Glitz & Glam

Kuivashampoo vertailu

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kuivashampoita on lukematon määrä. Lähes joka valmistajalla ja brändillä omansa, joten on hyvin erilaisia kuivashampoita.

Usein kuvitellaan, että kuivashampoo on 2000-luvun keksintö, mutta näin ei kuitenkaan ole. Kuivashampoota on ollut vuosikymmeniä sitten. Minä tosiaan olin luullut, että kuivashampoo olisi uusi keksintö, kunnes kuulin vanhemmilta naisilta, että he käyttivät nuoruudessaan kuivashampoota. Siihen aikaan kuivashampoo oli irtonaista, eli jauhetta. Vieläkin kuivashampoota saa jauheena, mutta pääsääntöisesti nykyään kuivashampoot pakataan käyttäjäystävällisempään painepulloon. Toiset taas tekevät itse kuivashampoonsa tärkkelyksestä, kuten maissitärkkelyksestä tai talkista ja ruokasoodasta.

Kuivashampoot ovat tärkkelystä. Toisissa on käytetty maissitärkkelystä ja toisissa riisitärkkelystä, jotka ovat yleisimmät pääraaka-aineet kuivashampoissa. Löytyy myös tapiokatärkkeksestä tehtyä kuivashampoota.

Kuivashampoot ovat käteviä ja niillä saa helposti tuuheutta, pitoa tyveen ja puhtaan näköiset hiukset. Yksi harmillinen juttu kuivashampoissa kuitenkin piilee. Ne voivat aiheuttaa hiuspohjan kuivumista, kutinaa ja hilseilyä. Toisille ei tule koskaan mitään oireita, vaikka joka päivä käyttävätkin ja toisille se ensimmäinen kokeilukin voi aiheuttaa kutinaa ja kuivattavaa tunnetta. Hiuspohjaa kosteuttavat shampoot auttavat tähän ongelmaan, jos ei halua luopua kuivashampoon käytöstä ja hiuspohjan oireet ovat lieviä.

Kirjoitan tähän vielä miten käytän kuivashampoita ja miten suosittelen niitä käyttämään.

Käytän puhtaisiin, kuiviin hiuksiin antamaan tukea, tuuheutta ja hallittavuutta tai likaisiin hiuksiin poistamaan rasvaisuutta. Lisäksi saatan käyttää kampauksien tekoon pohjalle antamaan hallittavuutta ja pitoa. Esimerkiksi letitykset ovat huomattavasti helpompia, jos hiuksissa on kuivashampoota.

Ravistan pullon aina kunnolla. Suihkutan 15-20 cm:n etäisyydeltä tyveen jakaus jakaukselta. Aloitan hiuspohjan hieromisen sormin pyörivillä liikkeillä sieltä, mistä aloitin kuivashampoon suihkuttamisen. Tällöin shampoo on saanut hetken olla hiuksissa ja alkoholi on haihtunut. Hieron niin kauan, että en näe valkoisia jälkiä hiuksissa. Tämän jälkeen harjaan tyvestä latvaan tiheällä luonnonharjasharjalla tai Tangle Teezer -harjalla. Joskus teen tupeeraukset jakaus jakaukselta ja joskus vain hieron vielä uudestaan tyveä, jotta saan sen kohotetuksi.

Kampauksien pohjalle käytettäessä tyvikäsittelyn lisäksi suihkautan kevyesti osio osiolta koko pituuksiin, mutta silloin suosin hyvin kevyitä ja tähän tarkoitukseen parhaiten sopivia kuivashampoita.

En tietenkään kirjoita kaikista markkinoilla olevista kuivashampoista, mutta tälläisen pintaraapaisun teen kuivashampoiden vertailussa. Joukossa on kolme markettimerkkiä, kolme ammattilaismerkkiä ja kaksi legendaa. Hintahaitarikin on laidasta laitaan vertailussa.

Klippoteket Styling Dust Spray

Hinta: n. 4-5 euroa 200 ml
Saatavuus: Sokokset, Stockamannit, Emotionit, Anttilat jne.

+ Erittäin tehokas
+ Voimakas pito
+ Antaa reilusti tuuheutta
+ Edullinen

– Epämiellyttävä tuoksu
– Jauhoinen
– Vaati paljon työstämistä tummissa hiuksissa käytettynä

Klippoteketin kuivashampoolla on lähes kulttimaine. Shampoo on hyvin tehokas ja voimakkaan pidon antava, mutta minusta vähän turhankin kova pito. Tuoksu on hassu. Aluksi en sitä huomannut, mutta noin puolessa välissä pulloa aloin huomaamaan epämiellyttävän tuoksun. Aina tätä käyttäessä saa vähän jännätä, että haistaako muut, että minulla on kuivashampoota päässä? Likaisiin hiuksiin käyttäessä tuoksu on voimakkaampi.

Sunsilk Volumizing Dry Shampoo

Hinta: n. 6-7 euroa 245 ml
Saatavuus: Päivittäistavarakaupat

+ Helppo saatavuus
+ Ihan ok tuoksu

– Tehoton rasvaisissa hiuksissa
– Jauhoinen

Vähän mitään sanomaton kuivashampoo. Ei mikään huippu, mutta ei huonoinkaan kokeilemistani. Sen verran kehnona pidän kuitenkin, että en kategorioisi edes ihan ok -ryhmäänkään. Odotin parempaa.

