Glitz & Glam

5 parasta kasvoöljyä - parhaimmat öljyt kasvojen ihonhoitoon

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Postaus sisältää mainoslinkkejä

Puhutaanko tänä sunnuntaina 5 parasta postauksessa kasvoöljyistä? Syksy alkaa olla jo pitkällä, alkaa olla kasvoöljyjen aika. Monille teille tuttu tuote, mutta epäilen, että vielä on teitäkin, jotka ette ole kasvoöljyn ihmeellistä voimaa kokeilleet.

Minuun kasvoöljyt vetosivat vuonna 2015. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän kasvoöljyistä talviaikana. Kesällä ihoni ei niitä kaipaa, mutta kyllä minä viikon verran kasvoöljyä käytin viime kesänä. Oli jokin ihmeellinen pintakuivuus ja sameus. Oli varmaan niin kuivaa, että ihoni kaipasi öljyä kirkastamaan ihoa. Eli voi tarvetta olla kesälläkin, mutta yleensä enemmän talvella. Öljyt antavat kirkkautta, saattavat jopa auttaa ihoa pysymään puhtaampana, kun epäpuhtaudet eivät jää ihohuokosiin. Iho pystyy puhdistumaan luonnollisesti. Lisäksi öljyjen rasvahapot suojaavat ihoa ulkoisilta rasitteilta, mutta myös estävät kosteuden haihtumista iholta. Erityisen tärkeää atooppiselle iholle, jolta puuttuu luontainen suoja.

Kasvoöljyjä voi käyttää monella tavalla. Perinteisin taitaa olla se, että öljy taputella hoitoveden ja seerumin päälle. Jotkut käyttävät kasvovoidettakin, jonka päälle öljy taputellaan. Kasvoöljyä voidaan sekoittaa tippa tai kaksi oman kasvovoiteensa joukkoon. Tämä onkin hyvä heille, jotka haluavat vain vähän buustata kasvovoidettaan. Kannattaa myös kokeilla kasvonaamion seassa! Meikkauksessa öljyt ovat kanssa loistavia, jos iho on todella kuiva, eikä sen vuoksi meikki näytä freesiltä ja kauniilta. Meikkivoiteen sekaan voi laittaa pienen tipan öljyä tai öljyn voi varovasti painella valmiin meikkipohjan päälle. Minä tykkään öljystä silmien alla silloin, kun pakkanen paukkuu, ilma on kuiva ja silmänympärysihoni näyttää kurttuiselta kuivuuden vuoksi. Kevyesti öljyä silmänalusten iholle, niin peiteväri ja kevyt puuterointi ei tee ollenkaan vanhentavaa efektiä.

EKOPHARMA KARPALON SIEMENÖLJY

Muistatteko Ekopharman? Kotimaisen luonnonkosmetiikamerkin. Ekopharma on se, joka sai minut rakastumaan kasvoöljyihin. Haluan nostaa tähän postaukseen rasvoittuvalle, epäpuhtaalle ja jopa akneiholle sopivan Karpalon Siemenöljyn. Tämä on ainut kasvoöljy, mitä olen saanut mieheni käyttämään. Ekopharman Karpalon Siemenöljy on keveä ja siksi erinomainen myös epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle.

Ekopharman Karpalo-sarja on erityisesti epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle suunnattu. Siksi öljy on kevyt, mutta silti tehokas hoitamaan ärtynyttä ihoa sekä ehkäisemään tulehduksia, joita epäpuhtaalle iholle syntyy herkemmin. Rasvahapot suojaavat ja ravitsevat ihoa. Ekopharma on uudistanut pakkauksiaan ja tuotteiden ilmettä. Älkää siksi ihmetelkö, kun myynnissä olevat ovat toisenlaisissa pakkauksissa.

Lue lisää vanhasta postauksestani!

Hinta: 29,90 € / 30 ml
Saatavuus: Ihokeskus ja Hillankauppa.fi 

Minun on aivan pakko vinkata myös Ekopharman Mustaherukan Siemenöljystä, joka on aivan mahtava kuivalle ja herkälle iholle. Tämä jos mikä rauhoittaa ihoa ja kirkastaa harmaan ihon. Tällekin suositus!

L’OCCITANE IMMORTELLE DIVINE YOUTH OIL

99% luonnollisia ainesosia sisältävä L’Occitanen Immortelle Divine -sarjan kasvoöljy on todella ylellinen ja erityisesti aikuisemmalle iholle. Keveä ja ohut, mutta silti todella ravitsevalta tuntuva. Jos iho on vähän näivettyneen näköinen ja harmaa, antaa tämä öljy välittömästi kirkkautta ja heleyttä iholle. L’Occitanen kasvoöljy on seerumimainen kasvoöljy. Se soveltuu sen vuoksi erinomaisesti meikin alle sekaihollekin syksyllä ja talvella. Kannattaa myös kokeilla meikin päälle kevyesti painelemalla. Varttuneemmalla iholla ihanteellinen voiteen seassa tai päälle käytettäväksi. Kannattaa lisätä muutama tippa kasvonaamion joukkoon.

Lue lisää täältä löytyvästä postauksesta!

