Glitz & Glam

5 parasta meikkituotetta alle 10 eurolla

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
*Postauksessa mainoslinkki

Heissan! Tälle sunnuntaille otan taas budjettiteemaisen 5 parasta -postauksen. Meikit ovat aika kalliita nykyään. Mutta sanoisin, että tilanne on parempi kuin muutama vuosi sitten. Suomeen on tullut laadukkaita ja edullisia brändejä. Yksi brändi on aivan ylitse muiden hinta-laatusuhteessaan, mutta olisi ollut tylsä postaus, jos olisin käyttänyt vain yhtä brändiä. Arvaatteko mihin brändiin viittaan? No Essenceen tietenkin.

Tässä ovat 5 parasta meikkiä alle 10 eurolla.

NYX Wonder Pencil

Tämän kynän olen kehunut jo monet kerrat. Kyseessä on monitoimituote. NYXin Wonder Pencil toimii peitevärinä pienillä alueilla, alaluomen sisärajauksessa katseen avartajana ja silmien punoituksen häivyttäjänä, huulten reunojen siistijänä ja skarppaajana, jos huulipuna meinaa karata reunojen ulkopuolelle. Kynällä voi myös pohjustaa huulimeikkinsä, eli värittää huulet kauttaaltaan kynällä ja päälle sitten huulipuna. Huulipunan väri kirkastuu ja kestävyys parantuu. En kuitenkaan itse suosi tätä, mutta kokeillut olen. Jos tuntuu, että omien huulten sävy on tumma, ja sen vuoksi vaaleat ja läpikuultavat huulipunat näyttävätkin tummemmilta kuin ovat, kokeile pohjustaa huulesi vaalealla sävyllä. Saat värin kirkkaampana esiin.

Koostumus on pehmeä ja sitä voi tarvittaessa häivyttää sormin. En silmien alle tätä käyttäisi peitevärinä, mutta punoittavan näpyn tai finnin arven päälle olen käyttänyt. Alaluomen sisärajauksessa kynä on loistava. Väri tarttuu, jos silmät eivät liikaa vetistele ja pysyy aika hyvin. Koska kynä on niin monikäyttöinen, pakkaan sen aina pienen pieneen iltalaukkuuni mukaan. Monikäyttöisyyden vuoksi korvaan sillä monta tuotetta.

Hinta: 5,90 € /
Saatavuus: Kicks*, Sokokset, Stockmannit

Wet n Wild Photofocus Eyeshadow Primer

Wet n Wild meinasi kadota kokonaan Suomesta, mutta on tullut takaisin. Wet n Wildin silmämeikinpohjustaja on huippu! Niin tiukka pito, että huhhuh. Täältä löydät tarkemman esittelyni tästä silmämeikinpohjustajasta. Tuossa linkkaamassani postauksessa on vanha pakkaus. Uusi on tällainen valkoinen.

Wet n Wildin tiukan pitävyyden kiteyttääkin tämä kuva. Näette tarkasti missä kohtaa on silmämeikinpohjustajaa, ja missä taas ei ole. Luomiväri ei ole tarttunut puhtaalle iholle. Wet n Wild Photofocus Eyeshadow Primer parantaa luomivärin pigmenttisyyttä, tuo hohteet paremmin esiin ja parantaa luomivärin kestoa huikeasti. Tämä on todellinen luomiväriliima!

Hinta: 7,50 € / 10 ml
Saatavuus: Pretty.fi, Halpahallit jne.

Essence Camouflage Full Coverage Concealer

Halpismerkkien peitevärit ovat usein minun mielestäni aivan kuraa. Nestemäiset eivät peitä mitään ja voidemaiset ovat kuivia. Essencen Camouflage Full Coverage Concealer on virkistävä poikkeus. Kerrankin nestemäinen peiteväri, joka peittää!

En sano tätä Essencen peiteväriä täydellisimmäksi, mutta kuuluu kyllä kaikkien kokeilemieni peitevärien TOP10-listalle. Kyllä sekin on jo valtaisa suoritus. Essencen Camouflage -peiteväri peittää aika hyvin silmänalusten tummuutta, eikä kuivu kamalaksi hieman uurteisellekaan silmänympärysiholle. Pysyy hyvin näppyjen päällä ja peittää näpyt aika pätevästi, kun kerrostaa.

Hinta: 3,09 € / 5 ml
Saatavuus: Tokmannit, Citymarketit ja Halpahallit

Avon Mark Magix Prep and Set Spray

Tämä tuote on normaalihintaisena tasan 10 euroa. Koska Avonilla on niin usein tuotteet tarjouksessa, uskallan tämän kasvosuihkeen nostaa alta 10 euron suosikkien joukkoon.

Esittelin vähän aikaa sitten tämän todella hyvin meikkiä kiinnittävän kasvosuihkeen. Tuotteen suihkemekanismi on huono. Pisarat tulevat suurina ulos, eikä täten levity tasaisesti hienona sumuna kasvoille. Kokeilin suihketta meikkisienen kostutukseen. Silloin rakastuin! Tämä Avonin kasvosuihke toimii niin hyvin meikkisienen kostutukseen. Täten meikkivoidetta levittäessä sienestä tulee kasvoille kiinnittävää suihketta. Se jotenkin sitoo meikkivoiteen tiukemmin kasvoille. Muutama taisi kommentoida, että tämä suihke kasvoille suihkutettuna tuntuu kiristävältä. Kyllä, se varmasti tekee sen, mutta juuri sen vuoksi meikki kiinnittyykin niin paljon paremmin kuin monilla muilla kasvosuihkeilla.

Hinta: 10,00 € / 125 ml (normaalihinta), tarjouksessa usein. Tällä hetkellä 5,95 €.
Saatavuus: Avon

Essence Lash Princess False Lash Effect Mascara

Parhaimmat halpismaskarat taitavat löytyä Essenceltä. En voi käsittää, miten voi alta 4 eurolla saada niin loistavia ripsivärejä? Tämä Essencen Lash Princess -maskara on minun suosikkini. On muitakin hyviä, mutta tämä on paras!

Syykin on varmasti selvä. Niin tuuheat ja pitkät ripset! Harmi vain, että tämä ko. maskara ei kestä minulla parhaiten. Moni sanoo, että pysyy täydellisesti vesiliukoiseksi maskaraksi. Minulla maskara vähän tuhrii. Siitä huolimatta, olen tätä halunnut käyttää. Pyyhin välillä pientä tuhriintumista alaluomelta ja välillä yläluomeltakin. Huono puoli on myös se, että tämä maskara on usein loppu joka paikasta.

Täältä voit käydä lukemassa aikaisemman esittelyni.

Hinta: 4,09 € / 12 ml
Saatavuus: Tokmannit, Citymarketit ja Halpahallit

Ei sitä päältä näe, että ovatko meikit halpoja vai kalliita. Periaatteessa ei voi kestävyyttäkään päätellä hinnasta. Laatukin on sellainen jokaisen omassa mielessä oleva standardi, jolla arvottaa laadukkaaksi tai laaduttomaksi. Tämän postauksen tuotteet arvotan laadukkaiksi omassa hintakategoriassaan. Pakkaukset eivät välttämättä ole parhaimpia, mutta jossainhan sen hinnan pitää näkyä.

Oikein ihanaa sunnuntaita!

X