Vuoroviikkovanhemmuus ei ole mitään lomailua
Iltalehti kirjoitti sunnuntaina 22.4.2018 valtakunnansovittelija Minna Helteestä, joka erosi miehestään, kun heidän yhteinen lapsensa oli 3-vuotias. Hänellä on paljon samanlaisia ajatuksia vuoroviikkovanhemmuudesta kuin minulla. Mutta yksi lausahdus särähti korvaan:
- ”Elämä on muuttunut helpommaksi vuoroviikkovanhemmuuden alkamisen jälkeen.”
Hän ei kuitekenkaan selitä tätä lausahdustaan sen enempää. Onko se siksi helpompaa, ettei enää elä riitaisassa liitossa vai siksi, ettei ole aina lastensa kanssa? Johtuneeko artikkelin kirjoittajasta, mutta tästä kirjoituksesta tulee olo, että vuoroviikoin Helteen elämä on lähes lomailua ja kavereiden kanssa oleskelua.
Vuoroviikkoelämä on raskasta
Uskallan olla eri mieltä. Varsinkin ns. ydinperheessä elävät kuvittelevat ehkä vuoroviikkovanhemmuuden olevan lepoa. Vauvan kolumnisti Ile Uusivuorikin kysyi minulta, ehkä vähän leikillään, että eikö ole ihanaa, kun voi joka toinen viikko nukkua ja olla rauhassa ilman lapsia. Pienten lasten ruuhkavuosivanhempi varmasti voi ajatella näin.
Okei, voin myöntää, on ihana välillä nukkua rauhassa ilman, että taapero nousee kukonlaulun aikaan herättämään viikonloppuisinkin. Töihin on helpompi lähteä, kun ei tarvitse huolehtia lapsia kouluun tai hoitoon. Töistä tullessa voi romahtaa sänkyyn ja tehdä ei-mitään, jos niin huvittaa.
En osaa rauhoittua ja olla vain itsekseni. Jotain ikäänkuin puuttuu.
Toisaalta ikävä, huoli, syyllisyys, huonommuuden tunteet ja tietynlainen rauhattomuus ovat tuttuja monille vuoroviikko- tai viikonloppuvanhemmille. Lapsen lähdettyä on vaikea rauhoittua viikoksi oleskelemaan yksin. Ja lapsellisilla viikoilla ei ehdi tekemään kaikkea arjen askaretta, kuten ostoksilla käyntiä, töitä, siivoamista. Näitä tulee hoidettua sitten lapsettomina hetkinä.
Ja jos yritän vaikkapa keskittyä katsomaan jotain sarjaa, tunnen itseni usein todella rauhattomaksi. En osaa rentoutua ja olla vain itsekseni. Jotain ikäänkuin puuttuu ja se on henkisesti melko raskasta. Joten Ilellekin vastasin, että toki saan nukkua enemmän, mikä lienee pikkulasten vanhempien unelma, mutta muutoin on aika raskasta. Kumpi on sitten parempi, kuka sen osaa määritellä?
Onhan siinä puolensakin
Olisin toivonut Helteen kertovan vähän tarkemmin, mitä hän tarkoitti sillä, että vuorovanhemmuus sopii hänelle ja nyt kaikki on helpompaa. Itse olen kokenut, että tämä on helpompaa verrattuna riitaiseen eroperheeseen, mutten välttämättä voi sanoa, että tämä olisi helpompaa verrattuna ydinperhe-elämiseen.
Tietenkin nämä ovat hyvin subjektiivisia juttuja, ja mikä käy toiselle, ei käy toiselle. Lisäksi myös lapset ovat erilaisia, ja mikä käy ehkä esikoiselle, ei käykään kuopukselle. Jokainen tilanne on näin ollen erilainen.
Jos osaa järjestää omankin elämänsä vuoroviikkoiseksi, voi elämä muodostua ihan mukavaksi.
Ehkä sekä Ile että Helle puhuvat siitä, että on kiva, jos on omaa aikaa ja elämä ei pyöri aina ja ainoastaan lasten ympärillä. Tätä vuoroviikkonvanhemmuus toki tarjoaa. Saa harrastaa ja nähdä ystäviä, panostaa työhön ja omaan itseensä. Jos osaa järjestää omankin elämänsä vuoroviikkoiseksi, ja tehdä jokaisella viikolla sitä, mitä voi, voi elämä muodostua ihan mukavaksi. Taustalla minulla kuitenkin soi pienoinen alakuloinen sointu. Ikävä.
Lue myös:
Arjeton arki – vuoroviikkoinen elämäni
Vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt
Terveisin, Etä-äiti
Facebook || Instagram || Twitter
Kommentit
Hyviä muistutuksia!
Olen syyllistynyt tuohon itsekin. Siis ajattelemaan, että jos joka toisella viikolla olisi lapsetonta aikaa, niin ehtisi sitä, tätä ja tuota. Mutta enpä ole osannut ajatella ikävän kannalta. Enkä siltä kannalta, että lapsellisilla viikoilla ei varmaan halua tehdä kaikkia arkihommia, vaan esimerkiksi ne kauppareissut lykkää sitten lapsettomalla viikolle.
