Glitz & Glam

5 parasta kiinteää puuteria - parhaat kivipuuterit

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Postaus sisältää mainoslinkkejä

Ajattelin tällekin sunnuntaille ottaa meikkiaiheisen 5 parasta -postauksen. Tänään aiheena kiinteät puuterit, eli kivipuuterit.

Ei muuten mikään ihan helppo listaus, sillä en enää ole kiinteiden puuterien suurkuluttaja. Suosin enemmän meikkipuutereita sekä irtopuutereita. Meikkipuuteri on täyteläisempi ja ei yhtä kuivakka koostumukseltaan kuin kivipuuteri. Lisäksi meikkipuuterilla on enemmän peittävyyttä. Parhaimmat meikkipuuterit listasinkin viime vuonna. Siihen postaukseen pääset tästä linkistä. Tässä koosteessa listaan pressattuja puutereita, jotka ovat vähemmän peittoa antavia sekä kuivempia koostumukseltaan kuin meikkipuuterit.

Kivipuuterit kuuluivat 90-luvulla minun tärkeimpien meikkituotteiden joukkoon. Joskus 2000-luvun puolivälissä aloin suosia irtopuuteria meikin kiinnitykseen ja kivipuuteri kulki mukanani käsilaukussa. Nyt ihan viimeisen parin vuoden aikana olen tykännyt kuljettaa meikkipuuteria käsilaukussani ja kivipuuterit ovat jääneet vähemmälle käytölle. Syynä ihan se, että minun iholleni sopii paremmin meikkipuuterit. Nuorempana inhosin meikkipuutereita, koska ne eivät kestäneet silloin nuoremmalla ja rasvoittuvammalla ihollani ollenkaan. Koska kivipuuterit ovat kuitenkin toisille mieluisampia kuin meikkipuuterit, listasin kivipuutereita, joita olen tykännyt käyttää.

Yves Saint Laurent Poudre Compacte Radiance

Äärimmäisen hienojakoinen mattapuuteri, jossa on kuitenkin jotain, joka saa kasvoille valoisuutta. Ei siis hohda, eikä kimalla, mutta valaisee kasvoja. Saatoitte kuvista huomata, niin olen ottanut tämän puuterini kanteen kaiverruksen Glitz & Glam. Näitähän sai yhdessä vaiheessa Helsingin keskustan Stockmannilla. eleven.fi* -verkkokaupasta saa pienestä lisähinnasta joihinkin tuotteisiin haluamansa kaiverruksen.

Minulla oleva YSL:n kivipuuteri on sävyltään 2 Pink Sand. Koostumus on hyvin täyteläinen ja pehmeä. Jos tykkää vain kevyestä puuteroinnista, tätä puuteria kannattaa käyttää varovaisella kädellä. Vippaan ja siveltimeen tarttuu puuteria hyvin runsaasti. Antaa hieman peittävyyttäkin.

Hinta: 49,90 € / 8,5 g
Saatavuus: Sokos- ja Stokcmann-tavaratalot, jotkut Emotion-myymälät sekä Kicks* ja eleven.fi* -verkkokaupat

Samettinen koostumus!

MAC Mineralize Skinfinish Natural

Köhöm… kuten näkyy, on tätä rakastettu. Tästä postauksesta pääset kurkkaamaan, miltä puuteri näytti uutena. Toiset tykkäävät käyttää vipalla, mutta minä olen tykännyt levittää siveltimellä. Ihan mahtava puuteri meikin kiinnittämiseenkin, mutta toimii hyvin meikin korjailussa. En sanoisi äärimmäisen hienojakoiseksi, mutta todella ihana puuteri, joka ei pöllyä! En pyyhkinyt rasiaa kuvia varten, jotta näette, miten vähän tämä pöllyää. On kuitenkin pohja jo näkyvissä.

MAC Mineralize Skinfinish Natural -puuterissa on kevyesti hohtoakin, eli puuteri ei ole täydellisen mattainen. Kuitenkaan MAC ei jätä kiiltävää ihoa, vaan sille syntyy ihanan mattainen, mutta silti luonnollinen hehkuvuus säilyy. Siksi tätä puuteria niin kovasti olen rakastanut. Vaikka puuteri on aika kulunut, joudun toteamaan, että se ei johdu pelkästään paljosta käytöstä. Syynä on myös se, että MAC kuluu kanssa vähän verkkaisemmin kuin monet muut puuterit. Koostumus on ilmavampi.

Hinta: 29,50-36,50 € / 10 g
Saatavuus: Kicks*, Eleven*, Bangerhead*, Lookfantastic* sekä Stockmann ja Sokokset, joissa MAC myynnissä

Loistava kiinnittämään meikkiä!

