Yksin lapsen hoitaminen ja etätöiden tekeminen joka päivä saa väsyttää ja ahdistaa
Teen joka päivä työt kotona ja hoidan samaan aikaan lastani, joka ei käy päiväkodissa. Hoidan häntä myös isiviikkojen päivät.
”Itsepähän olet lapsesi tehnyt, älä valita. Kun olet lapsesi halunnut, hoida nyt valittamatta.”
Viimeinkin sain tämänkin kortin Instagramini viestiboxiin. Älä valita, kun on lapsia. Itse heidät halusit. Toisilla on enemmänkin ja ovat jaksaneet jo monta vuotta kotonaoloa. Kun lapsen tekee, on valmistauduttava epidemiaoloihinkin. Tee työsi, älä vingu.
On maailman huonoin argumentti sanoa, että on pakko jaksaa, kun lapsensa on halunnut. Se ei tarkoita mitään. Se on toisen haukkumista, lyttäämistä, itsensä korokkeelle asettamista, ymmärtämättömyyttä, typeryyttä, naiviutta, elämästä mitään tajuamattomuutta.
Jokainen päätös, joita teemme, sisältää myös sen, että välillä ei jaksa. Aina ei jaksa töitä, puolisoa, kodinhoitoa, lapsen hoitoa. Se, että jotain haluaa, ei tarkoita sitä, että siitä pitää aina nauttia, valittamatta.
On ennenkin jaksettu. No ei ole, silloin ei vain ollut mahdollisuutta aina pyytää apua.
Tai ei edes valittamatta, mutta ei saisi väsyä, horjua, olla välillä avun tarpeessa. Väistämättä tällaisista viesteistä tulee ajatus, että toinen pönkittää omaa olemistaan: minä jaksan, mitä sä vingut. Ja toinen paska kortti: on ennenkin jaksettu. No ei ole, silloin ei vain ollut mahdollisuutta aina pyytää apua.
Kukaan, EI KUKAAN MEISTÄ, ollut valmistautunut tähän kevääseen. Siihen, että jäämme kotiin tekemään työmme. Siihen, että lapsi jää pois koulusta tai päiväkodista, hoidamme hänet samaan aikaan kun koetamme tehdä työmme edes jotenkuten palkkamme ansaitaksemme. Päivittäiset, loppumattomat Teams-palaverit, puhelut, chatit, livet somessa. Väsyttävä tietokoneella istuminen, ilman toisten eleiden näkemistä, ilman kasvokkaista kohtaamista. Lapsen vaatimukset: huomioi minut, minulla on tylsää, minua pelottaa, näe minut, leiki kanssani.
Somessa kuulema ei saa valittaa. On näytettävä esimerkkiä jaksamisesta. Väärin. On oikein ja vastuullista sanoa, että en jaksa. Minä uuvun. Koska niin moni siellä ruudun tai kännykän takana uupuu myös. Jaksavatko muut tätä, minusta tuntuu että kuolen just nyt? On lohduttavaa tietää, että on täysin normaalia uupua tästä tilanteesta, vaikka olisi vain YKSI LAPSI. Tai ei lasta ollenkaan. Huoli, stressi, ahdistus maailman tilanteesta, tietämättömyys, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se väsyttää.
Ja väsynyt myös niihin itseriittoisiin kommentteihin, että minä olen tehnyt töitä kotona ennen tätäkin, hoitanut kodin, lapset, puolison.
Kyllä minua väsyttää, olen ihan vitun väsynyt. Ja väsynyt myös niihin itseriittoisiin kommentteihin, että minä olen tehnyt töitä kotona ennen tätäkin, hoitanut kodin, lapset, puolison. Entä sitten? Minä en, ja minua väsyttää.
Ei ole yhtään pois lapsensa rakastamisesta se, että sanoo uupuvansa. Se, mitä toivon lapsen tästä ajasta muistavan, on se, että sai olla kotona poissa pöpöistä aikana, kun jotkut joutuivat päiväkotiin, kun ei ollut muuta mahdollisuutta. Että äiti yritti parhaansa, teki työt ja ruokaakin tuli silti päivittäin pöytään melkein oikeaan aikaan. Se, että valittaa olosuhteista, ei tarkoita, että valittaa lapsesta. Tässä on vissi ero, jota nämä itseään rakastavat somekommentoijat eivät ymmärrä tai halua ymmärtää.
Toisaalta saan olla ihan joka päivä lapseni kanssa, koska hoidan häntä päivisin myös isiviikoillaan. TÄMÄ on asia, josta saan voimaa. Voimme olla enemmän yhdessä kuin koskaan aikaisemmin. Mutta koska tilanne on uusi, me molemmat olemme välillä ärtyneitä, väsyneitä. Menee totutellessa. Mitä sitten? Olemme toisaalta nauttineet tosi paljon toistemme seurasta. Sen avulla jaksaa sen väsyneimmän hetken yli.
Jospa jättäisimme ne toisten haukkumiset. Keskitytään olennaiseen: siihen mitä on omassa kodissamme. Miten siitä selviämme. Toiset jaksavat saman tai eivät jaksa. Ei se tee meistä parempia tai huonompia ihmisiä tai vanhempia.
Lue täältä kaikki korona-aiheiset tekstini.
Terveisin, Helka (onneksi on lapsivapaa viikonloppu. ONNEKSI. Saa levätä, levätä, levätä..)
Kommentit
Vau mikä kommentti ja mitä rohkeutta kirjoittaa anona🙈 Jos on oikeesti noin pahaolla kannattaa hankkia apua oloonsa, nämä toisten kirjoitukset voi myös ohittaa jos noin paljon ahdistaa😊
Kommentit
Ihana kirjoitus ja oot niin oikeassa 🤗😍 eihän kukaan lapsista valita vaan juurikin tilanteesta ja omasta jaksamisesta , olen itsekkin kuullut noita kommentteja ja nyt tällä hetkellä kun on yksin 4 vuotiaan kanssa jo neljättä viikkoa niin ei aina naurata 😅
Jokaista vituttaa ja väsyttää joskus, mutta sun joka-ikinen blogi on sitä, miten sua vituttaa olla äiti sun lapsille.
Siinä vaiheessa kun sä hylkäsit sun ekan lapsen, sun olisi pitänyt tajuta että susta ei ole äidiksi.
Sulla ei ole lasts edes koko aikaa, ja sillon kun se on, kaikki on niin saatanan vaikeaa.
Toivottavasti sun exät lukee näitä ja ei anna lapsia sulle enää. Toivottavasti sun lapset lukee nämä tekstit vanhempana.
Sinä et ole mikään väsyneiden äitien sankari – sä saat levätä puolet sun elämästä. Sä valitat kaikesta ja edit syitä miksi lapset ei voi olla sulla. Se ei ole sankaruutta – se on huonoa vanhemmuutta. Hyi sinua. Tee lapsille palvelus ja anna heidän kasvaa turvassa isien luona, joille he eivät ole taakka.
Vau mikä kommentti ja mitä rohkeutta kirjoittaa anona🙈 Jos on oikeesti noin pahaolla kannattaa hankkia apua oloonsa, nämä toisten kirjoitukset voi myös ohittaa jos noin paljon ahdistaa😊