan turhanpäiväiseen ja sellaisiin asioihin, joita en oikeasti haluaisi tehdä.
Listasin jo aiemmin, mitkä asiat minun elämässäni eivät olleet sellaisia, joista nauttisin. Päätin, että kun tästä sairasvuoteelta ylös nousen, alan arvostamaan elämääni, enkä heitä sitä enää hukkaan.
Kun tästä sairasvuoteelta ylös nousen, alan arvostamaan elämääni, enkä heitä sitä enää hukkaan.
Päätin tehdä jotain. Mitä?
- Tein listan asioista, jotka ärsyttivät elämässäni
Kirjasin konkreettisesti ylös ne asiat, joista en pitänyt. Niihin liittyivät muun muassa koti ja paikkakunta, jotka eivät tuntuneet omilta ja lisäksi asuin kaukana etäpojastani. Työhön liittyvissä asioissa oli paljon sellaista, josta en pitänyt ja myös vapaa-aikani kului turhanpäiväiseen television katseluun. Elämä tuntui menevän hukkaan ja sen tarkoitus oli hyvin kliseisesti hukassa. Olisiko tämä vain tätä kriisistä kriisiin elämistä ja ajan hukkaan heittämistä?
- Tein listan asioista, joita halusin itselleni
Kuten esimerkiksi uusi koti, merkityksellisempi työ ja vapaa-aika – halusin myös toteuttaa itseäni paljon enemmän kuin tuolloin tein. Kysyin itseltäni, miksi en tehnyt näitä asioista? Elämme vain tämän yhden elämän – miksemme tee asioita, joista oikeasti nautimme?
Lisäksi raha-asiani olivat retuperällä, eikä palkka tuntunut riittävän mihinkään. Aloin seuraamaan tarkasti tulojani ja menojani – oli pakko nähdä, mihin rahat oikeasti menivät ja miten pääsisin parantamaan talouttani. Vain niin voisin tehdä konkreettisen muutoksen raha-asioihini.
- Poistin elämästäni negatiivisen listan asiat ja lisäsin niitä, joita halusin
Aloin elämään listojeni mukaisesti. Se vaati kovaa työtä ja päättäväisyyttä. Mutta se auttoi – elämäni muuttui täysin, enkä enää ikinä halua palata siihen, missä tuolloin olin. Tiedän sen, ettei kaikkiin asioihin voi itse vaikuttaa, mutta hyvin moniin voi.
Jos haluat enemmän keskustella tai kuulla elämänhallinasta tai siitä. miten elämäänsä voisi muuuttaa parempaan, Facebookin Elämänhallinta-ryhmä on sitä varten. Toisten kokemuksista voi oppia paljon.
Lue myös: Miten paransin fyysistä hyvinvointiani, kun huonosti toimiva vatsa ja paha olo vaikuttivat kaikkeen?
Mikä sinun elämässäsi on sellaista, josta et pidä, ja miten sitä voisi muuttaa parempaan?
Terveisin, Etä-äiti
Facebook || Instagram || Twitter
Kommentit
Millainen sairaus sulla oli/on? 🙁
Kommentit
Millainen sairaus sulla oli/on? 🙁
Tulehduksellinen moninivelsairaus. https://www.vauva.fi/blogit/eta-aiti/aidin-pitaa-nyt-vahan-levata-miten-…