Kommentit
Hyvä kirjoitus, mutta jäi jotenkin olo, että vuoroviikkovanhemmuus olisi ainoa vaihtoehto saada ns ”omaa aikaa”. Itse koen, että ehjänä perheenä, jossa molempia vanhempia sekä lapsia kuunnellaan, on mahdollisuus enemmän. Tiedän, että useissa perheissä äidin rooli on hoitaa lapset ja koti, mutta kaikilla se ei ole niin.
Meitä on niin monta tarinaa ja puolta kuin ihmisiäkin. Toinen nauttii vuoroviikkoisuuden vapaista, toinen ei. Toinen pystyy sovittamaan ydinperheenä asiat niin ettå ei koe jäävänsä ”paitsi” vuoroviikkoisuuden ”lomailusta” ja toinen taas tekisi mitä tahansa saadakseen ”lomaa”.
Mielestäni tässäkään ei tulisi ketään tuomita.
Ihan uusperheessäkin arki on rankkaa ja kiireistä mutta samalla antoisaa. Isona plussana se että lapset uskaltaa jättää toisinaan isäpuolen vastuulle. Ei ydinperhe ole ainoa perhenuoto jossa saa nauttia lapsistaan 24/7. Tämä tidin vaatii vähän järjestelyjä. Kaikki eivät ole myöskään vuoroviikkovanhempia, erosta huolimatta!
Ihan näin ydinperheessäkin vanhemmuus voi olla rankkaa ja kiireistä. Lapsivapaasta tai kahdenkeskisestä ajasta saa vain haaveilla.
Erilaiset työajat, pitkät työpäivät ja lasten harrastukset tekevät arjesta kiireistä ja haastavaa.
Siksi ihmetyttää kirjoittajan kommentti siitä, ettei asioita ehdi tehdä kun lapsi on luonaan.
Tuntemani vuoroviikkovanhemmat elävät kuin lapsettomat niinä viikkoina kun lapset ovat toisella vanhemmalla. Tuntuvat todella pitävän lomaa lapsistaan.
Ja useat valittavat kiireistä elämää, ellei kaikki.
Sama kiire se on olipa ydinperhe tai ei.
Itse elän uusioperheen äitinä, siivoilen ja teen arkisia asioita lasten ollessa kotona. Kun ovat isällään, en todellakaan käytä sitä aikaa arkiaskareisiin vaan nautiskelen ja lepäilen. ”Lomailen” 😉
Hyvä kirjoitus mutta kyllä näin yh-vanhemman näkökulmasta turhaa murhetta. Kirjoitit juuri kuinka lapsi viikolla jää arjen askareita tekemättä, itselläni lapsiviikot ovat aina, isän kiinnostus osallistua on nolla. Jos saisin, ottaisin vuoroviikkovanhemmuuden heti koska olisin varmasti jaksavampi vanhempi silloin. Ja lapsen etuahan eron jälkeen pitää ajatella. Usein se ero on jo lapsen etu ja hienointa on, jos lapset saavat nähdä tasapuolisesti vanhempiaan. Koita karistaa syyllisyys ja nauti omasta ajastasi ja tee omalla viikolla asioita niin, että lapsiviikot saat nauttia täysillä lapsivapaasta. Syyllisyys pois kuormittamasta, ole ylpeä miten hienosti lapsesi asiat ovat teidän erovanhempien kanssa.
En osaa asiaa kuvitella koska lapsi asui minun luonani eron jälkeen, nautin silloin kyllä vapaasta viikonlopusta joskus. Mutta en tiedä miten olisin vuoroviikkoihin osannut suhtautua…
Vanhemmuus on aina haastavaa, eri tavalla eri muodoissaan. Tsemppiä, ja hyvä kun nostat näitä juttuja esiin!
Olen aina miettinyt, että kuinka rankkaa olisi joku vuoroviikko-juttu tai muu. Ja uskoisin että itsellekin siinä tilanteessa se ikävä ja muu olisi ihan järjetöntä, kun olisi viikon erossa lapsestaan. Itse myönnän etten meinaa edes päivästä selvitä ja uuteen olisi suuri opettelu jos tarvitsisi olla viikkokin erossa.
Lapset on jtv isällään ja lomilla puolet ajasta. Kun muistelen menneitä aikoja, miten kannoin avioliiton aikana yksin vastuun lapsista, niin kyllä, lomalta tuntuu tämä nykyinen rytmi. Ei silloin tarvinut kuvitella menevänsä yksin edes kampaajalle, kävelylenkistä tai kahvihetkestä ystävän kera puhumattakaan. Kun exä oli heti syyllistämässä huonoksi äidiksi. Murjotti ja mykkäkoulu kesti viikkoja, kunnes alistuin. Ystävät jäi ja ei se lasten seura yksinäisyyttä hälventänyt.
Se, että on ikävä kuitenki lapsia heidän ollessa isällään, ei poista sitä, että voin yrittää nauttia juurikin siitä olemisesta ilman velvollisuuksia. Vuosia on vienyt tähän olotilaan pääsemisen kanssa, mutta voiton puolella olen. Ja suostu syyllistymään.