L’Oréal Paris Glam Beige Healthy Glow Powder

Viime kesänä rakastuin L’Oréal Paris Glam Beige -meikkivoiteeseen sekä tähän kiinteään puuteriin. Tässä puuterissa on hyvin luksusmaiset fiilikset, vaikka markettimerkistä onkin kyse. Rasia ei näytä ylelliseltä, mutta tuotteen koostumus, tuoksu ja vaahtomuovinen vippa rasian alalokerossa ovat hyvin laadukkaita. Tuoksu on kuin Lancômen tuotetta tuoksuttelisi. Sokkotestissä aivan varmasti luulisin käyttäväni Lancômen puuteria – oletuksena että en näkisi mitään.

Glam Beige -puuteri antaa luonnollisen ja valoisan hehkun kasvoille, vaikka se samalla mattaa pehmeällä puuterilla ihon. Kurkkaa tähän postaukseen, jossa teen L’Oréal Parisin tuotteilla valoisan meikkipohjan. Tykkään mielettömästi tämän puuterin hienosta koostumuksesta ja luonnollisesta lopputuloksesta. Kuten puuterin nimestäkin voi päätellä, tämä antaa sellaisen terveen hehkun kasvoille, mutta on silti mattainen. Todella kalpeille tämä voisi sopia keveänä sipaisuna aurinkopuuterin tapaan. On harmi, että sävyjä ei löydy tätä vaaleammassa. Minulla tässä postauksessa sävy Light, joka on vaalein. Minulle tämä sopii puuteriksi kesällä ja alkusyksystä, mutta näin talviaikana olen arkena sipaissut tätä keveästi kasvojen ulkoreunoille, kuten tässä aurinkopuuterin käyttöön opastavassa postauksessa näytän.

Hinta: noin 15-16 € / 9 g
Saatavuus: hyvin monet marketit ja tavaratalot, eleven.fi*, Kicks* jne.

Terve hehku!

Maybelline Matte Maker Mattfying Powder

Jos kaipaa kuivaa ja mattaista puuteria, niin tämä! Nyt en todellakaan tätä Maybellinen Matte Makeria käyttäisi, mutta kesällä 2016 oli välillä sen verran lämmintä ja ilma kosteaa, että tästä puuterista oli apuja. Viime kesä oli sen verran viileä, että en kärsinyt älyttömän rasvoittuvasta ihosta, joten ei ollut tarvetta tälle puuterille.

Koostumus on todella kuivakka ja mattainen – mikä on hyvä ominaisuus rasvoittuvalle iholle käytettynä. Puuterissa on läpikuultavuutta, joka on hyvä asia rasvoittuvalle iholle. Ei sitten kerrostu liikaa ja ihonväri muutu rasvoittuvimmilta kohdilta. Tuota ongelmaa minulla on enää äärimmäisen harvoin, koska Suomen kesät ovat nyt olleet aika viileitä ja samalla minä ikäännyn, joten rasvoittuminen on hillitympää vuosi vuodelta. Minulla on sävy 30 Natural Beige, joka menee hyvin kesäaikana. Valikoimassa on kaksi vaaleampaakin sävyä.

Hinta: noin 7-8 € / 16 g
Saatavuus: monet marketit ja tavaratalot

Rasvoittuvalle iholle!

Clarins Opalescence Face & Blush Powder

Tämä on vähän erilainen puuteri. Uutena paletin pinnassa on muutama kultahippu, mutta ne kuluvat hetkessä pois. Oikeassa kulmassa on tummemmat alueet, joilla saa puuteriinsa tummempaa sävyä tai luotua/vahvistettua varjostuksia. Punaiset täplät antavat poskille punaisuutta. Suurimmaksi osaksi paletti on puuteria.

Tämä jos mikä on huomaamaton puuteri! Todella hienojakoinen, äärimmäisen kevyt ja kauniin läpikuultava. Ihan mahtava puuteri aikuisemmalle iholle sekä todella keveää puuteria kaipaavalle. Palettimaisuus lisää monikäyttöisyyttä, sillä samalla saa poskille keveää hehkua ja poskiluun alle varjoa, kun pyörittelee sivellintä tietyn sävyn päällä.

Hinta: 46,90 € / 10 g
Saatavuus: Näin näitä vielä vähän aikaa sitten, mutta nyt en ole varma, että onko näitä enää myynnissä? Verkkokaupoista on ainakin nyt loppu.

Keveä ja monipuolinen!

Tällaisia ovat minun parhaimmat kiinteät puuterit. Käytättekö kiinteitä, eli kivipuutereita? Vai ovatko meikkipuuterit ja irtopuuterit enemmän suosiossanne?

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Clarins, Maybelline ja L’Oréal Paris saatuja PR-näytteitä, MAC ja Yves Saint Laurent itse ostettuja.
X