Glitz & Glam

5 parasta joululaulua – mitkä ovat sinun suosikkisi?

Teksti: Minna / Glitz & Glam

5 parasta jää nyt perinteiselle joulutauolle ja palaa taas ensi vuonna jossain vaiheessa tammikuuta. Tähän vuoden viimeiseen 5 parasta postaukseen listasin parhaimmat joululaulut.

Joulu 2018

Toisia joululaulut ihastuttaa, toisia vihastuttaa. Minä rakastan joululauluja. Kuitenkin saatan yllättää parhaimmilla joululauluillani, sillä ne eivät olekaan sellaisia iloisia ja kepeitä hyppiviä tonttuja ja amerikkalaista jouluntaikaa.

Joulu 2017

Vaikka tykkään rallatella kepeitä ja niitä amerikkalaisiakin joululauluja, lähimpänä sydäntäni ovat melankoliset joululaulut. Sellaiset joululaulut, jotka saavat palan kurkkuun ja kyyneleet nousemaan silmiin, jos erehdyn laulamaan niitä tietyssä mielentilassa.

Tässä ovat minusta 5 parasta joululaulua

Sylvian joululaulu

Tiesitkö, että Sylvian joululaulun taustalla on Zacharias Topeliuksen kannanotto? Sylvia on (Sylvia atricapilla) mustapääkerttu, joka on pieni muuttolintu, jota saalistettiin syötäväksi verkoilla. Mustapääkertuilta puhkottiin silmät ja lukittiin häkkiin, jolloin sokea lintu sirkutuksellaan houkutteli lajitovereitaan pyydystettäväksi.

Topelius otti kantaa tuohon brutaaliin pyydystykseen runollaan, joka myöhemmin sai sävellyksen. Runon symboliikassa on myös arveltu olevan viittauksia Suomen asemaan tuona maailman aikana, kun Topelius päiväsi runon jouluaattona 1853.

Inhosin Sylvian joululaulua lapsena ja nuorempana. En käsittänyt, miksi jouluna pitäisi kuunnella jotain niin raskasta ja vaikeasti sanoitettua. Niin se mielipide ja ajatukset muuttuvat iän myötä.

Nykyään Sylvian joululaulu on yksi kauneimmista ikinä, vaikka sen taustalla onkin näin surullinen kannanotto.

Varpunen jouluaamuna

Tämäkin suosikkini on Zacharias Topeliuksen runo. Vuodelta 1859 oleva runo kertoo Topeliuksen surusta menetettyään poikansa 1-2-vuotiaana.

Varpunen jouluaamuna on aina ollut hyvin koskettava. Erityiseksi se muuttui minulle pikkuveljeni menehdyttyä 10 vuotta sitten. Sanoinkin silloin heinäkuussa 2010, että veljeni on nyt varpunen…

Pikkuveljen joulupuuro

Suvi Teräsniskan Pikkuveljen joulupuuro kertoo ikävästä, mutta sen taustalla ei ole oikeasti menehtynyttä pikkuveljeä. Silti se antaa hyvin vahvasti sen tunteen ja käsityksen lyriikkaa kuunnellessa.

Laulu kertoo hyvin vahvasti omasta elämästäni ja tunteistani. Vietin 25 joulua pikkuveljeni kanssa. Olimme joulut yhdessä aikuisinakin. Veljeni viimeisenä jouluna hän oli joulupukki tyttärelleni. Siitä ei ehtinyt tulla toistuvaa perinnettä…

Minulle tämä laulu saa itkun silmään – aina! Pikkuveljen joulupuuro soi kuulokkeissani, kun kirjoitan tätä postausta. Kyynel on jo vierähtänyt vasemmalle poskelle.

The Snowman – Walking In The Air

Mitä olisi joulu ilman Lumiukkoa ja lyhytelokuvan parasta kohtaa, jossa alkaa soimaan Walking in the air? Käsittämättömän upea laulu! Lumiukko esitettiin Suomessa ensimmäisen kerran jouluna 1983, eli minun ensimmäisenä jouluna.

Lumiukko on perinne aina ennen joulurauhan julistusta. Mitenköhän tänä vuonna Turun joulurauhan julistuksen kanssa tapahtuu? Luetaankohan se sisätiloissa vain television välityksellä? Luultavasti aiheesta on jo ollut tiedotuksia, mutta en ole seurannut asiaa. Asun toisella puolella Suomea, niin en ole koskaan käynyt katsomassa joulurauhan julistusta paikan päällä. Siksi asia ei niin kosketa minua.

Oi jouluyö

Viides joululaulu oli jo aika haastava valinta. Kun joutuu jättämään monta kivaa listauksen ulkopuolelle, niin mikä olisi se viiden parhaan joukkoon kuuluva? Lopulta päädyin uskonnollisempaan joululauluun, mutta toisaalta, joulu on kristittyjen yksi tärkeimpiä juhlia, joka on vain kaupallistunut vuosien saatossa.

Tämäkin upea joululaulu on alun perin runo, joka on sävelletty myöhemmin. Oi jouluyö on ranskalaisen runoilijan, Placide Cappeaunin sanoittama ja Adolphe Adaminin säveltämä.

Oi jouluyö on käännetty monelle kielelle. Eniten pidän suomenkielisestä, mutta kyllä englanninkielistäkin tulee paljon kuunneltua. Ehkä eniten minua viehättää sopranossa lauletut versiot. Siksi linkkasin Johanna Kurkelan tulkitseman version.

Kuten sanoin, suosikkijoululauluni ovat kovin surullisia tai melankolisia, mutta silti olen jouluhöperö ja rakastan joulua. Ne ovat hyvää vastapainoa maadoittamaan ajatuksiani siitä, mikä on lopulta tärkeintä. Onko se suorittamista ja materiaalia vai läheisten kanssa vietettyä aikaa ja rauhoittumista.

Melankolinen musiikki toimii siinä minun kohdallani. Siksi varmaan koen surulliset ja melankoliset joululaulut itselleni tärkeiksi. Mutta kyllä minä jammailen joulunaikana Whamin Last Christmasia (joka sekin on haikea!), Feliz Navidadia ja Joulupukki suukon sai jne.

Mitkä joululaulut ovat sinun suosikkejasi?

Psst…

Osallistu jouluarvontaani täältä löytyvässä postauksessani!

Lue myös

X