Glitz & Glam

Elokuun 2017 Bette Box

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Bette Box saatu.

Apua! Kun seuraavan kerran kirjoitan Bette Boxista, olen palannut koulunpenkille. Tänään tyttäreni palaa kouluun ja aloittaa toisen luokan. Minä jatkan alta kuukauden päästä toisen vuoden opiskelijana. Kauhea, kuinka tämä aika aina niin rientää. Kesä on loppusuoralla ja taas on kuukausi vierähtänyt edellisestä Bette Box -postauksesta.

Elokuun 2017 Bette Box

En ole aikoihin kertonut, että mikä Bette Box on? Te vakiolukijat todella tiedätte, mutta päivittäin blogissani vierailee aivan uusiakin lukijoita, eikä kaikille konsepti ole täysin selvä. Eli Bette Box on kuukausittain tilaajilleen saapuva yllätysboxi, joka sisältää kosmetiikkaa, hygieniatuotteita sekä muuta kauneuteen ja hyvinvointiin liittyvää. Bette Box oli aikaisemmalta nimeltään LivBox. Bette Box saattaa joskus paljastaa jonkun tuotteen, mutta yleensä tulevan kuukauden boxin sisältöä vain vihjaillaan, ei niinkään suoranaisesti paljasteta. Osa tuotteista on täysikokoisia, osa matkakokoisia ja osa näytekokoisia. Yleensä boxissa on 5 tuotetta (tai enemmän) ja lisäksi saattaa olla ylimääräisiä yllätyksiä. Boxit ovat arvoltaan enemmän kuin boxin hinta, joka on tällä hetkellä 18,90 € / kk.

Tässä linkki Bette Boxin sivuille, josta löydät lisätietoa yms. Jos haluat seurata mitä Bette Boxeissa aina on, niin postailen niistä joka kuukausi. Olen tehnyt niin vuodesta 2013 asti. Vanhoja boxeja löytyy kategoriasta Bette Box sekä LivBox. Ihan niitä vanhimpia en ole kategorioinut, mutta jokaiselta kuukaudelta löytää postauksen.

Elokuun 2017 Bette Box

Elokuun 2017 Bette Box ei ollut teemaltaan ”back to school”, vaan se oli ”back to basics”. No sitähän tämä aika on. Palaillaan takaisin arkeen. Erityisesti niissä lapsiperheissä, joissa on kouluikäisiä, tämä tuntuu arkeen paluulta. Kesälomathan pyörivät vielä syyskuussakin, joten sillä tavalla lomien suhteen tämä arkeen paluu ei ihan kaikkia vielä kosketa.

Elokuun 2017 Bette Box tarkemmin katseltuna näytti tältä…

Elokuun 2017 Bette Box

MANNA KADAR PRIME TIME
25 $ / 2 g

Meikinpohjustusvoide toimii sekä silmä- että huulimeikin pohjustajana, peiteaineena ja korostuksena. Pitää meikin paikoillaan, tasoittaa ihon sävyä meikin alla ja ehkäisee sävyn leviämistä sekä kerääntymistä juonteisiin.

Tämä oli mielenkiintoinen tuote. Avasin rasian tässä postausta kirjoittaessa ja otin vähän tuntumaa pohjustajan koostumuksesta. En ihan tiedä toimiiko minulla silmäluomilla, mutta minulla heräsi heti pari juttua, joihin tätä tulen heti huomenna kokeilemaan. On muuten todella pigmenttinen pohjustustuotteeksi. Tämä oli kiva juttu testattavaksi sisällössä. Jos tuote toimii testailuissani, palaan asiaan vielä.

Elokuun 2017 Bette Box

IBERO RIPSENTAIVUTIN
n. 4,90 € kpl

Metallinen ripsentaivutin klassisessa mallissa, jonka suosio on säilynyt jo vuosia. Helppo tapa korostaa silmiä vähemmällä meikillä! Vinkki: taivuta ripset ennen ripsivärin levittämistä, niin saat kestävämmän lopputuloksen.

Ripsitaivuttimet ovat minulle itselleni turhat. Olen siitä onnekas, että ripseni kääntyvät pelkästään maskaran avulla aivan kuin olisin taivuttanut ne taivuttimilla. Asiakkaita varten minulla on ollut käytössä legendaariset Shu Uemurat sekä lämpötaivuttimet. Tosin käytin taivuttimia silloin kun minulla oli nuorimmaisen lapseni saamisen jälkeen todella huonokuntoiset ripset.

Taivuttimia tarvitseville tai sellaisia itselleen miettineelle varmasti kiva juttu boxista. Nämä saamani taivuttimet käärin jouluna pakettiin ja annan jollekin niitä enemmän tarvitsevalle.

Elokuun 2017 Bette Box

LUMENE KLASSIKKO UUDISTAVA YÖVOIDE
5,90 € / 50 ml

Kosteuttava yövoide auttaa ihoa palautumaan yön aikana ja jättää ihon pehmeämmäksi ja hyvinvoivaksi. Antioksidanttipitoista tupasvillaa ja puhdasta pohjoista lähdevettä sisältävä yhdistelmä hellii ihoasi rauhoittaen ja kosteuttaen sitä hellävaraisesti.