Elämä kun ei riutumista ja syyllisyydentunnoissa kierimistä. Elämä on tässä ja nyt. Ja sen voi ääneenkin sanoa, onpa ihana oikaista hiljaisuudessa jalat sohvalle, hörppiä simaa, muruttaa munkkia ja lueskella lehtiä. 😇
Ei muuta kuin aurinkoista viikonloppua, lasten kera tai vapaan merkeissä.
Aivan, juuri näin 🙂 kuten kirjoitinkin, on ihanaa nukkua välillä viikonloppuisin niin ettei lapsi herätä tai tehdä ei-mitään, jos huvittaa. Kaikkihan kokevat lapsettomat viikot eri tavoin. Tämä oli minun näkemykseni 🙂 lomailuksi sitä en kuitenkaan osaa sanoa.
Itse olen sitten varmaan huono äiti, mutta minua ei vapaa-aika haittaisi pätkääkään! Olen erityislapsen yh. Meillä on paljon käyntejä sairaaloissa, terapioissa, labroissa jne. Päivittäisiä lääkityksiä, mittauksia, käytöspulmista ja arjen haasteista puhumattakaan. Tässä välissä yritän käydä töissä ja pitää kodin ja pihan kuosissa. Vuosiin en ole päässyt mitään harrastamaan (edes mieleisiä puuhasteluja kotona), ihmissuhteet kärsivät ja hyviä ystäviä on jäljellä oikeastaan enää yksi. Lapsi imee kaiken ajan ja energian.
Jokin aika sitten poika oli hoidossa mummolassa kolme päivää, koska oli kipeänä ja minun piti päästä töihin. Joo, oli outoa olla kotona ilman sitä jatkuvaa ”äitiiiiii!” -huutoa, mutta kyllä minä siitä ajasta nautin! Oli virtaa töidenkin jälkeen touhuta ihan eri tavalla. Kuokkia pihaa tai tehdä rauhassa juuri sitä mitä itse haluan sillä hetkellä tehdä. Tuntuu pahalta sanoa, koska toki lastani rakastan, mutta olisi tämä ”loma” voinut jatkua pidempäänkin. Ei kerennyt tulla edes ikävä. Kaikki tietysti kokee asiat eri tavoin, mutta omaan korvaan kuulostaa oudolle, että jollain on rankkaa, kun saa vapaata ja omaa aikaa…Olkaa onnellisia ja opetelkaa nauttimaan siitä. Kaikilla meillä ei ole mahdollisuutta käydä edes rauhassa ilman muksua kaupassa kuin ehkä kerran kuussa! Olisin ikionnellinen tuollaisesta vuoroviikko systeemistä.
Itsekin olen ollut yksinhuoltaja. Kirjoitin siitä tässä esimerkiksi: https://www.vauva.fi/blogit/eta-aiti/kun-minusta-tuli-parikymppinen-sink…. Tarkoitus ei ole vertailla, kenellä on vaikeampaa tai helpompaa. Tämä oli vastauksena ydinperheissä eläville, jotka kuvittelevat, että vuoroviikkoisuus on helpompaa. Kaikkihan on subjektiivista tietenkin. Ja välillä lapseton loma on juuri sitä: lomaa. Mutta kun siitä tulee jokatoinenviikkoista, se muuttuu arjeksi ja ei lomaksi. En minäkään lomalla ikävöinyt lapsiani silloin kun elin heidän kanssaan jokapäiväisesti. Yh-vanhemmuus on vielä asia erikseen ja ymmärrän todella hyvin, että omaa aikaa kaipaa.
Henkisesti vuoroviikkovanhemmuus on varmasti ihan äärettömän rankkaa ja voin kuvitella etten itsekään sitä viikkoa pystyisi ”lomailun” kannalta ottamaan vaan samat huoli, syyllisyys yms. pyörisivät vain mielessä.
Kuulostaa siltä, että vuoroviikkovanhemmuus on fyysisesti ”lomailua” mutta henkisesti todella kaukana siitä. Täytyy myöntää, etten ole aiemmin asiaa miettinyt, mutta eihän se tietenkään mitään lomailua ole olla erossa lapsestaan juuri kun on saanut viettää kokonaisen viikon hänen kanssaan.
On se kyllä totta, että helposti ajattelee miten helppoa vuoroviikkovanhemmuus toisille muka on. Mutta kun tilannetta ajattelee omalle kohdalle, iskee kyllä ahdistus ja paniikki. Lapsia kun ei tee sen vuoksi, ettei heidän kanssaan saisikaan olla joka päivä.
Hyviä muistutuksia!
Olen syyllistynyt tuohon itsekin. Siis ajattelemaan, että jos joka toisella viikolla olisi lapsetonta aikaa, niin ehtisi sitä, tätä ja tuota. Mutta enpä ole osannut ajatella ikävän kannalta. Enkä siltä kannalta, että lapsellisilla viikoilla ei varmaan halua tehdä kaikkia arkihommia, vaan esimerkiksi ne kauppareissut lykkää sitten lapsettomalla viikolle.