Glitz & Glam

5 parasta vinkkiä takkuisille hiuksille

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Heipsan kaikki kohtalotoverit – heipsan myös teillekin, ketkä ette ole kohtalotovereitani. Tänään jaan käytännön vinkkejä takkutukkaisille. Minulla on aina ollut sellainen hiuslaatu, että se takkuuntuu äärimmäisen helposti. Jos katsoo lapsuudenaikaisia valokuva-albumeja, minut tunnistaa takaraivon takkupallosta. Äitini on kertonut, että en antanut harjata hiuksiani ja aina minulla oli hattarapallo takaraivolla.

Hiuslaatuni on hyvin hieno ja sileä, mutta se on samaan aikaan huokoinen. Lapsena ja teininä minulla oli todella suorat hiukset, mutta murrosiän jälkeen sain luonnontaipuisat hiukset, suorastaan kiharat. Hiusteni kiharuus yllättää aina kampaajatkin hiustenpesun jälkeen.

Selvittääkseni takut ja minimoidakseni hiusten katkeilua takkujen selvittämisen vuoksi, olen vuosien aikana kokeillut monia juttuja. Kaikista pahin takkuuntuminen ja hiusten katkeilu oli 2016-2018 välisenä aikana. Silloin oikein mikään ei meinannut auttaa ja hiukset vain katkeilivat sekä takkuuntuivat hurjasti. Syynä oli vaalennusprosessi, jonka kävin läpi 2014-2015. Joskus se katkeilu alkaa vasta viiveellä, kun hius tulee riittävän ”vanhaksi” ja kunto huononee vielä ihan luonnollisestikin. Kemiallinen käsittely vain nopeutti huonoon kuntoon menemistä.

Nyt asiat ovat paremmin, sillä vaikuttaisi siltä, että sen vaalennusprosessin läpikäyneet hiukset ovat poistuneet luontaisen poistuman kautta, eli kasvaneet, jonka jälkeen ne ovat katkenneet tai leikattu pois.

Silti edelleen minulla on takkuuntuvat hiukset. Siitä en pääse koskaan eroon, koska hiukseni ovat mitä ovat. Mutta niiden kanssa pystyy elämään näillä vinkeilläni ilman, että joutuisin leikkauttamaan hiukseni lyhyiksi.

Sulfaatiton shampoo tai erittäin hellävarainen shampoo

Sulfaatittomalla shampoolla voi minimoida hiusten takkuuntumista. Aivan kaikki sulfaatittomat eivät kuitenkaan toimi yhtä hyvin. Olen huomannut, että jotkut sulfaatittomat saattavat takuttaa hiuksia jopa enemmän kuin toiset sulfaattia sisältävät. Tärkeintä on, että shampoo on mahdollisimman hellävarainen, niin hiukset eivät tule ns. liian puhtaiksi. Syväpuhdistavat ovat kuiville ja takkuisille hiuksille pahin mahdollinen valinta, mutta välillä on hyvä tehdä syväpuhdistuskin, vaikka sen jälkeen onkin todella tuskaa muhitella hoitoaineita ja yrittää selvittää takkuja.

Lue myös: 5 parasta sulfaatitonta shampoota — hellävaraisempaan hiusten pesuun

Hiustenpesu oikealla tekniikalla

Ihan hiljattain kirjoitin hiustenpesusta. Oikeanlaisella tekniikalla vältetään ne pahimmat takut ja solmut, ja jos vielä käyttää hellävaraista shampoota, ei takkuja synny normaaleille hiuksille. Minulla ei ole ne aivan normaalit, niin tämä ei vielä yksinään riitä.

Toiset vannovat tekniikkaan, jossa hiukset pestään pää alaspäin. Se toimii, mutta niin toimii sekin, että vie shampoon hiuspohjaan, hieroo kevyesti sormenpäillä, sahaavalla liikkeellä hiuspohjaansa, mutta ei pyörittele pitkiä hiuksiaan myttyyn päälaelle ja hiero niitä sotkuun. Tämä tekniikka vähentää hiusten takkuuntumista ja pörröttymistä pesussa.

