
5 parasta peiteainetta tummille silmänalusille
Postaus sisältää mainoslinkkejä
Oikein ihanaa sunnuntaita! Tänä aamuna ei välttämättä ole silmien alla mustaa, ellei eilen ilta venähtänyt. Tajusin, että en ole postannut parhaimmista peiteaineista silmien alle. Tämä tilanne tuleekin korjata, ja heti listata parhaimmat nestemäiset peiteaineet silmien alle.
Miksi erottelen peiteaineen silmien alle ja iholle? Ja miksi nestemäinen? Miksi ei voidemainen?
Toisinaan peiteaine soveltuu niin silmien alle kuin ihon muihin virheisiin. Toisinaan taas on hyvä olla eri peiteaineet. Minulla sattuu olemaan tässä postauksessa peiteaineet loistavia molempiin, paitsi yhden kohdalla en koe peiteainetta näppyjen peittelyyn hyväksi. Nestemäinen koostumus sen vuoksi, että minä pidän siitä eniten. Osaan sen vuoksi suositella 5 parasta nestemäistä peiteväriä. Voidemaisissakin on ihan hyviä, mutta omat lempparini ovat nestemäisiä. Ehkä jossain vaiheessa listaan 5 parasta voidemaista peiteväriä, vaikka eivät mielestäni olekaan niin hyviä kuin nämä.
Huomasin myös sellaisen asian, että kaikki nämä 5 parasta peiteväriä ovat itse ostettuja. Harvinainen sattuma! PR-näytteistä ei ole löytynyt parempia kuin nämä, eikä näiden kohdalla ole sattunut itselleni hutiostoksia!
NARS RADIANT CREAMY CONCEALER
Noin vuosi sitten vihdoin ja viimein osti Tukholmasta niin paljon ylistetyn NARSin peitevärin. Onneksi ostin, sillä tästä tuli yksi suosikkini.
Kun minulta kysytään parasta peiteväriä, ensimmäisenä mieleeni tulee NARS. Se on todella pigmenttinen, ohuella koostumuksella hyvin peittävä sekä ihoa kaunistava. Sopii varttuneemmallekin iholle, jos käyttää kunnon kosteutusta silmien alla sekä taputtelee kostealla sienellä peitevärin silmien alle ohueksi kerrokseksi.
NARS ei ole kosteuttava mielestäni, mutta siinä on käytetty humektanttia, joka pitää kosteutta peiteaineessa. NARS ei kuivu rumasti iholle, mutta ei ole öljyinen tai silikoninenkaan. Kun tämän oppii levittämään oikein, rakastuu varmasti! Ei enää tummia silmänalusia, finnitkin piilottuvat. Ainoastaan nenänpielissä NARS ei kestä niin täydellisesti kuin muualle käytettynä. Minulla on rasvoittuva nenä, joten kesto nenänpielissä ei ole täydellinen.
NARSilla on valtaisa sävyvalikoima. Minulla sävy Light 2 Vanilla on täydellinen. Sopii silmien alle että ihovirheiden peittelyyn.
Täältä voit lukea aikaisemman postaukseni.
Hinta: 27,95-30,45 € / 6 ml
Saatavuus: Lookfantastic* sekä muutamat muut verkkokaupat sekä NARSin Euroopan verkkokauppa. Jos matkaat maahan, jossa Sephora, käy ihmeessä ostamassa omasi!
DIOR DIORSKIN STAR CONCEALER
Ostin about 3 vuotta sitten tämän Diorin peiteaineen. Rakastuin! Ohut koostumus, mutta pigmenttinen. Applikaattorilla annosteltava peiteväri on näppärä kulkemaan mukana. Dior ei kuivahda liikaa iholla, jonka vuoksi se on ihanteellinen myös silmien alle. Toki huomasin hylsyn lähestyessä loppuaan, peitevärinkin menettäneen kosteutta. Lopussa ei enää niin kostea iholla kuin vielä puolivälissä.
Tässä peiteaineessa on uskomaton kestävyys! Minulla oli hormonien vuoksi hetkellisesti hurja rasvoittuvuus syksyllä 2016. Pitkäaikaiset lukijat muistavat varmaan syyn, miksi hormonit heittivät siihen aikaan. 1-2 kuukautta oli niin, että oikein mikään ei meinannut kestää ihollani. Lopulta levitin ohuen kerroksen Diorin peiteainetta ja meikkipuuteria perään. Johan alkoi meikkipohja kestää pitkiä päiviä vasta-alkaneissa opinnoissani.
