Glitz & Glam

5 parasta meikin viimeistelysuihketta

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Postaus sisältää mainoslinkkejä

Keväistä sunnuntaita! Jälleen 5 parasta olisi vuorossa.

Olen tällä kertaa listannut parhaimmat kasvosuihkeet meikin päälle käytettäväksi. Näissäkin viidessä on omat ominaisuutensa.

Kasvosuihkeita on monenlaisia. Ei voi suoralta kädeltä sanoa jotain huonoksi ja toista parhaimmaksi, sillä kasvosuihkeillakin on erilaisia funktioita. Joku suihke on enemmän ihonhoidollinen, toinen primeri, kun kolmas on meikkiä kiinnittävä. Lisäksi niiltä löytyy erilaisia mattaavia, kosteuttavia, heleyttäviä sekä puuteroivia ominaisuuksia. Jos asiaan ei ole vihkiytynyt, voi kasvosuihkeviidakkoon eksyä. Haluan kertoa vinkin: jos kasvosuihkeet kiinnostavat, mieti tarkkaan mitä ominaisuuksia tuotteelta toivoisit. Löydät parhaiten itsellesi sopivan, kun tiedät mitä haluat. Tämä pätee ihan kaikkeen, mutta kasvosuihkeet ovat sen verran uusi juttu, että toimintaperiaatteet eivät välttämättä ole kaikilla selkärangassa.

Minun on jo iät ajat pitänyt tehdä 5 parasta -postaus kasvosuihkeista. Ongelmaksi vain muodostui erilaisten ominaisuuksien valikointi. En voi listata vain viittä parasta. Päätin listata parhaimmat eri kategorioiden mukaan. Suihkeilla on niin erilaisia ominaisuuksia. Siksi tänään yhdestä kategoriasta ja joskus myöhemmin toisesta.

Oli se kasvosuihke mikä tahansa, niin kaikkiin pätee samat käyttöohjeet. Silmät suljetaan ja hengitystä pidätellään se hetki, kun suihkautetaan noin 20 sentin etäisyydeltä. Toiset suihkeet tulevat hienojakoisesti, eikä niitä tarvitse tasoitella kasvoille. Toiset suihkeet vaativat kevyttä taputtelua. Joissakin tapauksissa suihke tarvitsee ravistella ennen käyttöä. Jotkut suihkeet tulevat meikin alle, jotkut päälle.

Tässä parhaimpia kasvosuihkeita listaavassa postauksessa keskitytään meikin päälle käytettäviin suihkeisiin. Otan postauksessa huomioon rasvoittuvan ja kuivan ihon, kestoa parantavat ominaisuudet sekä meikin luonnollisemmaksi muuttavat ominaisuudet.

Clarins Fix’ Make-Up

Fix’ Make-Up koki uudistuksen. Olen tämän suihkeen esitellyt jo kolme vuotta sitten. Postaukseni löydät täältä. Ennen pullo oli korkea ja kapea, nyt Clarinsin suihke on hajuvesimäisemmässä pullossa.

Suihke on parhaimmillaan meikkipohjaa heleyttäväksi ja luonnollisemmaksi muuttavana suihkeena. Sillä on kivasti freesaavia vaikutuksia myös päivän mittaan käytettäessä. Antaa kaunista kirkkautta sameille kasvoille. Parhaimmillaan varttuneemmalla käyttäjällä sen kosteuttavuuden ja freesaavuuden vuoksi.

Freesaamaan meikkiä!