Lue lisää: Pesetkö hiuksesi oikein? Näin syntyy vähemmän takkuja hiustenpesussa!

Tuplahoito pois huuhdeltavilla hoitoaineilla

Tästä en ole erillistä postausta kirjoittanut, mutta olen joissakin sivulauseissa ja kommenteissa puhunut tuplahoidosta. Vertaan tässä ihonhoitoon. Kun korealainen ihonhoitotrendi on opettanut meidät länsimaalaisetkin kerrostamaan tuotteita, niin tavallaan sama periaate hiusten tuplahoidossa.

Tavallaan tuplahoitoa on käyttää pois huuhdeltavaa hoitoainetta ja suihkun jälkeen sitten hiuksiin jätettävää. Nyt tässä tuplahoidossa tarkoitan pelkästään pois huuhdeltavia. Käytin tätä kikkaa näiden kaikkien lisäksi vuonna 2017, kun oli todella paha takkuuntumisen, katkeilun ja kuivumisen aika hiuksillani. Tämä tuplahoito auttoi selviytymään pahimmasta jotenkin edes.

Tuplahoidossa ideana on se, että hiuksia hoidetaan kahdella erilaisella hoitoaineella niiden tarpeiden mukaan. Minulla oli käytössä aina jokin kosteuttava ja selvittävä sekä ravitsevampi, joskus rakennepaikkaava. Usein rakennepaikkaava hoitoaine tarvitsee lisäksi jonkun kosteuttavan, sillä rakennepaikkaavat jättävät hiukset vähän karheiksi. Eivät kaikki, mutta toiset jättävät. Siksi suositellaan rakennepaikkaavan jälkeen jotain kosteuttavaa hoitoainetta.

Kokeilemalla selvitää itselleen se paras ratkaisu. Minulla toimi hyvin, että ensin käytin ravitsevaa, öljyjä sisältävää hoitoainetta. Annoin sen vaikuttaa hetken aikaa. Tein hyvin nopean huuhtelun, jonka jälkeen levitin hiuksiini hiuksia selvittävän hoitoaineen. Tätä voi kokeilla toisinkin päin, joka minusta olisi loogisempi kuin tämä, miten itse kuitenkin koin toimivammaksi.

Voit myös kokeilla tuplahoitona tavallista hoitoainetta ja hiusnaamiota tai rakennepaikkaavaa ja kosteuttavaa hoitoainetta. Kokeile toimiiko paremmin levittää ensin toinen hoitoaine ja sen päälle sitten selvittävä, vai onko parempi tehdä välissä pikainen, huolimaton huuhtelu ja sen jälkeen levittää toinen hoitoaine hiuksiin.

Muista haroa sormin pahimpia takkuja hoitoaineen levityksen jälkeen. Sekin auttaa vähentämään takkujen syntyä hiuksiin.

Hiuksiin jätettävät tuotteet

Hiuksiin jätettävät hoitoaineet ovat ehkä kaikista merkityksellisimpiä. Tuotteet jäävät hiukseen seuraavaan pesuun asti. Hiuksiin jätettävät parantavat hiuksen tuntua ja käsiteltävyyttä sekä merkittävästi helpottavat hiusten selvittämistä. Tässäkin voi kokeilla tuplahoitoa, jos haluaa. Yhdelläkin pärjää, mutta oikein hankalassa vaiheessa voi helpottaa elämää, jos saa hiuksiinsa mahdollisimman paljon selvittäviä ja suojaavia tuotteita.

Vaikka käytin tuplahoitomenetelmää suihkussa, käytin vielä lisäksi hiuksiin jätettäviä tuotteita. Näissäkin olen käyttänyt samaa periaatetta, mutta sillä eroavuudella, että ensin hiuksiin suihkutettava tuote ja sitten vasta voidemainen tai öljyinen hiustuote. Syynä se, ettei kosteuttava suihke pääse öljyisen tuotteen läpi hiuksiin asti. Öljyinen tuote tekee suojan hiuksen pintaan. Huuhdeltavissa hoitoaineissa merkitys ei korostu samalla tavalla, mutta hiuksiin jätettävissä sillä on merkitystä – niitä kun ei mitään huuhdella pois, vaan kaikki jäävät hiuksiin.

Tällä hetkellä en enää tarvitse tuplahoitoa pois huuhdeltavissa tuotteissa, mutta hiuksiin jätettävissä suosin edelleen. Käytän joko hoitosuihketta ja voidemaista hoitoainetta tai voidemaista hoitoainetta ja hiusöljyä.

Oikeanlainen harjaustekniikka

Kosteita hiuksia ei edes saisi harjata, sillä hiukset selviävät paremmin kuivuttuaan. Märkä hius venyy harjatessa ja venyttyään aikansa sen kyky joustaa loppuu, silloin hius sanoo naps!

Koska minulla on todella kihara hius takaraivolla, haluan selvittää hiukset kosteina. Jos odotan niiden kuivumiseen asti, minulla on sotkuisen kiharaiset hiukset. Harjaus kosteille hiuksille suoristaa hiuksiani. Neuvon kuitenkin ensisijaisesti harjaamaan hiukset kuivahtaneina, mutta jos se ei sinulle sovellu syystä tai toisesta, niin sitten harjaukseen oikea tekniikka.

Takkujen selvittäminen mahdollisimman hellävaraisesti on tärkeää, jos haluaa vältellä hiusten katkeilua. Harjan tulee olla hiuksille hellävarainen eli piikit taipuisia ja selvittäminen tulee aloittaa LATVOISTA. Niin monesti harjaus aloitetaan päältä. Pahimmillaan keskeltä päätä taakse harjalla vetämällä. Siinä ei ole mitään vikaa, jos hiukset ovat helposti selviävät ja lyhyemmät. Jos omaa samanlaiset kuin minun hiukseni, taatusti etuosan hiukset tekevät naps pikkuhiljaa.

Tämä tekniikka on ihan ammattilaisten käyttämä ja äärimmäisen tärkeää silloin, kun käsitellään hiuslisäkkeitä ja peruukkeja. Niihin kun ei hiukset kasva takaisin. Teatterin maskeeraajana ja kampaamossa työskennellessäni oppi ottamaan harjaustekniikan huomioon ja sitä kautta vietyä sen myös omien hiusten huoltoon.

Harjaus aloitetaan aina latvoista, josta edetään 5-10 senttiä ylemmälle tasolle ja vasta lopuksi päälaki. Jos aloittaa päälaelta ja alkaa harjalla vetää latvaa kohti, takut kerrostuvat yhteen kohtaan, josta niitä ei enää selvitä yhtä helposti. Kun aivan latva on selvitetty, siirrytään vähän ylemmäs. Nyt kun harjaa latvaa kohti, ei latvoissa ole enää takkuja, vaan harja liukuu helpommin.

Harjaus ei ole enää niin tuskaista ja niin hiuksia rasittavaa tällä tekniikalla.

Toivottavasti teille muille takkutukkaisille löytyi vinkkejä, joita kokeilla hiuksillenne. Pahimpana aikana olen käyttänyt näitä kaikkia, mutta nyt onneksi tilanne on helpottanut.

Mitä vinkkejä sinulle olisi muille kerrottavaksi? Vinkkaa niistä kommenteissa.

 

Lue myös:

Pari pientä vinkkiä kokeiltavaksi hiustenpesuun

5 parasta hiustuotetta — Parhaista parhaimmat hiuksille

5 parasta keinoa pelastaa hiusvärimoka kotikonstein

X