En ole esitellyt tätä peiteväriä. En edes tajua, että miksi?! Miksi olen unohtanut esitellä tämän mahtavuuden. Tästä videosta pääset kuitenkin vähän katsomaan, kuinka Dior Diorskin Star Concealer levittyy sekä peittää.
Valitettavasti huomasin tätä listausta tehdessäni, että Dior Diorskin Star Concealer on poistuva tuote. Sitä saattaa löytää vielä, mutta tilalle on tullut uusi versio. Tai ainakin oletan uudeksi versioksi. Minun täytyy testata tämä Diorskin Forever Undercover.
Minun Diorskin Star Concealer on sävyltään 001 Ivory. Oletan uuden Diorskin Forever Undercoverissa olevan sävyn, 010 Ivoryn, olevan sama.
Hinta: vanhalla reilu 40 euroa, uudella alta 40 euroa
Saatavuus: vanha Diorskin poistumassa, uusi Diorskin saatavilla Kicks* sekä Sokos- ja Stockmann-tavaratalot
MAC PRO LONGWEAR CONCEALER
Ostin sävyn NW20, joka tarkoittaa MACin koodeissa neutraali-viileä, tummuus 20. Hullua, tiedän! Niin epälooginen muihin brändeihin verrattuna. Käytän muistisääntöä, jossa NW on not warm ja NC on not cold. Otin ehkä aavistuksen liian tumman, sillä talvella tämä NW20 tuntui vähän liian tummalta minulle. Meikkivoiteissa olen muistaakseni NW13 ja NW15. Olisin voinut ottaa vähän vaaleamman, mutta meni tämä NW20 silloin 3 vuotta sitten.
MAC on ammattilaisten suosima, joten se on järkevästi pakattu pumppupulloon. Oli minulle äärimmäisen kätevä työkeikoilla. Ainoastaan siitä nurisen, että pienestä pumppupullosta loput peiteaineet on hankala saada pois. Peiteainetta kun muutenkin kuluu vähän kerrallaan, se yksi tai kaksi milliä pohjalla on paljon! Muuten ei valittamista pakkauksesta.
Tämän peitevärin esittelin videolla. Voit halutessasi katsoa tarkemman esittelyn videolta ja katsoa tuotteen toimivuutta sekä minun vinkkini peiteväristä.
Hinta: 19,30-26,90 € / 9 ml
Saatavuus: Eleven*, Kicks*, Bangerhead* sekä Stockmannit ja jotkut Sokokset
Huomasin hintojen nousseen aika paljon tavarataloissa, sillä 3 vuotta sitten maksoin Stockmannilla tästä 22 euroa. Nyt hinta on tavarataloissa ja niiden verkkokaupoissa 25,90-26,90 €.
Koodilla GLITZ&GLAM20 saat 20% alennusta Bangerheadista* normaalihintaisista tuotteista. Koodi voimassa 30.4.2019 asti.
GIORGIO ARMANI HIGH PRECION RETOUCH
Sitten mennään vanhimpaan suosikkiini, jonka ostin vuonna 2014. Herttinen, kun vuodet vierivät vauhdilla. Tajusin tässä, että jokainen suosikkini on ostettu eri vuosina. Armanin peiteväri 2014, MAC 2015, Dior 2016, Kat Von D 2017 ja NARS 2018. Tämä Giorgio Armanin notkea, lähes vesimäisen ohut peiteväri toimii mielestäni vain silmien alla. Ihovirheiden peittelyssä ei niin hyvä, toisin kuin muut tämän postauksen peitevärit, jotka soveltuvat erinomaisesti myös ihovirheille.
Vuonna 2014 en vielä ollut ymmärtänyt, kuinka tärkeä silmänympärysseerumi ja kaikki nestemäiset kosteuttajat minulle olisivat. Ostin aina vain täyteläisempiä silmänympärysvoiteita, jotka eivät yksinään auta minun atooppisuuteen herkästi taipuvaista silmänympärysihoani. Iho pysyi kunnossa, mutta oli kosteusköyhä, jonka seurauksena ryppyinen. Koska vuonna 2014 en käyttänyt seerumeja ja muita kosteuttavia nesteitä silmänympärysiholleni, etsin peiteväriä, joka sopisi kosteusköyhälle iholleni mahdollisimman hyvin.
