Glitz & Glam

Syyskuun 2019 Bette Box - nyt on kiva Bette!

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Tuote saatu Bette Boxilta

Hieman jännitin, että kuinka pitkään menee, että Bette Boxit saapuvat Postin lakon vuoksi? Oma Betteni oli jo tiistaina noudettavissa, eli hyvin sutjakkaasti ne tulivat. Kaikki sympatia Postin työntekijöille, erityisesti sinne pakettilajitteluun. Olen ollut suorastaan pöyristynyt kaikesta tästä nykymenosta ja työntekijän kyykyttämisestä sekä johdon palkoista. Sen verran tähän Bette-postaukseen otan kantaa, että toimitusjohtaja on silloin epäonnistunut toimessaan, kun tällaisia toimenpiteitä joudutaan tekemään. Ei ehkä ole kuukausipalkat ja kaikki ne bonukset ihan ansaittuja. Melkoinen suojatyöpaikka ja hyvä veli -kerho siellä pyörii.

No, nyt on otettu kantaa paheksuttu myös julkisesti Postin johtoa. Siirrytään takaisin aiheeseen syksyn ensimmäinen Bette Box. Syyskuun Bette Box on hyvin täyteläinen. Vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta, kurkataan tarkemmin sisältöön.

DERMOSIL RIE AND SHINE MASCARA
9,80 € / 10 ml

Ripsiväri tuo ripsille luonnollista kaarevuutta ja tuuheutta, sillä sen erikoismuotoillun harjan avulla väri levittyy kauniisti jokaiseen ripseen. Ripsiväri tekee ripsistä tuuheamman näköiset ja koostumuksensa ansiosta väriä on helppo lisätä kerroksittain. Intensiivisen musta ripsiväri kestää ripsillä varisematta ja voit poistaa sen tavallisella meikinpoistoaineella.

Olenkohan koskaan kokeillut Dermosilin maskaraa? Mielenkiinnolla testaan, vaikka en välttämättä suuria odota. Jos haluan ostaa ripsivärin, niin pakko myöntää, että en kyllä ensimmäisenä suuntaisi Dermosililta etsimään. Olisi todella mukava yllättyä positiivisesti.

LUMENE BLUR PITKÄKESTOINEN MEIKKIVOIDE
16,90 € / 30 ml

Uudistettu ja paranneltu Blur lanseerattiin elokuussa. Meikkivoiteen peittävä koostumus häivyttää ihon pieniä virheitä ja ihohuokosia antaen virheettömän, puolimatan lopputuloksen, joka kestää jopa 16 tuntia. Täyteläinen koostumus sisältää ihoa hoitavaa pohjoita kanervaa. Koostumuksen innovatiivinen blur-teknologia häivyttää optisesti juonteita ja ihon epätasaisuuksia. Hajusteeton koostumus sopii kaikille ihotyypeille. Uusien tuubien materiaalista yli 50 % on kierrätettävää muovia.

Voih, vähänkö mukavaa, että tuli tämä suosikkimeikkivoiteeni. Ehdottomasti yksi parhaimpia markettimeikkivoiteita. Kun tein 5 parasta markettimeikkivoidetta listaa, ei tämä uusittu versio vielä ollut myynnissä. Pakkaus oli aikaisemmin uusittu, mutta nyt on taas tehty uudistusta, jossa pakkaus että sisältö on uudistettu. Ilolla testaan tämän! Saamani sävy pitäisi olla sopiva viimeistään talvella, ellei jo nyt ole. Tämä on tosi kiva tuote!

BIO2YOU FACE, BODY, HAIR OIL WITH ARGAN OIL
22,00 € / 100 ml

All-in-one öljysekoitus! Sopii kasvoille, vartalolle ja hiuksille, ja erityisen hyvin myös curly girl -metodiin hiusten latvoille. Tämä on yksi sarjan suosituimmista tuotteista myös tuoksunsa takia. Mahtava, monen arvokkaan ja ravitsevan öljyn sekoitus hoitaa tehokkaasti kuivaa ihoa ja kuivia hiuksia. Sisältää argan-, jojoba-, manteli-, tyrni- ja oliiviöljyjä. Imeytyy hetkessä. Alkoholiton, väriaineeton, ei eläinperäisiä aineita eli sopii myös vegaaneille.

Tätä voisi kokeilla hiuksien latvoille. Jotenkin olen aina vähän skeptinen käyttämään samaa öljyä hiuksille ja kasvoille. Mutta, eihän sitä tiedä varmuudella ennen, kun kokeilee. Öljyssä on toden totta aivan ihana tuoksu! Appelsiini tulee minulla mieleen tuoksusta. Nam!