Hinta: 98,00 € / 30 ml
Saatavuus: L’Occitanen myymälät ja verkkokauppa

AKADEMIKLINIKEN PURE GLOW OIL

Muistatteko tämän? Akademikliniken Pure Glow Oil oli Elevenin sekä sitä kautta myös Glitz & Glamin joulukalenterissa. Joku onnekas voitti tämän upean öljyn täysikokoisena. Minä olen testannut vain tämän pienen näytteen, mutta riittoisuutensa vuoksi siitä riitti 2-3 viikoksi.

Akanemikliniken on ruotsalainen esteettisiin toimenpiteisiin ja plastiikkakirurgiaan erikoistunut klinikka, joka tarjoaa hoitojen lisäksi tehokkaita, ihon hyvinvointia tukevia hoitotuotteita. Akademikliniken öljyssä on todella kuiva koostumus, jonka vuoksi se ei jää ollenkaan rasvaiseksi iholle. Siksi se sopii sekaiholle ja normaalille iholle todella hyvin. Ei jää rasvaa ollenkaan, eikä aamuisin herää iho rasvasta kiiltävänä. Runsaasti C-vitamiinia sisältävä kasvoöljy kirkastaa ihoa ja saa sen hehkumaan. Ei siis turhaan nimeltään Glow Oil.

Täältä pääset lukemaan tarkemmin tästä hintavasta, mutta viime vuonna parhaimmaksi kokemastani kasvoöljystä. Tässä vielä linkki Vuoden 2017 parhaimmat -postaukseeni.

Hinta: 163,90-166,50 € / 30 ml
Saatavuus: Eleven.fi* ja Bangerhead* (nyt tarjouksessa 131,12 €),

DR. BOTANICALS MOROCCAN ROSE SUPERFOOD FACIAL OIL

Tämäkin kasvoöljy oli viime vuoden joulukalenterissa, mutta kalenteri oli Lookfantasticin. Aivan jumalainen kasvoöljy! Tätä voin suositella rasvoittuvallekin iholle. Miten öljy voikin olla näin keveää, lähes vettä! Tälle kasvoöljylle en ole löytänyt vastaavaa miltään muulta merkiltä. Mikään aikaisemmin kokeilemani ei ole ollut näin vesimäinen, mutta silti ruusuöljy on loistava ihonhoitoon talviaikanakin. Oikein harmitti, kun tämä öljy loppui.

Pipettipullossa oleva ruusuöljy tuoksuu kukkaismaisesti ruusuille, mutta myös ihanan karkkimaiselle. Ruusuöljy ei jätä kiiltoa iholle. Tässä öljyssä ei oikeastaan ole öljyistä tuntumaa, vaan on kuin vesimäinen seerumi. Erityisesti rasvoittuvaisuuteen taipuvalle iholle, kuten sekaiho ja normaali, joka saattaa rasvoittua. Kaikille ihotyypeille, mutta kuiva iho saattaa hyötyä enemmän jostain täyteläisemmästä öljystä. Tätä kannattaa kokeilla meikin päälle vaikka ihotyyppi olisi normaali tai sekaiho. Tulee kaunis hehku!

Lue täältä aikaisempi esittelyni ruusuöljystä!

Hinta: n. 43,65 € / 30 ml
Saatavuus: Lookfantastic* ja Bangerhead*

MOSSA VITAMIN OIL COCKTAIL

Keväällä Bette Boxista tuli aivan mielettömän hyvä kasvoöljy, jota testailin jo kesällä. Kun postauksen alussa mainitsin käyttäneeni kesällä kuurina kasvoöljyä, käytin tätä Mossan ihanan raikasta ja keveää kasvoöljyä. Viikon kuuri auttoi. Iho oli taas heleä ja näytti hyvältä. Kesästä huolimatta, minulle tuli jokin kummallinen harmaus ja pintakuivuus. Veikkaan syyksi kesän kuivuutta ja auringon raakuutta, joka oli harvinaisen pitkään kestävää. Mossan öljy oli siinä ulottuvillani, joten kokeilin sillä kuuria. Kun olen jo kokenut öljyjen mahtavan voiman ihon kirkkauteen ja heleyteen, en sillä tavalla yllättynyt. Kasvoöljyt vaan toimii juuri tällaisiin.

Mossa on luomulaatuinen ja ECOCERT sertifioitu luonnonkosmetiikkamerkki. Tuotteet ovat aika edullisia, mutta silti kokemukseni mukaan laadukkaita. Tämä Mossan ohut kasvoöljy sisältää vadelma-, tyrni-, jojobansiemen-, manteli-, avokado-, oliivi-, aprikoosi-, luumu-, helokki-, ruusunmarja, kaura- ja tomaattiöljyä. Öljy ei ole kaikista kuivimpia, mutta ei kuitenkaan tunnu rasvaiselta.

Hinta: 15-16 € / 30 ml
Saatavuus: Monet luonnonkosmetiikkaa myyvät liikkeet ja verkkokaupat, kuten Hyvinvoinnin.fi* ja Stoorla.fi*

Öljyt tekevät hyvää iholle talviaikana, mutta sen lisäksi se saa ihon ja jopa meikin näyttämään paremmalta. Öljy meikin alla estää meikkivoiteen kuivahtamista aika kivasti. Säilyy se kiva ja nuorekas hehku kasvoilla. Itselleni sopivat paremmin nämä kuitenkin aika keveät kasvoöljyt. Näillä öljyillä iho ei jää rasvaiseksi.

Käytätkö kasvoöljyä syksyllä ja talvella?

X