Ostin sävyn 4 (kuvassa), koska se on hieman oranssinen ja siksi taittaa sinisyyttä silmien alle paremmin. Myöhemmin ostin lisäksi sävyn 3, joka on vaaleampi ja keltaisempi. Vaalein sävy 1, on todella vaalea. Siis todella vaalea! Jos et ole aivan vitivaalea, suosittelen sävyä 4, mutta jos olet melko vaalea ja ihosi ihan keltaiseen taittava, suosittelen sävyä 3. Jos olet todella vaalea, sävy 1 sopii hyvin. Sävyvalikoimassa on muitakin vaihtoehtoja, mutta nuo kolme sävyä tiedän parhaiten, varsinkin kaksi niistä, kun ne minulla ovat olleet.
Giorgio Armanin peiteväri on ihanan ohutta, kosteuttavaa ja ihoa kaunistavaa. En sanoisi Giorgio Armania peittävimmäksi, mutta ehdottomasti parhaimmaksi kuivalle ja jo todella varttuneelle silmänympärysiholle. Sopii mahtavasti myös ohuiden ja todella läpikuultavien meikkipohjien käyttäjille. Jos meikkipohja on todella heleä ja läpikuultava, ei silmien alle voi käyttää huippupeittävää peiteainetta, sillä kokonaisuudesta tulee muuten hieman koominen. Siksi Giorgio Armani on mahtava myös heille, jotka suosivat todella läpikuultavia meikkipohjia. Giorgio Armani peittää melko kivasti, mutta on silti todella luonnollinen ja hieman läpikuultava.
Täältä voit lukea aikaisemman esittelyni.
(Onpa minulla ihana kesähehku kasvoilla tässä meikissä!)
Hinta: 36,20-39,90 € / 4,1 ml
Saatavuus: Eleven*, Kicks* ja Stockmann
KAT VON D LOCK-IT CONCEALER CRÉME
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä. Pari vuotta sitten ostin Sephorasta Kat Von D Lock-It -peitevärin. Häkellyin sen mahtavasta peittävyystä. Vaaleatkin värit ovat todella pigmenttisiä. Ostin sävyn L5, eli Light 5 – fair cashmere with neutral undertone. Kat Von D:n peitevärivalikoimasta löytyy todella paljon sävyjä! On erilaisia tummuuksia ja vaaleuksia sekä erilaisia vivahteita. Jos olet niin vaalea, että et ole koskaan löytänyt itsellesi riittävän vaalea peiteväriä, niin Kat Von D:ltä löydät. Olen aivan varma siitä! Vaalein sävy, 1 Light, oli todella vaalea. Onhan Kat Von D Lock-It -peiteväreissä sävy White Out, joka on täysin valkoinen, mutta se ei ole tarkoitettu peiteväriksi. Lähinnä vaalentamaan liian tummaa meikkivoidetta tai peiteväriä.
Perinteisesti applikaattorilliseen hylsyyn pakattu peiteväri on ehkä ihanteellisemmillaan ihovirheiden peittelyssä, mutta menee silmien allakin.
Jo selkeästi varttuneelle iholle en ensisijaisesti lähtisi suosittelemaan. Lock-It on sen verran kuivaksi kuivuva, että isommat uurteet korostuvat, jos ihossa ei ole riittävästi kosteutta. Koostumus on nestemäinen, mutta ei niin ohut ja vesimäinen kuin Giorgio Armanin. Kat Von D Lock-It on todella tiukasti iholla kestävä. Sen vahvuus on hyvässä peittävyydessä sekä kestävyydessä.
Täältä voit lukea esittelyni tuotteesta.
Hinta: noin 28,00 € / 6,25 g (Ruotsin Sephora 265 SEK)
Saatavuus: Sephorat
Tässä olivat parhaimmat nestemäiset peiteaineet silmien alle. Mitä peiteväriä sinä taputtelet alaluomillesi?
Vaikka olen löytänyt liudan huippuja peitevärejä, en koskaan lopeta vielä paremman metsästystä. Lähden ensi viikolla Tukholmaan, joten jos sinulla on vinkata jokin Sephorassa myytävä peiteväri, niin mielelläni kuulen vinkkauksesi!