En voi olla mainitsematta, mutta Instagramissa joskus näin kuvan, jossa irvailtiin tälle voiteelle. Siinä vitsailtiin jotain Suomi100 -tuotteesta, joka on samaan aikaan klassikko ja uutuus.

Tässä voiteessa on hinta kohdillaan. En ole tuotetta vielä testannut, mutta aika paljon olen lukenut ihan hyvää näistä Lumenen klassikkotuotteista. Kiva kokeilla tämäkin.

Elokuun 2017 Bette Box

NIVEA INTENSIVE CARE KÄSIVOIDE
4,20 € / 75 ml

Runsaasti manteliöljyä sisältävä uudistunut käsivoide ravitsee, rauhoittaa ja hoitaa kuivien käsien ihoa 24 tunnin ajan. Klassinen Nivea-tuoksu on miellyttävä ja mieto. Näppärän kokoinen pakkaus sujahtaa helposti laukkuun mukaan.

Itse olen vähän erimieltä tuosta klassisesta Nivea-tuoksusta. Itse en oikein pidä siitä, enkä koe sitä mietona. Nivean tuoksu menettelee kyllä. Siitä tulee lapsuusmuistot mieleen. Käsivoidetta ei olekaan tullut aikoihin. Minun mielestä niitä saisi tulla useamminkin, koska itse olen käsivoideaddikti. Minulla on aina käsivoide käsilaukussa ja kun toiset sipaisevat huuliinsa huulivoidetta, minä ”rasvaan” käsiäni. 😀

Elokuun 2017 Bette Box

HELEIN SKIN, HAIR & NAILS KAUNEUSRAVINTOLISÄ
27,00 € / 60 tablettia

Kauneusravintolisä iholle, hiuksille ja kynsille sopii henkilöille, jotka haluavat tehokkaasti ja monipuolisesti tukea ihon, hiusten ja kynsien heleyttä ja vahvuutta sekä säilyttää nuorekkaan ilmeen. Ravintolisä sisältää runsaasti B-, C- ja E-vitamiineja, sinkkiä, kysteiiniä ja peltokorteuutetta.

Olen nyt alkanut hyppäämään ravintolisien maailmaan, mutta suhtaudun niihin kuitenkin maltillisesti. Ihan miljoonaa erilaista ei kannata syödä kerralla, eikä ikinä pidä unohtaa laadukkaan ravinnon tärkeyttä. Näistä kynsien ja hiusten kuntoon vaikuttavista olenkin aina sanonut, että jos ravinnosta saa kaiken, ei näille ole sillä tavalla tarvetta. Ei hiukset ja kynnet siitä paremmaksi muutu, jos ne tärkeät vitamiinit ja hivenaineet saa jo ravinnostaan. Mutta jos niistä on puutetta, tai kehossa voi olla imeytymisongelmia (syystä tai toisesta), niin tällaisilla varmaan voi parantaa kynsien ja hiusten kuntoa.

Elokuun 2017 Bette Box

Bette Box sisälsi myös pari ylimääräistä kylkiäistä tälläkin kertaa. Yhtenä oli Listerine Zero -suuvesi.

Elokuun 2017 Bette Box

Toisena oli Cleanin ihanan raikas Fresh Laundry EdP. Tämä on ihana tuoksu! En välttämättä pidä tästä itselläni käytössä, mutta joskus on kiva suihkauttaa ja tuoksua puhtaille, valkoisille lakanoille, jotka ovat kuivaneet saariston merituulessa. Vähän liian puhdas ja raikas omaan tyyliini, mutta joskus on just tällainen fiilis – Clean Fresh Laundry -fiilis. Minulla tosiaan on tämä tuoksu minikokoisena, joten tuoksu on tuttu ennestään.

Elokuun 2017 Bette Box

Tällainen oli elokuun Bette Box. Boxi sisälsi 5 tuotetta ja kaksi ylimääräistä yllätystä. Bette Boxin päätuotteet olivat täysikokoisia, vaikka Manna Kadarin pohjustajan kanssa on ollut jotain painovirhettä kortissa jne. Ylimääräisistä tuotteista Listerine on suuri näytekoko/matkakoko ja Cleanin tuoksu näyte. Arvoltaan elokuun Bette Box on lähes 65 €. Mukaan ei ole laskettu ylimääräisiä näytteitä.

Mitkä ovat minun ajatukseni tämän kuun boxista? Nooooh, ei täysosuma, mutta en voi tätä haukkua. Eiväthän nämä kaikki minulle osu, kuten esimerkiksi ripsitaivuttimet, mutta eihän tällainen seikka boxista heikkoa tee. Kun mietin kokonaisuutena, niin onhan tämä ihan ok. Itseäni kiinnostivat eniten Manna Kadar ja Lumenen yövoide. On muuten ihan hauskaa, kun välillä tulee näitä tällaisiakin tuotteita, joita ei edes myydä Suomessa, kuten Manna Kadar.

Mitä tuumitte elokuun Bette Boxista?

Bette Box saatu.

X