Glitz & Glam

Keijupölyä (4. luukku)

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Liitän jokaisen postaukseni alkuun tämän pienen intron. Ihan vain sen vuoksi, että blogin etusivulle päätyy päivittäin täysin uusia kävijöitä. Lisäksi muutan toiseen blogiportaalin, joten uudetkin vierailijat ovat kärryillä, että mistä tässä on kyse? Tämä joulukuu on kurkistus Glitz & Glamin kosmetiikkajoulukalenteriin, jonka kokosin ja arvoin lukijoille marraskuussa. Kalenterissa mukana olevat sponsorit ja brändit näkyvät alla olevassa kuvassa. Uniikki joulukalenteri meni tänä vuonna Ylöjärvelle. Nyt joulukuussa kurkitaan kalenterin sisältöön, jonka tuo ylöjärveläinen onnettaren suosikki sai itselleen. Joinakin päivinä minulla saattaa olla teillekin arvonta. Niistä informoin sitten selkeästi. Pari joulukalenterin ulkopuolistakin postausta on tulossa, mutta niistä tulee puuttumaan sitten tämä intro, joka tulee olemaan jokaisessa Glitz & Glam -joulukalenteripostauksessa.

kalenterissamukana

Jouluaika on yhtä säihkettä ja kimallusta. Siksipä nämä säihketuotteet on sijoitettava tähän kalenterin alkuun – pääsee kalenterin omistaja nauttimaan niistä heti, että myös teidän muiden lukijoiden vuoksi. Jos joku teistä kiinnostuu, niin kurjaahan se olisi, jos näistä tietoa ei jakaisi heti. Ehtii mahdollisesti myös pikkujouluja ajatellen.

artdeco

Minun ei pitänyt tästä hiiskuakaan ennen joulukuuta, mutta ei sormet sitten pysyneet kurissa. Oli pakko laittaa tämä Artdecon keijupöly 5 parasta juhlakauden säihkettä -postaukseen. Jos et pidä glittereistä, mutta silti rakastat sellaista jäisen huurteista kimallusta, niin Artdecon Arctic Beauty Dust ”Starlight Rose” on sinun juttusi.

artdeco2

Tänään Glitz & Glam -kalenterin voittanut avasi luukustaan tämän Artdecon ihanan keijupölyn. Arctic Beauty Dust on kausikokoelman tuote, eli Limited Edition. En voinut tietää kalenterin voittajan ikää etukäteen, enkä mieltymyksiä, mutta… kuka ihme voisi vastusta keijupölyä? Se joka tänne blogiini päätyy, rakastaa pakostikin tyttömäisiä juttuja. Eikö vain? Jos ei tällaista haluaisi käyttää, niin aivan varmasti näin suloinen ja kaunis esine on kiva omistaa vaikka koriste-esineenä, jos ei muuten.

5parasta2

Arctic Beauty Dust soveltuu hyvin antamaan iholle kimallusta. Sitä voidaan käyttää myös hiuksissa. Glitter-suihkeisiin verrattuna Arctic Beauty Dust on aivan eri kaliiberia. Tämä on pölyä, ei hilettä. Siksi tässä keijupölyssä oli mielestäni riittävästi hienostuneisuutta aikuisemmallekin kalenterin voittajalle, mutta riittävän suloinen nuoremmallekin. En siis keksi ketään kenelle Arctic Beauty Dust ei mitenkään sopisi. Toki teistä joku sellainen löytyy, joka ei tästä innostu, mutta en vaan keksi syytä, että miksi ei?

5parasta1

Vanhanajan parfyymipullon tyylisesti pakattu keijupöly on tyylikäs. Nähdessäni tämän, olin välittömästi sitä mieltä, että tämä jos mikä kuuluu joulukalenteriin. Onhan kyseessä Glitz & Glamin joulukalenteri. Blogini nimessä viitataan glitteriin (säihkeeseen) ja glamouriin. No se on sitten eri asia, että kuinka säihkyvä ja glamourinen tämän blogin kirjoittaja todellisuudessa on, mutta ainahan sitä julkikuvaansa voi vähän kiillotella. Vai mitä? Ehkä kyseessä on enemmänkin unelmat ja sisäiset tunnelmat, kuin todellisuus.

5parasta3

 

Yhtä satumainen on tämä Artdecon keijupölykin. En sano, että keijuja ei olisi olemassa, sillä muuten joku keiju kuolee. Siksipä sanon, että niitä on pakko olla, koska Arctic Beauty Dust on selkeästi peräisin keijujen maasta. Keijupöly ei ole ihastuttanut vain minua, sillä olen tätä päässyt suihkimaan ystäviinikin ja ihan luvan kanssa… tai oikeastaan pyynnöstä. Meidän purkkimafialaisten pikkujouluissa minun lisäkseni säihkyivät Salla ja Sissi. Risteilyllä ystäväni halusi myös pölyä päällensä. En sitten tiedä oliko meidän keijukaisen keveän olon syy laivan juomissa vai keijupölyssä, mutta niin me siellä liihotimme menemään aamuun asti.

5parasta

Itse olen kaikista eniten rakastunut Arctic Beauty Dustiin hiuksissa. Jopa näissä minun harmaissa kimallus näkyy. Toki kimallussuihketta voi käyttää vartalon iholla tai kasvoillakin. En suosittele suihkimaan suoraan kasvoille, sillä pullo annostelee kyllä runsaasti ja kukaan ei varmaan halua näyttää siltä, kuin kasvoilla olisi jäähuurre. Mutta poskipäillä, silmäluomilla ja vaikka huulimeikin päällä aivan ihana! Tällöin kannattaa suihkuttaa pölyä kädelle tai alustalle ja siitä levittää haluamalleen alueelle. Vartalolle keijupölyn voikin suihkia suoraan pullosta.

Tiedän, että joissakin herää kysymys, että löytyykö kimalteita kuukausi tolkulla joka paikasta? Arctic Beauty Dust on äärimmäisen hienojakoista. Yllättävää kuitenkin, tai ehkä juuri siitä syystä sitä ei löydy kuukausi kaupalla joka paikasta.

artdeco1

Minut yllätti se, että tämä upeaan pakkaukseen pakattu hohdepuuteri ei ole älyttömän hintava. Arctic Beauty Dust maksaa 25,00 €. Tämähän säilyy seuraaviin vuosiin, eli ei pilaantumista tarvitse pelätä. Tuskin kovinkaan moni enää keväällä tätä itseensä suihkii, mutta talviaikana tämä kyllä menee iltariennoissa ja juhlissa.

Artdecoa myy jotkut kauneushoitolat ja kampaamot. Täältä löydät lähimmän jälleenmyyjäsi, jos sinut valtasi halu suihkia itseesi satumaista keijupölyä.

No niin! Pakko kysyä loppuun, että huusiko se sisäinen pikkutyttö ”WHIIIII”?!

Postaan tänään ylimääräisen postauksen, joka liittyy blogimuuttooni. En lisää sitä tähän samaan. Tule illalla kurkkaamaan uudelleen, mitä höpötän siihen liittyen. 🙂

Tuote saatu.

 Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X