5 parasta... 8.10.2017

5 parasta nestemäistä huulipunaa

Postauksessa saatuja tuotteita.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Tänään jälleen 5 parasta.

Otan tämän sunnuntain aiheeksi nestemäiset huulipunat. Viime vuosina markkinoille on tullut lukuisia vaihtoehtoja huulimeikkien saralla. Selkeästi nestemäiset huulipunat ovat yleistyneet. Brändit ovat lanseeranneet erilaisia nestemäisiä huulipunia. Koostumuksia on erilaisia ja sävyvaihtoehtojen skaala on laaja. Myös erilaisista hintakategorioista löytyy hyvin tarjontaa. Jotkut suosikkini ovat jo poistuneet markkinoilta ja kaikkia uutuuksia en ole ehtinyt testaamaankaan, sillä tahti on nyt hurja. Nestemäinen koostumus on hitti. Tässä postauksessa on hieman mattaisempaan kallistuvia koostumuksia, koska niistä olen pitänyt eniten nestemäisissä huulipunissa. Lisäksi olen keskittynyt hyvin laajasti saataviin brändeihin.

YVES SAINT LAURENT BABY DOLL KISS & BLUSH

YSL:n Kiss & Blush -huulipunat olivat hyvin suosittuja joitakin vuosia sitten. Tuotteessa on yhdistetty meikkivoiteen ja huulipunan teknologioita. Tämän huomaa Kiss & Blushin koostumuksesta. Se on omanlaisensa. Nämä hieman vaahtomaiset huulipunat soveltuivat myös poskipunaksi. Huulille punan levitys onnistuu applikaattori avulla, mutta poskien punaaminen on toimivinta sormin.

Koostumus on ilmava ja lopputulos puolimattainen. Hyvä kestävyys, eikä mitenkään erityisen kuiva huulilla. Poskipunana käytettynä loistava kuivaihoiselle, mutta toimi minulla kesällä 2014, vaikka iho rasvoittui silloin ja kesä oli lämmin ja kostea.

Kiss & Blush tekee huulista jotenkin erityisen mehevät ja täyteläiset, vaikka koostumus on puolimattainen. Kuvassa sävy 6 Rouge Libertine.

Tässä vähän esimerkkiä siitä, kuinka paljon hullaannuin Yves Saint Laurentin Kiss & Blush -puniin. Muistaakseni yhden noista sain ystävältäni synttärilahjaksi.

Hinta: 37,60-45,00 € / 10 ml
Saatavuus: Sokos– ja Stockmann-tavaratalot sekä eleven.fi

LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ!

NYX PROFESSIONAL MAKEUP SOFT MATTE LIP CREAM

NYXillä on aivan valtaisa valikoima nestemäisiä huulipunia… tai sanotaanko näin, että NYXillä on VALTAISA valikoima KAIKKEA! Itse olen mieltynyt kaikista eniten tähän Soft Matte Lip Cream -huulipunaan. Siitä sanotaan, että se ei ole huulikiilto, eikä huulipuna. Soft Matte Lip Cream uudenlainen huuliväri. Minä nyt kuitenkin kategorioin tämän tuotteen nestemäisiin huulipuniin.

Soft Matte Lip Cream on satiininen ja aavistuksen vaahtomainen koostumukseltaan. Se kuivuu mattaiseksi, mutta ei tunnu huulilla voimakkaasti kuivattavalta. Kestävyys on hyvä, vaikka ei tämä mikään ikipuna kuitenkaan ole.

Minulla ei valitettavasti ole kuvaa tuotteesta, jossa se olisi yksinään käytössä, mutta esittelen tässä kuvassa NYX Soft Matte Lip Creamin erinomaisuutta myös silloin, kun päälle käyttää toista huulimeikkituotetta. Kuvassa minulla on Soft Matte Lip Cream sävyssä London, ja sen päällä olen käyttänyt metallihohtoista huulimeikkiä.

Hinta: 7,80-8,50 € / 8 ml
Saatavuus: Sokos– ja Stockmann-tavaratalot sekä Pretty.fi ja eleven.fi

CLINIQUE POP LIQUID MATTE LIP COLOUR + PRIMER

Cliniquen Pop Liquid Matte Lip Color + Primer on yhdistelmätuote. Sen lisäksi, että sillä saa pitkäkestoisen värin huuliin, siinä on pohjustajan ominaisuuksia, joka tasoittaa huulten pintaa. Applikaattori on pieni ja pyöreähkö muotoilultaan. Huurrelasia jäljittelevä hylsy on tyylikäs.

Pehmeä ja pigmenttinen koostumus kuivahtaa mattaiseksi, mutta ei kuitenkaan tunnu huulilla epäluonnolliselta tai superkuivalta. Hyvin miellyttävä ja kaunistava koostumus. Primerimainen ominaisuus tuntuu selkeästi huulipunassa, sillä ne antavat huulille sievän tasaisen pinnan.

Kuvassa näkyvä sävy on pirteä 06 Petal Pop.

Hinta: 23,30-27,90 € / 6 ml
Saatavuus: Sokos– ja Stockmann-tavaratalot sekä eleven.fi

LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ!

URBAN DECAY VICE LIQUID LIPSTICK

Urban Decay Vice Liquid Lipstick -huulipunia on erilaisilla koostumuksilla. Minä olen mieltynyt tähän mattakoostumukseen. Se tuntuu kestävimmältä huulilla.

Koostumus on nestämäisen ja voidemaisen välimaastosta. Huulipunaa kannattaa kerrostaa ohuilla kerroksilla, mutta välttää huulien hieromista yhteen. Sillä tavoin puna tasoittuu huulille kaikista parhaiten ja on todella kestävä.

