Glitz & Glam

5 parasta maskaraa marketeista - parhaimmat markettimaskarat

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Postaus sisältää mainoslinkkejä Postauksen tuotteet saatuja ilmaisnäytteitä

Oikein ihanaa sunnuntaita! Tänään 5 parasta -listauksella ovat maskarat. Parhaimmat marketeista saatavat maskarat. Osa suosikeistani on ollut jo pitkään markkinoilla. Ilokseni huomasin listausta tehdessäni, että ne ovat edelleen saatavilla. Usein markettimerkeissä tapahtuu nopeaa vaihtuvuutta. Maskaroita tulee ja menee. Ehkä nämä ovat monien muidenkin suosikkeja, kun niitä edelleen on saatavilla.

Pidän maskaroista, jotka antavat tuuheutta ja erottelevat ripsiä. Myös pituuttakin saa tulla, sillä ripseni eivät ole järin pitkät. Kaikki tämän postauksen maskarat olen ensin saanut blogin kautta ilmaisnäytteinä tai hankkinut saadulla lahjakortilla jostain verkkokaupasta, mutta myöhemmin olen sitten ostanut uusia vanhan loputtua. Ainoastaan kaikista uusimmalle suosikilleni en ole ostanut uutta tilalle, sillä sitä on vielä jäljellä. Kaikkia muita neljää olen myöhemmin ostanut saatujen loputtua, joitakin useita kertoja.

ISADORA BIG BOLD SUPER VOLUMIZING MASCARA

Oih, tämä oli ehdoton suosikkini muutama vuosi sitten! Tämä ”jättiläinen” tekee todella näyttävät ripset. IsaDora Big Bold Super Volumizing Mascara on tuuhentava ripsiväri. Koostumus on vettä hylkivä, eli pienistä roiskeista ei lähde valumaan. Hylsy on suuri, mutta niin on pakkauskokokin, sillä usein maskaran pakkauskoko on 8-12 ml, niin tässä on 14 ml.

Tämä suosikkini oli jo vuosia sitten 5 parasta alta 20 euron maskaraa -listalla.

Harja tässä maskarassa ei ole ihanteellinen lyhytripsisille, sillä harja on aika suuri ja kömpelö. Kun sen käytön oppii, saa sillä loihdittua näyttävät silmäripset! Harjasta löytyy lyhyemmät ja pidemmät harjakset. Pidemmillä harjaksilla tykkään harjata maskaran yläripsiin ja lyhyemmällä alaripsiin, mutta kannattaa kokeilla sellaistakin, että ensin harjaa lyhyillä ja viimeistelee pitkillä harjaksilla.

Uutena, vasta avattuna, maskaran harjaan saattaa jäädä vähän liikaa maskaramassaa, mutta käytössä tuo ominaisuus poistuu. Usein IsaDoran maskaroissa on tuota, että harja annostelee vähän liikaakin maskaramassaa. Siksi tämä violetti Big Bold on suosikkejani, kun ongelma on pieni ja väliaikainen.

IsaDoran Big Bold tekee todella kauniit ripset. Ne ovat jäsennellyt, tuuheat ja pitkät. Harja toki vähän suttaa käytössä, mutta jossain kohtaa huomasin oppivani siistimpään levitykseen isolla harjalla. Maskara kestää mukavasti, mutta rasvoittuvilla silmäluomilla se saattaa ”merkata” yläluomea. En myöskään muista, että olisin Big Boldin kanssa kironnut sen hankalaa puhdistamista, sillä käytin Big Boldia säännöllisesti jo silloin, kun en tehnyt puhdistusöljyllä kaksoispuhdistusta.