Kommentit
Mun täytyy testata tuo jossain vaiheessa. 🙂
Kommentit
Huomenta! On selvästi aika vähentää Glitzglammailua, näin nimittäin sinusta unta 😂. Meikkasit mun kulmakarvat ja ne oli kauheat 😂. Unessa oli myös tyttö Salkkareista joka haukkui mun hiukset..juuuuh.
Itselläni varsinkin silmienalus on haastava. On jo ryppyä ja kuivuutta ja jos laittaa tuhdimpaa sy-voidetta ei meikki pysy vaan lilluu siinä jotenkin kummasti! Jatkuva ”metsästys” niiltä osin siis jatkuu ja jatkuu.
Muistan kun nuorena pyyhkäisin jotain kuivaa peitepuikkoa silmien alle.. Ei enää puhettakaan, että sellaista koostumusta voisi käyttää!
No huomentapäivää! EIKÄ! 😀 Et ole ensimmäinen lukija, joka kertoo nähneensä unta minusta. Olen melkoinen hyypiö, kun tungen toisten uniinkin. 😂 Meikkaan kulmatkin hirveiksi.
Kun minullakin on ikäryppyä ja siihen päälle vielä omat synnynnäiset, rakenteelliset uurteet ja atooppisen ihon kuivuus silmäluomissa, niin ihan mikä tahansa peiteväri ei sovi, eikä mikä tahansa levitystekniikka. Kuitenkin sitten on vuosi vuodelta tummemmat silmänaluset ja tarvisi vähän peittää, jotta näyttäisin virkeämmältä.
OMG! Joo! Tyyliin peitepuikkoa silmien alle! Tosin, en tarvinnut edes sitä, mutta joskus laitoin itsekin. En enää voisi! Olisi aika jäätävä lopputulos. 😅
Minä käytän Maybellinen sitä anti-age töpötintä. Se vaikuttaa kivan kevyeltä mutta peittävältä. Kun se loppuu, ostan joko uuden samanlaisen tai sitten NYXin dark circle concealerin, siitä pidin vaikkakin. Ellen intoudu näistä vinkkaamistasi, etenkin tuo Dior kiinnostaa.
Minua on kiinnostanut kokeilla tuo Maybelline. Oletkohan aikaisemminkin suositellut sitä? Muistelisin, että joku siitä on minulle aikaisemmin vinkannut.
Voi hyvin olla että se olen ollut minä joka on vinkannut siitä, aika kauan olen sitä käyttänyt. Se on yllättävän riittoisaa ja olen peittävyyteenkin ollut tyytyväinen, minulla on aika tummat silmänaluset ihan jo omasta takaa.
Mun täytyy testata tuo jossain vaiheessa. 🙂
Ostin kesällä Diorskin Forever-peiteaineen, se on todella pigmenttinen! Huomasin, että se alkaa kerääntymään hienoisiin uurteisiin. Tätä ei kannata laittaa suoraan aplikattorilla silmien alle, tulee aivan liian paljon. Kokeilin sekoittaa silmänympärysvoidetta joukkoon, ettei olisi niin kuivakkaa. Pigmenttiä jää peittämiseen edelleenkin ohentamisen jälkeen.
Laivan kosmetiikkamyyjältä kysyin ohutta peiteainetta silmien alle ja hän esitteli Helena Rubinsteinin Magic Concealerin https://eleven.fi/helena-rubinstein-magic-concealer
Kuinka ollakaan minulla oli jo tämä! Toinen (laiva) myyjä suositteli sitä, kun etsin peiteainetta puolivuotta aikaisemmin. En ollut käyttänyt tätä silmien alla, vaan muualla kasvoilla!
Armanin peiteaine alkoi kiinnostamaan, siihen on tutustuttava ihan kädestä pitäen seuraavalla shoppailureissulla. Elevenin sivuilta ei saanut selvää sävyistä.
Joo, tuo Armanin peiteväri voisi olla sinulle just hyvä. Käy ihmeessä swatchailemassa sävyjä. 🙂 Se on ohut, kostea ja silti melko hyvin peittävä. Sitä suosittelen erityisesti jo varttuneelle iholle.
