Äitiys

Ihan ensimmäiseksi toivotan hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Tänään muistetaan äitejä ja siitä päivän postauksen teema. Olen onnellinen kahden lapsen äiti. On varmasti sanomattakin selvää, että rakastan heitä enemmän, kuin itseäni. Äidille omat lapset ovat tärkeintä maailmassa. Olen ylpeä heistä ja olen ylpeä itsestäni, että olen uskaltautunut tähän elämäni vastuullisimpaan tehtävään. Olen onnellinen, että saan olla äiti.

Olen kantanut molempia lapsiani sen 9 kuukautta. He ovat kasvaneet sisälläni ja valmistautuneet tähän maailmaan. He ovat minun lihaa ja verta. Olen luonut heihin suhteen ennen, kun olemme silmästä silmään tavanneet. Olen saanut tuntea heidän kosketuksensa ennen, kuin he ovat olleet sylissäni. Olen suojellut heitä heidän ensi metreiltään asti.

Rakastin lapsiani ennen heidän syntymäänsä. Vaikka vielä raskausvaiheessa en tuntenut heidän luonnettaan, enkä tiennyt miltä lapseni näyttävät (esikoisen sukupuolta en tiennyt etukäteen), niin silti rakastin heitä vilpittömästi.

Synnyttäminen ei varmaan ole kenestäkään kivaa, mutta se on tehtävä kivusta huolimatta, ellei sitten leikkaukseen päädy. Samaa aikaan, kun pelottaa ja kärsii, niin olo on hyvin odottava. Vielä viimeinen puristus ja sen aarteensa saa syleilyynsä. Jokainen äiti varmaankin muistaa sen koskettavan hetken, kun on saanut lapsensa ensimmäisen kerran syliinsä. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Mielessään lupaa suojella kaikelta ja antaa rakkautta, huolenpitoa ja turvaa sille pienelle käärölle, joka tunnistaa sinut. Hän tunnistaa äänesi, hän tunnistaa sinut äidikseen sydämesi sykkeestä… hän rakastaa sinua pyyteettömästi ja vilpittömästi takaisin.

Tässä ovat minun kaksi aarrettani. En ole täydellinen äiti, en ole super-äiti, mutta yritän olla riittävä. Rakastan heitä, pidän huolen heistä, yritän opettaa heille asioita ja kasvattaa heille vahvat juuret, jotta elämän myrskyt eivät heitä kaataisi.

Olen syli ja turva, kun kaadutaan tai jokin pelottaa. Joskus kun väsymys ja kiire painaa, meinaa tuskastua lapsensa syliin ”kitinään”. Kuitenkin muistan hetken päästä, että olen nyt hänen maailmansa, mutta vain tämän pienen hetken. Kohta he eivät enää tarvitse minua ja valitettavasti koen jo pieniä irtaantumisvaiheita esikoisen kanssa. Joskus minua surettaa, että aika menee niin nopeasti. Kaverit alkavat olla päivä päivältä tärkeämpiä ja äitiä ei tarvita enää aivan kaikkeen. Kaikki tämä on luonnollista ja näin kuuluukin mennä, mutta äidille tämä on haikeaa. Olen samaa aikaa ylpeä lapseni kehittymisestä ja alkavasta itsenäistymisestä, mutta samaa aikaa haluaisin pitää hänet itsekkäästi itselläni omissa helmoissani.

Kuvassa vappukarkeloihin meno Monster High -tyttönä

Kuvioihin on tullut kavereiden synttärijuhlat ja naapurin tytön kanssa pihalla leikkiminen. On pelottavaa päästää lapsestaan irti ja antaa hänen tehdä enemmän ja enemmän asioita ilman äitiä. Eihän tämä vielä mitään, mutta entäs sitten, kun lapsi on teini-ikäinen? Ehtiikö sitä ennen tottua siihen, että lapsesi viettää aikaa kavereidensa kanssa yömyöhään? Huoli lapsista on äitiyden ikävä puoli. Voin sanoa, että minulla ei varmasti ole vielä käsitystäkään siitä miten paljon tulen huolehtimaan lapsistani ja heidän asioista. Mitä vanhemmaksi he tulevat, sitä suuremmat ne huolet. Äitiyden myötä sitä oppii ymmärtämään omia vanhempiaan aivan uudella tavalla ja sitä tulee mietittyä, että kuinkahan paljon he ovatkaan vuokseni olleet huolissaan? Toivottavasti en itse tule kokemaan samaa… *pieni naurahdus*

Vaikka lapset ovat kaikkeni, niin osaa äitiys olla muutakin, kuin onnen hetkiä. Arki on toisinaan stressaavaa, kiireistä ja kaoottista. Väsymys painaa ja sitä ei helpota kiukuttelevat ja huomiota hakevat lapset. Otan vastaan huudot ja tyhmäksi äidiksi haukkumiset. Valitettavasti toisinaan väsyneenä ja stressaantuneena sorrun sinne lapsen tasolle, enkä jaksa säilyttää aikuisen malttia. Silti kaikesta huolimatta päivääkään en vaihtaisi pois hetkistämme. Olen silti joka päivä kiitollinen heistä. Olen kiitollinen, että lapseni ovat minulla tämän hetken lainassa, kunnes minun on päästettävä heidät kokeilemaan omia siipiään elämänsä polulla. Toivottavasti sitä ennen olen suorittanut oman tehtäväni riittävän hyvin ja olen kasvattanut heistä vahvoja ja maailmassa pärjääviä ihmisiä. Suuri vastuu ja suuri tehtävä, mutta silti kovin antoisa, josta saan olla ylpeä. Toivon, että he olisivat aikuisina yhtä kiitollisia minulle, kuin minä olen omalle äidilleni. Kiitos äiti! <3

Ihanaa päivää kaikille äideille ja äitejään muistaville!