Hinta: 15,90-16,90 € / 14 ml
Saatavuus: marketit ja tavaratalot sekä *Cocopanda, *Eleven, *Kicks ja *Bangerhead

LUMENE TRUE MYSTIC VOLUME

Kuka tykkää Lumenen ripsiväreistä? Minä en! Tykkään lukuisista Lumenen muista meikeistä, erityisesti meikkipohjista, sekä tykkään ihonhoitotuotteista. Ripsivärit eivät ole Lumenen vahvuus, mutta tämä True Mystic Volume tekee minun kohdallani poikkeuksen. Tästä pidän ja tätä olen tykännyt suositella.

Löydät vanhan esittelyni Lumene True Mystic Volumesta täältä!

Harjassa on kolmiomainen muoto, jossa on lyhyitä ja pidempiä harjaksia. Harjakset tuntuvat hyvin pureutuvan ripsiin ja niiden väleihin, joten maskaramassa levittyy tasaisesti. Ripsien tyvessä kannattaa vähän harjata siksakilla ja muuten levittää tasaisin vedoin ripsien kärkeen asti. Siten saa tyveen hurjasti volyymia ja pituuksiin eroteltavuutta.

Lumene True Mystic Mascara tekee näyttävät ripset ja on poikkeava muista Lumenen maskaroista, joista en oikein pidä. Kestävyys on myös hyvä, sillä maskara hylkii vettä, mutta ilman pohjustajaa se alkaa hieman tuhria illalla. Pidän True Mysticin lopputuloksesta, jossa ripsien tyvessä on tuuheus ja pituuksissa erotellut ripset.

Hinta: 15,10- 19,90 € / 11 ml
Saatavuus: marketit ja tavaratalot sekä *Cocopanda, *Kicks, *Bangerhead ja *Eleven

L’ORÉAL PARIS FALSE LASH SUPERSTAR X FIBER

Tästä kaksivaiheisesta maskarasta minulla on uusi, vielä iskemätön odottamassa. Yritän kuluttaa pari muuta loppuun, niin sitten korkkaan uuden! L’Oréal Paris False Lash Superstar X Fiber on kaksivaiheinen maskara, jossa ensimmäisen vaiheen ”pohjustaja” on mustaa! Usein pohjustajat ovat valkoisia, tässä se on mustaa. Idea on kuitenkin siinä, että ensimmäinen vaihe riittää, mutta jos haluaa ripsilleen ekstraa, harjataan toisen vaiheen, kuitupitoinen massa ripsiin ja luodaan lisäbuustausta pituuteen ja volyymiin.

Löydät vanhan esittelyni maskarasta tämän linkin takaa!

Ensimmäisessä vaiheessa kierretään hylsy auki numero ykkösen puolelta.

Harja on lyhytharjaksinen ja hieman keskeltä kapeneva, vähän tiimalasimainen muoto. Tämä vaihe luo volyymin ripsille ja jäsentelee niitä. Lopputulos on hyvin siisti ja jopa riittävä. Ripsistä tulee kauniit ja siistit. Tämä ykkösvaihe todellakin riittäisi jo.

Sitten kierretään hylsy auki toisesta päästä, mistä löytyy numero kaksi, jos haluat enemmän ripsillesi.

Kaarevalla harjalla harjataan ripsiin kuituja sisältävää massaa. Tarkoituksena saada lisää pituutta ja vielä enemmän tuuheuttakin. Ripsiin ei synny paakkuja, joka on minun ongelmani, jos liikaa maskaraa kerrostellaan. Tämä ei tee sitä. Kakkosvaiheen maskaran massa on hieman venyvämmän oloista, joten luulen sitä lateksipohjaiseksi – ainakin se käyttäytyy samalla tavalla kuin monet lämpimällä vedellä poistettavat maskarat.

Ripsiin syntyy enemmän volyymia ja ehkä vähän pituuttakin, mutta minulla se ei ole niin suurin muutos. Enemmänkin tuuheus ja ripsien pörröisempi efekti ovat selkeämmät muutokset. Ykkösvaihe yksinään riittäisi, mutta kakkosvaiheella saa ekstraa. Rakastan tätä maskaraa. Kestävyys tällä maskaralla on todella hyvä! Joskus vähän tuhrua saattaa syntyä alaluomelle, jos en ole tehnyt pohjia hyvin.