Hinta: n. 30 € / 50 ml
Saatavuus: Kicks*, Bangerhead*, Eleven*, Nordicfeel* sekä Sokos- ja Stockmann-tavaratalot ja Emotion-myymälät

+ Kosteuttaa ihoa
+ Freesaa meikin
+ Sulauttaa meikkikerrokset toisiinsa
+ Parantaa kestoa
+ Hienojakoinen suihku
+ Tuoksu
+ Heleyttää
+ Saatavuus

– Lasipullo vähän hankala laukussa
– Hinta

Kuivalle, normaalille ja aikuisemmalle iholle 

Urban Decay Chill Makeup Setting Spray

Minulla on jo vuosia sitten ollut Urban Decayn All Nighter -suihke. Nyt kuitenkin koen tämän uuden kosteuttavammaksi sanotun Chill -suihkeen minulle sopivammaksi. Minulla ei ole uudistunutta All Nighteria, ja olen kuullut, että sen koostumus on uudistunut. Joten vertailuni perustuu siihen vanhaan koostumukseen.

Esittelin Chill -suihkeen ihan hiljattain. Postaukseni löydät täältä. Ihastuin suihkeen kevyeen kosteuttavuuteen ja meikin keston parantamiseen. Chill tekee kasvoille suojakalvon, joka pitää meikin paremmin pakoillaan. Suihke myös sulauttaa meikkikerrokset toisiinsa ja saa kasvot näyttämään freesimmiltä. Ihan parasta on myös suihkeen kosteussuoja. Chill suojaa kosteudelta, kuten sateelta tai voimakkaalta hikoilulta. Ihan ässä tanssilattioilla viihtyville juhlijoille.

Parantaa meikin kestoa!

Hinta: 29,90 € / 118 ml
Saatavuus: Kicks* sekä muutamilla Sokoksilla ja Stockmanneilla

+ Parantaa meikin kestoa (paras!)
+ Kosteuttaa ihoa
+ Sulauttaa meikkikerrokset toisiinsa
+ Poistaa liiallista puuterisuutta
+ Tehokkain suoja kosteutta vastaan

– Saatavuus

Normaalille ja sekaiholle

Pixi by Petra Glow Mist

Pixin Glow Mist -suihkeen olen ylistänyt moneen kertaan kuivaihoisten pelastajaksi. Aikaisemman esittelypostaukseni löydät täältä. Tässä kasvosuihkeessa on öljyjä, jotka näppärästi peittävät pintakuivan ihon. Suihke sopii hyvin kuivaihoisille meikin alle ja päälle. Jos meikkivoide tai puuteri paljastaa iholla hilseilyä, voi Glow Mistillä piilottaa ikävät pienet ihoriekaleet. Antaa upean luonnollisen hehkun kasvoille ja kosteuttaa kuivaa ihoa. Paras suihke kuivalle iholle.

Pixi Glow Mist on kaksifaasinen kasvosuihke. Öljyt kelluvat nesteen pinnalla. Tästä syystä kasvosuihke tulee ravistaa aina ennen käyttöä.

Hehkua kasvoille!

Hinta: 21,45-24,70 € / 80 ml
Saatavuus: eleven.fi*, Kicks*, Bangerhead* sekä Lookfantastic*

+ Peittää pintakuivuutta
+ Kosteuttaa ihoa
+ Suojaa ihoa
+ Kätevä pullo käsilaukkuun
+ Poistaa liiallista puuterisuutta ja pakkelimaisuutta
+ Heleyttävä
+ Sopii meikin alle sekä ihonhoitotuotteeksi

– Ei paranna meikin kestoa rasvoittuvalla iholla
– Saatavuus

Kuivalle, normaalille ja sekaiholle Aikuiselle iholle 

L’Oréal Paris Infallible Fixing Mist

Sitten mennään toiseen yhtä jännittävään kasvosuihkeeseen, jonka ominaisuudet ovat päinvastaiset kuin Pixin Glow Mistin.

Fixing Mist on L’Oréal Parisin uutuuksia. Kasvosuihkeessa on erittäin hienojakoista puuteria. Vaikka tuote on suunnattu rasvoittuvammalle ja kiiltelevälle iholle, niin tämä sopii loistavasti myös heille, jotka haluaisivat puuteroida kasvot, mutta puuteri tekee liian vanhentavan efektin. Nestemäisessä muodossa oleva puuteri on heille ihan loistava ratkaisu.

