
Vuoroviikkolapsi sairastaa – Kuka jää hoitamaan kotiin?
Voisi ajatella, että vuoroviikkovanhempina sairastelut hoituisivat selkeästi: se, kenen luona lapsi on, hoitaa sairaan lapsen työviikon aikana.
En koe tätä näin yksinkertaisena ja meillä näin ei tehdäkään. Nyt tällä viikolla lapsi, jolla on meneillään isäviikko, oli ensimmäisen saikkupäivän isän luona ja toisen minun luonani. Näin me teemme aika useinkin, vuorottelemme päiviä.
Olemme kokeneet, että tämä on hyvä ratkaisu varsinkin töiden takia. Toisen ei tarvitse olla poissa töistä montaa päivää, vaan voimme jakaa sairaslomapäiviä. Luulisin, että työnantajien kannalta tämä on myös kiva ratkaisu.
Toisen ei tarvitse olla poissa töistä montaa päivää, vaan voimme jakaa sairaslomapäiviä.
Entäpä lapsen näkökulma? Tällaisessahan tilanteessa hän joutuu vaihtamaan kotia sairaana. Jos kyseessä on vatsatauti, teemme toki poikkeuksen, varsinkin, jos isän luona on toisetkin lapset. Ei ole järkevää tartuttaa koko kylää vatsatautiin. Muutoin olemme suunnilleen toteuttaneet tätä, että toinen on joko yhden tai kaksi päivää kotona ja sen jälkeen toinen.

Koska molemmat olemme työelämässä, on osattava joustaa. On käynyt niinkin, että lapsi on sairastunut minun viikollani, mutta isä on ollut pari päivää poissa, koska minulla on ollut tärkeitä töissä tapahtumia. Olemmekin aina katsoneet tilanteen mukaan, mikä on järkevää.
Olemme pohtineet myös sitä, jos aina sairaspäivät menisivät sen mukaan, kenen luona lapsi on, voi sattua niinkin, että toinen vanhempi on aina poissa lapsen sairauden takia. Päiväkoti-ikäinen voi sairastaa paljonkin, esimerkiksi juuri joka toinen viikko, jolloin toisen vanhemman työ kuormittuu liiallisesti lapsen sairastelusta.
Jos aina sairaspäivät menisivät sen mukaan, kenen luona lapsi on, voi toinen on aina poissa lapsen sairauden takia.
En osaa sanoa, miten ydinperheissä nämä asiat hoidetaan, mutta meillä näin. Voisin kuvitella, että näissäkin perheissä mietitään töiden kannalta, kumman on järkevämpi jäädä kotiin.
Huomoitavaa vuoroviikkolapsen sairaspäivien suhteen:
- Joutuuko lapsi matkustamaan kovin kipeänä kahden kodin väliä
- Voiko toinen vanhempi hoitaa lasta toisen vanhemman kotona työpäivän ajan
- Kumman työ joustaa juuri sillä hetkellä paremmin
- Meneekö sairashoitamiset vuoroviikkojen mukaisesti
- Pystytäänkö hoitamaan sairastumiset tilanteen mukaan
- Onko järkevää sopia etukäteen, miten lapsen sairastelut hoidetaan
- Onko toinen vapaalla, jolloin voi hoitaa helpommin lasta päivien ajan
Lue myös: Meillä lapsi siirtyy kodista toiseen sopimuksen mukaisesti, vaikka olisi kipeänä
Sairastuvasta terkut, Helka
Kommentit