Hinta: 17,80-19,50 € / 13 ml
Saatavuus: marketit ja tavaratalot sekä *Kicks, *Eleven ja*Bangerhead

ESSENCE LASH PRINCESS FALSE LASH EFFECT MASCARA

Tämä maskara on edullinen, mutta silti sensaatiomainen! Uskomattoman upeat ripset tekevä ja hintakin vain reilun neljä euroa. Ulkoiselta tyyliltään essencen Lash Princess jäljittelee Benefitin ja Too Facedin tuotteiden huumoria ja lapsenomaista veikeyttä.

Lue täältä aikaisempi postaukseni maskarasta!

Maskaran harja ei näytä mitenkään erilaiselta tai poikkeavalta. Tavallinen, hieman kartiomainen muotoilu, jossa melko lyhyet harjakset. Massaa tulee välillä vähän liikaa harjaan, mutta sitä voi pyyhkiä pois hylsyn reunaan. Ei tässä kohtaa ollenkaan vielä tee tunnetta, että maskara olisi todella tuuheuttava.

Tämä essencen Lash Princess False Lash Effect Mascara todella tekee tekoripsimäisen lopputuloksen. Huikea! Minulla on vain suuria ongelmia maskaran tuhriintumisen kanssa. Hyvällä maskaranpohjustajalla, kuten Sensain, saan maskaran pysymään lähes aina tuhriintumattomana, mutta ilman pohjustajaa, tämä tuhriintuu minulla. Kuitenkin monella muulla tuota tuhriintumista ei esiinny, ja maskara tekee huikeat ripset, on se paikkansa ansainnut tällä listalla.

Hinta: 4,09 € / 12 ml
Saatavuus: *Lyko sekä tavaratalot ja marketit, kuten Citymarketit ja Tokmannit

MAYBELLINE SNAPSCARA

Tämä on uusin suosikkini markettien valikoimasta. Tämän maskaran ideana on hyvä kestävyys ja helppo puhdistuminen lämpimällä vedellä. Tykkään todella paljon! Snapscara ei leviä, harvemmin tuhrii, mutta jos se liikaa kastuu ripsillä ja sitä hankaa, irtoaa se murusina. Siksi puhdistuskin on vaivatonta!

Esittelin maskaran tänä vuonna. Tästä linkistä voit käydä lukemassa tarkemman esittelyn!

Harja on hyvin muotoiltu. Se on kaareva kartio, jossa on lyhyitä ja pitkiä harjaksia. Harjaa kääntelemällä, löytää aina sopivan pituiset harjakset.

”Snäppimaskara” tekee siistit ja erotellut silmäripset. Se ei ole voimakkaasti volyymia antava, mutta sitäkin sillä saa jonkin verran. Ihan parasta on se, että Snapscara ei valu, eikä tuhri. Joskus oikein silmien vuotaessa ja silmäkulmia pyyhkiessä, muutamia murusia saattaa irrota maskarasta. Mutta maskara ei kuitenkaan varise minulla – ei koskaan. Maskaranpohjustajalla lisään volyymia, mutta tämä on hyvä ilmankin.

Hinta: 12,50-13,90 € / 9,5 ml
Saatavuus: marketit ja tavaratalot sekä *Cocopanda, *Bangerhead, *Eleven, *Kicks,

Tässä olivat markettien helmet maskaroista. Vaikka usein suosin vähän kalliimpia maskaroita, ovat nämä sellaisia, joita ostan kalliimpien rinnalla. Kuvassa minulla on halvinta maskaraa, jonka omistan. Näyttää kuin olisin piirtänyt lisää ripsiä, mutta voin käsi sydämelläni vannoa, että yhtään lisäkarvaa ei ole piirretty, eikä lisätty tekoripsilläkään.

Mikä on sinusta paras maskara marketista? Onko meillä samoja suosikkeja? Kerro se kommenteissa!

X