Schwarzkopf got2b Rockin’it Encore Fresh

Hinta: n. 7-8 euroa 200 ml
Saatavuus: Päivittäistavarakaupat

– Todella surkea rasvaisille hiuksille
– Ei anna volyymia tai tuuheutta juuri ollenkaan
– Erittäin jauhoinen
– Pöllyävä
– Sotkeva
– Jättää hiukset valkoiseksi, vaikka kuinka huolellisesti yrittää työstää

Harvoin näin huonoon kosmetiikkatuotteeseen törmään. Tästä en kerta kaikkiaan löytänyt hyviä puolia. Hirveä sotku, ei tukea tai pitoa, tuuheuttakaan ei juurikaan anna. Hiukset jäävät valkoisiksi ja harjatessa hiusharjatkin sotkeentuvat, vaatteista nyt puhumattakaan. Tämä on niitä tuotteita, jotka eivät pääse jakoon, vaan lentävät suoraan roskikseen. En halua laittaa vahinkoa kiertämään.

Herbina Tuuheuttava Kuivashampoo

Hinta: 4,50-5,50 euroa 200 ml
Saatavuus: Päivittäistavarakaupat

+ Tuoksu raikas omenainen
+ Tehokas rasvaisille hiuksille
+ Hienojakoinen koostumus
+ Antaa hyvän pidon tyvelle
+ Tuuheuttava
+ Edullinen hinta
+ Hyvä saatavuus

Näitä on tullut kulutettua monta pulloa. Toimii hyvin puhtaissa, että likaisissa hiuksissa. Mielettömän hyvä hinta-laatusuhde! Herbinen kuivashampoo on kuitenkin sen verran ”tymäkkää”, että en tykkää suihkuttaa sitä hiusten pituuksiin, vaan ainoastaan tyven kohottajana.

Batiste Dry Shampoo Original

Hinta: 8-10 euroa 200 ml, 4-5 euroa 50 ml
Saatavuus: Sokokset, Kicksit ja erilaiset verkkokaupat

+ Raikas tuoksu
+ Helppo työstää tummiinkin hiuksiin
+ Antaa hyvin tuuheutta
+ Hyvä pito tyvelle
+ Hienojakoinen
+ Tehokas rasvaisille hiuksille

– Vaikeampi saatavuus

Batistelta löytyy eri tuoksuisia ja jopa tummille hiuksille oman kuivashampoon. En ole vielä testannut muita, mutta ajattelin ottaa kokeiluun.

Four Reasons Hair Powder

Hinta: 10-13 euroa 250 ml, 4-5 euroa 100 ml
Saatavuus: Kampaamot, Sokokset, Stockmannit ja kampaamoalan tuotteita jälleenmyyvät verkkokaupat

+ Hauska pullo
+ Kevyt koostumus
+ Hyvä tuote kampauksien pohjalle
+ Hyvä antamaan kohtousta ja volyymia
+ Melko hienojakoinen

Hyvä ja toimiva. En osaa tästä hyvästä tuotteesta enempiä kehua. Ehkä asteen hienojakoisempaa ja helpompaa työstää, kuin edullisempien merkkien parhaimmistojen. 

Goldwell dualsenses Ultra Volume Touch-Up Spray

Hinta: 20-25 euroa 250 ml
Saatavuus: Kampaamot, Sokokset, Stockmannit ja kampaamoalan tuotteita jälleenmyyvät verkkokaupat

+ Raikas ja puhdas tuoksu
+ Tunne on hiuksissa ja hiuspohjassa raikas ja puhdas
+ Erittäin hienojakoinen ja kevyt
+ Hyvä kampauksien pohjalle

– Hinta

+/- Kevyt pito

Jos vahva pito ja tärkkelyksinen kuivashampoo on eniten mieleen, niin Goldwellin Ultra Volume Touch-Up ei ole paras valinta. Jos taas kuivashampoolta toivoo mikro-hienoa koostumusta, raikkautta ja keveyttä, niin tämä on loistava valinta. Loistava antamaan tuuheutta ja ilmavuutta koko pituuksiin. Ei jätä hiuksia valkoisiksi, eikä mattaisiksi. Hiuksissa pysyy kevyt luonnollinen kiilto.

KMS California Hair Play Makeover Spray

Hinta: n. 30-32 euroa 250 ml, n. 14-16 euroa 75 ml
Saatavuus: Kampaamot, Sokokset, Stockmannit ja kampaamoalan tuotteita jälleenmyyvät verkkokaupat

+ Erittäin hienojakoinen
+ Ei jätä hiuksia valkoiseksi
+ Hyvä tuote kampauksien pohjalle
+ Neutraali tuoksu

– Hinta

+/- Kevyt pito

KMS Californian Makeover Spray on loistava kampauksien pohjalle antamaan rakennetta ja tekstuuria. Sitä voi huoletta suihkutella pituuksiinkin sen hienojakoisen koostumuksen vuoksi. Hiuksista ei jää jauhoiset ja ”ritisevät”. Makeover Spray ei myöskään mattaa voimakkaasti hiuksia.

En sillä tavalla osaa sanoa, että mikä on paras, koska valitsen kuivashampoon sen mukaan, mitä hiuksiltani haluan. Jos haluan napakan kohotuksen tyveen, niin valitsen siihen parhaiten toimivan jos taas haluan todella rasvaiset hiukset puhtaamman näköisiksi, niin kuivashampoo sitten siihen tarkoitukseen. Toisinaan taas haluan kevyen ja ilmavan kohotuksen, joten silloin valitsen hienokajoisemman ja kevyemmän kuivashampoon. Eli se on olennaisinta, että mitä hiuksiltani haluan ja sen mukaan kuivashampookin.

Löysitkö kenties kuivashampoon, jota meinaat kokeilla tai kuivashampoon, jota et ainakaan osta kokeiluun?

X