Mun luottotuote on ollut useemman vuoden Lancomen Effacernes Longue Tenua peiteaine. Oon varmaan käyttänyt tätä 2-3tuubia, päivittäisessä käytössä yksi kestänee vuoden tai yli. Käytän ainoastaan sy-alueella, koska mun mielestä heijastelee aavistuksen valoa eikä siten oikein muille peitettäville alueille sovi. Plussaa myös nimellisestä suojakertoimesta. Tämä on ehkä aavistuksen jankkia, mutta hyvä sy-ihon kosteutus ja päälle valittu puuteri vaikuttavat myös siihen mille lopputulos näyttää 🙂 Ostin tän kaveriksi viime kesänä Narsin minikoon tosta samasta peiteaineesta (ja samassa sävyssä) ja mun mielestä Nars on aavistuksen kosteampi/notkeampi ja sen takia tykkään siitä ehkä enemmän. Lancomen kanssa tosin voi skipata valokynän, mitä Nars puolestaan ehkä vaatii, mutta ehkä se on parempikin, että on omat tuotteensa peittävyyteen ja heijastavuuteen O.o
Hyvää Tukholman reissua, tällä hetkellä ei mitään Sephora-suosituksia matkaan :’D Nykyään nettikauppojen valikoimat on niin hyviä, mutta onhan se ihana käydä hypistelemässä esim. Too Facedia livenä 🙂 Sephoran parasta antia lienee ne eri merkkien minikoot, ihan mahtavia! 🙂
Minulla on ollut tuo sinun suosikkisi Lancômelta. Siitä on kylläkin jo vuosia aikaa, mutta muistan just tuon, mitä sinäkin sanot, jankkia. Ei huono, mutta ei minun silmien alla niin kiva kuin nämä 5 ovat olleet. Edelleen kyllä etsin vielä parempaa. Onkohan sellaista edes? Lisäksi vuosien saatossa iho muuttuu, käytetyt tuotteet muuttuvat sekä tavat miten käyttää tuotteita. Eli siksi joku nyt täydellinen, ei olekaan enää muutaman vuoden päästä.
No tuo on totta! Verkkokaupoista saa nykyään lähes kaiken. Ainoastaan Benefit ja Too Faced ovat hankalia saada. Beccaakin saa vaikeasti. Olen varma, että pian nekin brändit haluavat Suomen markkinoilta osansa. Nyt on vissiin niin, että kaikki verkkokaupat eivät saa toimittaa meille Benefitiä ja Too Facedia. Markkinat alkavat olla ahtaat, joten siksi monet brändit ovat ottaneet Suomen alueekseen. Täällä vaan alkaa olla tilanne, että ovi käy tiuhaan tahtiin. Vanhat joutuvat keräämään kimpsut ja kampsut, kun myynti takkuaa uusien brändien tulon vuoksi.
Mutta se siitä. Minulla lähti taas asiat haaroittumaan. 😅 Jotain makeeta sieltä Seposta kuitenkin hankin. Laivaltakin tulee varmasti ostettua. Minulla jo on ainakin yksi hankinta ostoslistalla.
Tallink Silja Linelle on tullut Benefit! (Viking Linellä se on ollut jo) Prinsess-paatilla oli (vielä) aika pieni valikoima, mutta myyjä kertoi, että yksi merkki poistuu, joten saattaapi olla että Benefit’tiin tulee enemmän tuotteita. Nappasin mukaan Jefree Starr’in hehkittaman Roller Lash-mascaran mini koossa. En vain ole vielä avannut sitä, kun käytän äskettäin käyttöön ottamani ensi alta pois.
Siis onko Benefit Tukholman risteilyaluksilla? 😲 Tiesin sen tulleen Viikkarille.
Hih, kiitos pitkästä kommentista vain! 😀 Mutta joo, varmaan aina kun löytäisi sen the peiteaineen, niin muuttuneen ihon tarpeet onkin jo toiset 🙂
Kyllä, verkkokaupat toimittaa hyvin tänne, vaikkakin jotkut brändit edelleen vaikeita saada ja testailun mahistahan etänä ei ole. Eniten hämmästyin joku aika sitten, että eräs pohjoismaalainen alennuspuoti oli saanut Too Facedia valikoimiinsa.. Muistan kyllä itsekin tilanneeni ko. brändin tuotteita joskus vuosia sitten Nellystä ja ehkä Pretty.filtä. Mutta näin olen ymmärtänyt, että jälleenmyyntioikeudet ko. merkillä kuin juuri myös esim. Benefitillä ovat todella rajoitetut.