Tämä tuote tulee sekoittaa äärimmäisen hyvin. Kerran unohtui kiireessä ja suihkin tuotteen ilman ravistamista. Lopputuloksena oli valkoisia pisteitä – mustalla puserolla erittäin näkyviä! Pullossa on kaksi helmeä, jotka helpottavat jauheen sekoittamisen nesteeseen. Liuos muistuttaa aika paljon tärkkelyksestä tehtyä kastikkeen tai kiisselin suurustetta. Tärkkelys erottuu nesteestä.

Nestemäiseen puuterointiin!

Hinta: 9,90-10,90 € / 100 ml
Saatavuus: Kicks*, Eleven*, tavaratalot, marketit, suuremmat päivittäistavarakaupat

+ Puuteroi kasvot
+ Sopii puuterin korvikkeeksi kuivaihoisille
+ Blurraa (häivyttää) kevyesti ihovirheitä
+ Sopii myös meikin alle primeriksi
+ Poistamaan kiiltoa päivän aikana
+ Kätevä käsilaukkuun
+ Hinta
+ Saatavuus

– Ravistettava ihan älyttömän hyvin ennen käyttöä
– Vähän huono suutin
– Saattaa kuivattaa

Rasvoittuvalle, normaalille ja sekaiholle
Puuteriksi kuivalle iholle

NYX Matte Finish 

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä nostan parhaimpien listalle NYXin mattasuihkeen. Sen lisäksi, että suihke poistaa liiallista puuterisuutta, se ei tee kastehelmimäistä heleyttä kasvoille, vaan lopputulos on enemmänkin mattaava. Toimii parhaiten mattamaista lopputulosta haluavalle. Matte Finish oli suosikkini jokunen vuosi sitten. Pidin silloin vielä mattaisemmasta meikkipohjasta, mutta halusin meikkipohjan kerroksien sulautuvan toisiinsa. Vaikka suihke on mattaava, ei se välttämättä todella rasvoittuvaa ihoa pidä mattaisena aamulla yöhön pelkästään suihkautuksella. Kyllä tämäkin vaatii meikkipohjan huoltamista puuteripaperein ja puuteroimisineen. Mutta suihke on minulla ainakin antanut meikkipohjan siistimpänä kestoa ja vähän hidastanut rasvoittuvuuden aiheuttamaa kiiltelyä – silloin kun iho on ollut rasvoittuvampi.

Mattaisuutta tehostava!

Hinta: 9,90-10,90 € / 60 ml
Saatavuus: Eleven*, Nordicfeel*, Sokos- ja Stockmann-tavaratalot

+ Mattaa kasvoja
+ Pieni käsilaukussa mukana kulkeva pullo
+ Parantaa meikin kestoa
+ Saatavuus
+ Rasvoittuvalle iholle myös pohjustajaksi

– Suuri pisarainen suihku
– Saattaa olla vähän kuivattava

Rasvoittuvalle, normaalille ja sekaiholle

Tähän loppuun vielä vilautan etukäteen yhden mainitsemattoman kasvosuihkeryhmän – UV-suojasuihkeet. Nämäkin ovat yksi oma ryhmänsä. En ole vielä aloittanut testailemaan tätä eleven.fin* testiin lähettämää suihketta, mutta pian aloitan. Tällainenkin on tulossa esittelyyn. Tässä tuotteessa pääpaino on tietenkin UV-suojassa.

Täältä voit tilata aurinkosuojakertoimellisen kasvosuihkeen*

Lue esittelyni aurinkosuojallisesta kasvosuihkeesta!

Suihkutettava aurinkosuoja kasvoille ja meikin päälle

Minkälaiseen tarpeeseen sinä kasvosuihkeen valitsisit? Käytättekö niitä?

X