Glitz & Glam

5 parasta keveää kasvovoidetta kesäiholle

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Postaus sisältää mainoslinkkejä

Oikein ihanaa heinäkuun ensimmäistä päivää! Kesää on vielä jäljellä, vaikka tämä kesä tuntuukin tavallista pidemmältä. Tuntuu kuin olisimme jo elokuussa. Viime kesä oli kyllä niin kurja säiden puolesta, että tuntui ettei kesää olisi ollutkaan. Onhan tähänkin kesään mahtunut viileitä ja sateisia päiviä, mutta paljon on ollut aurinkoa ja lämpöäkin.

Kesällä ihonhoito on mukavan helppoa. Ilma on lämpöisempi ja kosteampi, joten iho ei kuivu yhtä herkästi. Tietysti liiallinen auringossa oleskelu ilman aurinkosuojaa kuivattaa ihoa, mutta muuten ihon kosteustasapainon säilyttäminen on helpompaa. Rasvoittuvan ja sekaihon omaavat sitten taas taistelevat rasvoittuvan ihon kanssa. Minullakin näin kesäisin rasvoittumista esiintyy herkemmin, joten vaihdan kasvoöljyt ja täyteläiset kasvovoiteet keveämpiin, mutta silti kosteuttaviin. Kosteutta saa olla, mutta liialliset rasvat ja öljyt tuntuvat liian raskailta ja saavat ihon helposti epäpuhtaammaksi.

Listasin ihanan raikkaita ja keveitä kasvovoiteita kesäkäyttöön. Tässä 5 parasta kasvovoidetta kesäiholle. Näissä kasvovoiteissa ei ole aurinkosuojakerrointa. Kaikki eivät halua suojakertoimellista kasvovoidetta, vaan toisilla se saattaa löytyä pohjustajasta ja toisilta meikkipohjasta. Siksi nämä kasvovoiteet soveltuvat erinomaisesti myös yöllä käyttöön.

DR. JART+ WATER DROP HYDRATING MOISTURIZER

Sain tämän aivan mielettömän ihanan kosteuttajan lukijaltani Tiltulta, kun teimme kahvittelun lomassa kosmetiikkavaihtareita. Toisen roska on toisen aarre. Näin se meilläkin meni. Minuun iski tämä korealaisen Dr. Jartin Water Drop -kosteuttaja. Jos silloin kahvilassa kämmenelleni kokeillessani mietin miksi kukaan haluaisi tästä luopua?

Ensivaikutelma ei ole mitenkään erityinen. Koostumus tuntuu ja näyttää silikoniselta. Keveä geelimäinen, läpikuultavan valkoinen koostumus ei alkuun vaikuta mitenkään erityiseltä.

Water Drop tuoksuu aika sitruunaiselle. Ei varmaan iske kaikkiin. Minullekin alkuun tuoksu tuntui vähän voimakkaalta, mutta totuin siihen. Tämä tuote olisi tuoksuttomana parempi, mutta ei sitruunaisuus liian häiritsevältä tuntunut.

Kun tuotteen levittää iholle, se muuttuu vesimäiseksi. Lopuksi kannattaa taputella/painella tuote iholle, jotta kaikesta sen kosteudesta saa hyödyn irti. Iho tuntuu kosteutetulta, mutta mitään rasvaista tai raskasta tunnetta ei synny iholle. Olen tämän ihanuuden nyt kuluttanut kokonaan loppuun. Ihan parasta kesäkuumalla, jos kaikki muut tuotteet tuntuvat liian raskailta. Iltaisin onkin ollut tosi hyvä laittaa superkosteuttajat kasvoille, eikä aamulla ole paksua rasvaa iholla.

Täältä löydät aikaisemman esittelyni tästä ihanan vesimäisestä kosteuttajasta.

Hinta: vaihtelee suuresti myyntipaikasta, myyjästä ja maasta riippuen.
Saatavuus: Ei saatavilla Suomesta, ulkomailta Sephorat ja eBay

SKIN79 ARAGOSPA AQUA GEL CREAM

Monen geelikoostumuksen voiteen ongelma on niiden herkkä murustuminen. Varsinkin silloin, jos iho ei ole pehmeä, vaan sen pinnalla on kuollut ihosolukko, joka tekee ihon pinnasta kovemman.

Tämä korealaisen Skin79:n kosteusgeeli syväkosteuttaa ihoa todella tehokkaasti, eikä se murustu kasvoille.

Geeli sulautuu iholle nopeasti ja tuntuu todella miellyttävältä. Iholle ei jää silikonista tuntumaa, vaan ihanan pehmeä ja kosteutettu nahkeus. Tämä on ehdottomasti yksi parhaimpia kosteusgeelejä, joita olen koskaan kokeillut. Sopii mahtavasti meikin allekin.

Olen huomannut, että monissa korealaisissa kosmetiikkatuotteissa on aika suuret pakkauskoot, niin myös tässäkin. AragoSpa Aqua Gel Cream on 90 ml:n purkissa. Harva saa kesällä tällaista määrää käytettyä. Talvella geeli on ehkä vähän liian keveä. Mutta minulla on tähän vinkki, jonka olen käytössä huomannut toimivaksi. AragoSpa Aqua Gel Cream on loistava lisäkosteuttaja talviaikana, kun alle käyttää haluamansa hoitoveden ja/tai seerumin, sitten AragoSpa Aqua Gel Cream ja päälle haluttu kasvoöljy tai täyteläisempi kasvovoide. Geelivoide toimii hyvin lisäkosteuttajana talvellakin.