Tämä ihanan utuinen roosa on sävyltään Backtalk. Tämä on niin kaunis sävy ja tilanteessa kuin tilanteessa sopiva.

Hinta: 19,90 € / 5,3 ml
Saatavuus: tietyt Sokos– ja Stockmann-tavaratalot sekä niiden verkkokaupat

LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ!

ESTÉE LAUDER PURE COLOR ENVY LIQUID LIP POTION

Minulle Estée Lauder edustaa kestävien meikkituotteiden merkkiä. Brändillä on paljon huippukestäviä tuotteita ja siitä syystä minulle on tällainen mielleyhteys syntynyt. Pure Color Envy Liquid Lip Potion on pigmenttinen, kiiltävä ja huulia hoitava.

Koostumus on nestemäinen, hieman liukas ja miellyttävä huulilla. Kesto ei ole yhtä hyvä, kuin mattahuulituotteissa, mutta kiiltäväksi huulipunaksi tässä on mahtava kestävyys.

Klassisen kaunis punainen 330 Lethal Red.

Hinta: 31,20-34,00 € / 7 ml
Saatavuus: Sokos– ja Stockmann-tavaratalot sekä eleven.fi

LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ!

BONUS 

Haluan nostaa vielä yhden ylimääräisen tähän postaukseen. Koska Smashbox Always On Liquid Lipstick oli jo keväällä 5 parasta kestävää huulimeikkiä -postauksessa, en sitä nostanut viiden parhaan joukkoon tässäkin postauksessa.

Smashbox Always On Liquid Lipstick kuivuu todella mattaiseksi, mutta on myös äärimmäisen kestävä! Tämä on kaiken kestävä!

Hinta: 24,00 € / 4 ml
Saatavuus: Kicks-liikkeet

LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ!

Tässä olivat 5 parasta nestemäistä huulipunaa + yksi bonus, jonka halusin nostaa kaikessa erinomaisuudessaan tähän postaukseen.

Onko teillä suosikkeja nestemäisissä huulipunissa?

YSL:t itse ostettuja, muut saatuja.

Kommentit (12)

😀

Hmm, mobiilisti tää kommentointiosio (androidilla) on hämäävässä paikassa, vähän aikaa sai etsiä.. Mutta siis tämä postaus tuli kuin tilauksesta! Olen mieltynyt huulipuniin ja rakastan tuota urban deceyn huulipunaa punaisena. Hetken kuluttua huulen sisäpintaan jää häritsevä raja, joka välillä näkyy puhuessa tai oikein kovin hymyillessä. Mitä siöle voisi tehdä? Miten muut kestää sen kanssa?

Poistatko ylimääräisen punan huulten sisäpinnan tuntumasta? Sehän on ihan helppoa esimerkiksi ottamalla sormen huultensa väliin ja suu hieman supussa vetää sormi ulos. Näin ylimääräinen huulipuna jää sormeen. Tämä kikka estää myös huulipunan tarttumista hampaisiin.

Estée Lauderin Pure Coloriin hurahdin sun suosittelemana, olen niitä nyt hamstrannut jo alepöydistä kolme sävyä itselleni ja ovat ahkerassa käytössä. 🙂

Oho! Kolme! 😀

Smashboxin tuota huulipunaa on monessa paikassa kehuttu parhaimmaksi nestemäiseksi huulipunaksi! 🙂

Mä en oo oikein syttynyt tälle tuoteryhmälle, jotenkin lopputulos on liian mattamainen ja omituinen mun makuun :/ Lisäksi jotenkin vain tykkään enemmän perinteisestä huulipunasta (jo käytönkin suhteen). Mulla on yksi tuollainen NYX ja Clinique ja saan kummastakin ”butt hole lips”-efektin 😀 En siis oikein diggaa! Ehkä pitäis vielä pohjustuksen kanssa kokeilla, kun sellainen pari päivää sitten ostin (NYX Lip Primer).

Ja viimeisenä: voi että miten upeat sävyt noissa YSL:n ja EL:n punissa, näyttävät tosi kauniilta sinulla!

Tarkoitatko tätä efektiä? 😀
https://i.imgur.com/15I6xRw.jpg

Voi kiitos Martina! <3 Minulla on kunnon punainen jäänyt vähemmälle viime aikoina. Pitää kyllä kokeilla taas. 🙂

Nyx soft matte sävyssä Stockholm on arkeen mukavan neutraali 🙂

Stockholm on nätti, hieman lämpimänpi kuin tämä minun London.

Onko ”buttholelips” siis sama kuin ”ryppyiset” tai tekstuuriset (en nyt keksi tälle parempaakaan termiä) huulet? 😀 Siis monilla on tekstuuria luonnostaan enemmän, en tarkoita iän tuomaa rypistymistä. Mä nimittäin inhoan punia jotka korostaa mun huulten tekstuurisuutta. Vaikka väri ois kuinka kiva, ei se vaan näytä hyvältä ”ryppyisenä”. Saako kukaan tästä kiinni? 🙂 Onkohan nuo vähän vaahtomaiset koostumukset yleensä tekstuuria korostavia?

Jep, huulet näyttää kuivakoilta ja tekstuurisilta, vaikka niissä ei olisi rohtumaa. Angelina Jolie on minusta tunnetuimpia, joilla on tekstuuriset huulet. Jos haluat välttää tuote efektiä, niin käytä punia, jotka silottavat huulten pintaa. Sinulle sopii parhaiten liukkaammat tuotteet. Yksi vaihtoehto on käyttää alla silikonista pohjustajaa, joka tasoittaa pintaa. 🙂

Got it! Tiesin että mussa ja Angelinassa on jotain samaa! Karisman lisäksi;) Täytyy pistää silikonipohjustus kokeiluun!

😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *