Uskomaton, ennustamaton vuosi 2020: Toi maailmaan koronan ja minä löysin rakkauden, televisiosta
Vuosi 2020 on ollut unelmieni vuosi.
Vuosi toi tullessaan maailmanlaajuisen pandemian. Minulle se toi rakkauden, jonka löysin televisiosta.
En olisi ikimaailmassa osannut tammikuussa ennustaa, millainen tästä vuodesta tulee. Välillä edelleen pysähdyn aidosti ihmettelemään: mitä ihmettä tapahtui?
Kelataanpa vähän taaksepäin. Alkoi maaliskuu. Kaikki ihmettelivät lumetonta talvea. Tulisiko lunta ollenkaan, vai tulisiko sitä kesällä? Tampereen uuden areenan nimi ihmetytti. Uros live. Mitä ihmettä? Amerikan presidentti toilaili jotain. Minun elämäni kulki tasaisesti. Kävin töissä ja ensimmäinen eroseminaarini oli käynnistynyt hyvin. Olin hyvin tyytyväinen elämääni.
Pamahti 16.maaliskuuta ja mikään ei ollut enää ennallaan. Suomi suljettiin pikapikaa. Korona. Kukaan ei enää puhunut mistään muusta. Samalla minun mieleni täyttivät ahdistus ja huoli. Miten pärjäisin yksin? Ei ketään, kenen kanssa jutella tästä maailmanlaajuisesta katastrofista. Vaikka kuinka koetin pinnistellä, välillä ahdisti. Entä jos korona tulisi minulle? Miten hoitaisin lapseni? Tulisiko kukaan katsomaan minua sairaalaan?
Lue myös: Kaikilla ei ole sitä perhettä tai kumppania, johon pandemian aikana tukeutua
Ensimmäisen koronaviikon lopulla minulla alkoivatkin oireet. Olikohan minulla korona? Sitä en saa koskaan tietää, ei silloin testailtu lähestulkoon ketään. En saanut mennä kauppaan. Olin kotonani yksin. Tätäkö tämä olisi nyt, vuosi, kaksi, kuinka monta?
Saapui huhtikuun ensimmäinen viikonloppu. Imuroin, pidin televisiota päällä. Ja silloin se tapahtui. Kuulin Hänet.
Lue myös: Näin hänet televisiossa ja siitä kahden kuukauden päästä olin hänen luonaan aamiaispöydässä
Tuo ihminen mullisti minun maailmani. Kaikin mahdollisin tavoin. Olen kipuillut helvetin paljon tunnelukkojeni ja pelkojeni kanssa, mutta oppinut, mitä on aito luottamus ja rehellisyys. Kun toiseen voi luottaa kuin kallioon. Mitä on avoin viestintä suhteessa, mitä on, kun toinen on turvallisesti kiintynyt. Opin, mitä on sanoa omat tunteet ja pelot ääneen. Kun ne kuunnellaan, ne kohdataan ja minua rauhoitellaan.
Mitä on uskoa sanoihin sinulla ei ole enää mitään hätää.
Hänen vuokseen uskalsin jälleen rakastaa, vaikka olin ajatellut, ettei rakkaus ole enää minua varten.
Lue myös: Emme me pelkää uutta rakkautta, me pelkäämme menneisyyden kipua
En ole enää yksin. Minulla on hänet.
Vuosi 2020 alkoi sinkkuna, jatkui maailmanlopun pelossa ja minä aloin seurustelemaan. Miehen kanssa, jonka näin televisiossa. Jolle uskalsin laittaa viestin.
Sanotaan, että minusta näkee sisäisen onnen. Että olen onnellisemman näköinen kuin koskaan. Siltä minusta myös tuntuu. Minulla ei ole mitään hätää. Tuntuu, että kaikki on juuri nyt hyvin. Kaikki on täydellisesti. Sunnuntaina itkin paljon. Itkin onnesta. Itkin helpotuksesta. Itkin menneitä tapahtumia, traumoja ja paskoja. Ja sanoin niille hyvästit. Minä löysin eheyden. Minulla on hyvä olla.
Mitä on itkeä pakahduttavaa onnea, kun ennen itki eroja, traumaattista suhdetta ja menetettyä lapsuutta? Sitä en osaa sanoin kuvailla.
Sitä on täydellisyys. Sitä on onni. Onni on arjessa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Terveisin, Helka
Kommentit