Täältä löydät tämän todella kosteuttavan ja raikkaan geelin esittelyn.

Hinta: 29,70 € / 90 ml
Saatavuus: eleven.fi*

MIZON ALL IN ONE SNAIL REPAIR CREAM

Huikeat 92% etanaseerumia sisältävä Mizon All in One Snail Repair Cream on kulttimaineeseen noussut tuote. Sitä on myyty miljoonia kappaleita. Voiteen kerrotaan sopivat ikääntyneelle sekä epäpuhtauksista kärsivälle iholle. Etanoista saatava lima on tunnettu ihoa uudistavasta ja napakoittavasta vaikutuksesta. Etanalima oli aluksi minusta etova ajatus, mutta lopulta siihen on niin tottunut, kun näitä etanaseerumeja sisältäviä tuotteita on ollut vuosia jo Suomenkin markkinoilla.

Koostumus on kevyt ja läpikuultava. Iholle helposti levittyvä voide riittää kesällä, mutta talvella olen tykännyt levittää ”etanavoiteen” päälle kasvoöljyn tai täyteläisemmän kasvovoiteen. Toimii siis erinomaisesti ympärivuotisessa käytössä.

Nyt kesällä käytän alle hoitovettä ja kosteusseerumia, jonka päälle sitten keveä etanavoide. Iho tuntuu miellyttävän raikkaalta, eikä etanavoide rasvoita ihoa. Iholla etanavoide tuntuu samalta kuin paksummat seerumit. Hyvin seerumimainen tuntumaltaan.

Hinta: 18,80 € / 35 ml ja 41,00 € / 75 ml
Saatavuus: eleven.fi*

DERMOSIL MOISTURIZING CREAM LIGHT

Vuosi sitten Bette Boxista tuli Dermosilin keveä kosteusvoide, jonka otin kokeiluuni tänä kesänä. Dermosil on kotimainen merkki, jonka hintataso on hyvin edullinen. Brändi on selkeästi petrannut ulkonäössään ja tuonut markkinoille kiinnostavia tuotteita.

Moisturizing Cream Lght on nimensä mukaisesti keveä koostumukseltaan, mutta silti hyvä kosteuttaja. Talvella liian keveä, mutta näin kesällä juuri sopiva, kun alla käyttää hoitovettä tai kosteusseerumia. Ylläpitää ihon kosteustasapainoa ja estää kosteuden haihtumista.

INCI-lista on tässä tuotteessa ihailtavan lyhyt.

Aqua, Isononyl Isononanoate, Shea Butter Ethyl Esters, Xylitylglucoside, Linoleic Acid, Anhydroxylitol, Phenoxyethanol, Sodium Polyacrylate, Xylitol, Dimethicone, Parfum, Tocopheryl Acetate, Ethylhexylglycerin, Biosaccharide Gum-1, Linolenic Acid, Tocopherol

Voiteessa on käytetty myös xylitolia, jonka olen huomannut hyväksi tasapainottajaksi rasvoittuvalla ja epäpuhtaalla iholla. Dermosil Moisturizing Cream Light on hypotuoksuinen, eli kevyt tuoksu, joka haihtuu nopeasti.

Hinta: 11,00 € / 50 ml
Saatavuus: Dermosilin oma verkkokauppa.

MELVITA ARGAN CONCENTRÉ PUR YOUTHFUL FLUID

Sitten viimeisenä parhaimpana vähän täyteläisempää kaipaavalle kesävoide. Melvita on ranskalainen luonnonkosmetiikkamerkki, jonka kaikilla tuotteilla on Cosmebio ja Ecocert- sertifikaatit.

Youthful Fluid on uusi Argan Concentré Pur -tuotelinjan keveämpi kosteusvoide. Youthful Fluid on pakattu kätevään pumppumekanismilliseen tuubiin.

Melvitan Youthful Fluid on valkeaa, mutta ohut, fluidimainen koostumukseltaan. Se levittyy kasvoille miellyttävän helposti ja imeytyy nopeasti, vaikka on selkeästi täyteläisempi kuin tässä postauksessa aikaisemmin esittelemäni voiteet.

Vaikka tämä Melvitan uutuus sisältää runsaasti arganöljyä, se ei ole raskas ja rasvainen. Mineraalipuuteria sisältävä voide jättää vähän mattaisemman lopputuloksen. Iho ei jää rasvaisena kiiltäväksi, mutta voide on selkeästi täyteläisempi kuin muut tämän postauksen keveät kasvovoiteet. Siitä huolimatta Melvitan Youthful Fluid on keveä. Suosittelen aikuisemmalle iholle sekä kuivuuteen taipuvaisemmalle iholle. Itse olen tykännyt tästä viileämpinä kausina tai välillä yövoiteeksi.

Hinta: 43,00 € / 40 ml
Saatavuus: Stockmann, Hehku, Sokos

Tässä olivat parhaimmat keveät kasvovoiteet kesäiholle. Keveämpiä vaihtoehtoja, jotka sopivat rasvoittuvallekin iholle meikin alle käytettäväksi.

Mitä suosikkeja sinulla on?

X