Onko Too Faced edelleen ko. puodin valikoimassa? Muistin just, että itsekin tilasin jotain Too Facedia Prettyltä. En muista mitä, koska siitä on tosiaan sellainen 7-8 vuotta aikaa. Eivät varmaan olleet jälleenmyyntioikeuksilla. Ostin Urban Decaytakin sieltä silloin. Sitten myöhemmin Pretty liftasi ja kaikki brändit oli luvalla myytyjä. Nyt omistaja on vaan vaihtunut. Siksi muuttui kaikki brändit ja markkinointiviestinnän sävy. Aina vaan uudistukset eivät ole parannusta. 😉
Mä tykkään yli kaiken Bobbi Brownista, se on kyllä aika jämäkkää koostumukseltaan, vaikka voit sen kai nestemäiseksi luetella. Todella peittävää, mutta ei mene juonteiseen, sillä peittää myös tosi hyvin näpyt ja virheet. Aplikaattori pakkaus ei ehkä ole koostumuksen vuoksi paras mahdollinen, voisi mun puolesta olla melkein tuubissa mistä puristetaan tai pienessä pumppupullossa. 🙂
Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta! Kiitos suosituksesta! 😍
Ja vielä yksi hyvä on Estée Lauder Double Wear Stay-In-Place Concealer. Pysyy ja peittää kuten meikkivoidekin, eikä keräänny juonteisiin
Tuo mun on pitänyt testata! Rakastan Estèe Lauderin Double Wear Stay-in-Place -meikkivoidetta. Valokynän olen testannut ja sekin on mahtava! Kiitti muistutuksesta! 😊
Minulta ääni It-cosmeticsin peitevoiteelle. Pelkkä CC-voidekin tosin riittää minulle. Sopii erityisesti vähän ikääntyneelle iholle.
Tuo CC-voide minun on pitänytkin metsästää testailuun. Hitsi, just eilen tein tilauksen Kicksille. Oliskohan Tukholman Sephorassa?
Täältä kans ääni Helena Rubinsteinin Magic concealerille. On hyvin nestemäistä ja notkeaa ja jättää kauniin kuulaan pinnan. Oli mun luotto pitkään. Pigmentti ei vain ole paras mahdollinen ja kun elämä heitti lisää tummuutta kehiin, niin tarvinnut myös lähteä peitevoidetta etsimään. Tuo Nars kiinnostaisi kovasti ja se on keikkunut ostoslistalla monesti. Kun ei liian jankkiakaan sais olla ettei nuo rypytykset silmien alla karkaa käsistä. Testailes Sepossa Too Facedin Born this way – peiteainetta. Itellä on nyt se käytössä ja oon ihan tykännyt mutta aina sitä vois vielä parempaa löytää. 😉
Ehdottomasti kannattaa testata toi It-cosmeticsin CC-voide! Siitä on nykyään erilaisia versioitakin, mulla se original eikä voisi uskoa, että spf on 50, silti helppo käyttää ja istuu kauniisti iholla. Niin ja Hourglassilta kokeiles Veil translucent sentting powderia. Tilasin netistä matkakoon ja on jäänyt vakkarituotteeksi. Ei ehkä paras ja ”pitävin” puuteri kesähelteillä mutta jättää niin kauniin samettisen mutta samalla hehkuvan pinnan, että. Ei tietoakaan kuivasta kakkunaamasta vaan se tuntuu ihan sulavan iholle. Silti toimittaa puuterin virkaa eli kiinnittää meikin. Laittelen kostealla BB:llä ihan niille rypyttyneille silmänalusillekin. 😉
Oi, kiitos vinkkauksista! ❤ Minä tsekkaan nuo. Mun pitää tuo Hourglass muutenkin tsekata, kun en sitä löytänyt viimeksi. Fentyäkään en nähnyt, vaikka etsin. Jos tällä kertaa olisi helpommin löydettävissä.
NARS on mahtava, kun se on pigmenttinen ohuemmallakin kerroksella. Itse käytän kosteussuihkeella kostutettua meikkisientä sen levitykseen. Se antaa ihan mielettömän hyvin peittävän, mutta silmänympäysiholleni anteeksiantavan lopputuloksen. 🙂