YON-KA HYDRA Nº1 CREME
59,00 € / 50 ml

Pitkäaikaistilaajille!

Ihon kosteuttaminen tarkoittaa sekä taistelua kosteuden haihtumista vastaan että kosteuden lisäämistä ihon syvimpiin kerroksiin. HYDRA Nº1 CREME -voiteen ytimessä toimivat ainutlaatuinen kahden erilaisen hyaluronihapon sekä tehokkaista ihoa kosteuttavista ominaisuuksistaan kuuluisien ainesosien (aloe vera, savanniruoho) yhdistelmä. Voiteen sametinpehmeä koostumus tekee ihosta erittäin pehmeän ja miellyttävän tuntuisen. Voide imeytyy nopeasti mahdollistaen meikin tekemisen heti levityksen jälkeen.

Veikkaan, että tuossa kuvauksessa mainittu kaksi erilaista hyaluronihappoa tarkoittavat hyaluronic acidia ja sodium hyaluronatea. Jälkimmäinen on se halvempi ja yleisempi, hyaluronic acid on arvokkaampaa ja ei yleensä esiinnyt edullisemmissa ihotuotteissa. Tämä on kiva kokeilla, sillä minulla ei ole mitään aikaisempaa kokemusta Yon-Kan tuotteista. Mitä tässä kädelleni vähän koostumusta kokeilin, vaikutti se oikein lupaavalta. Lisäksi tuotteen kuvaus vaikuttaa kanssa lupaavalta.

ZIAJA ACAI BERRY PÄIVÄVOIDE
9,90 € / 50 ml

Vaihtoehtoinen tuote

Päivävoide on omiaan taistelemaan ikääntymisen ensimerkkejä ja ilmansaasteita vastaan. Rauhoittaa, kosteuttaa ja silottaa ihoa. Acai-marjauute suojaa ihoa ilmansaasteilta. Parantaa ihon kiinteyttä. Tuloksena terveen ja kuulaan näköinen iho. Aurinkosuojakerroin 10.

Tämä oli vaihtoehtoinen tuote. Toisena vaihtoehtona oli Ziajan Jasmiini päivävoide. Olisin mieluummin ottanut se, sillä tätä Acai-sarjan päivävoidetta olen testannut. Ei noussut erityismainittavaksi. Acai-sarjassa on hyviä tuotteita, mutta päivävoide ei ollut suosikkini.

Syyskuun Bette Boxissa olivat myös:

Yogi Tea Turmeric Chai, Formula 10.0.6 Down To The Pore -mustapääliuska, Jordan Stay Fresh™ Fresh Breath hammastahna ja Kenzo World Power EdP tuoksunäyte.

Kaikki näytteet ovat tervetulleita! Matkoilla tarvitsee noita pieniä hammastahnoja. Just viime viikonloppuna nappasin mukaani Savonlinnaan Bette Boxista saadun, pienen hammastahnatuubin. Näitä työ- ja koulutusmatkoja saattaa tulla muutamia kertoja vuodessa omien matkojen lisäksi, niin kelpaa kyllä minulle. Tuoksuttelin tuota Kenzon tuoksua. Vaikutti oikein hyvältä. Riittävän ryhdikkään ja arvokkaan tuoksuinen, vaikka tuoksu on nuorekas. Aika makea versio Kenzoa. Olen niin tottunut, että Kenzon tuoksut ovat todella kukkaismaisia. Kukkaismaisuutta tässäkin on, mutta se tulee viiveellä.

Sitten vielä oli proteiinipatukka, joka on täynnä pähkinää. Tästä en löytänyt kortista mainintaa eli täysin ylimääräisenä näytteenä mukana. Söin patukan postausta kirjoittaessani. Oli aika hyvä. Ei niin makea kuin luulin. Pähkinät olivat mukavan suurikokoisia, jotkut jopa kokonaisia.

Kokonaisuudessaan syyskuun Bette Box oli näin monta juttua sisältävä. Toki yksi tuotteista oli pitkäaikaistilaajille, Yon-Kan voide. Yhteensä 10 yksikköä sisältävä Bette Box oli kyllä todella kiva tällä kertaa. Itse sisältöä oli viisi tuotetta ja loput viisi olivat ylimääräisiä ekstroja. Täysikokoisia tuotteita oli 2, mutta loput olivat oikein kivan kokoisia matkakokoja ja näytteitä. Arvoltaan Bette Box oli heidän itse ilmoittamansa mukaan 39,00 €.

Omat suosikkini ovat Lumenen meikkivoide (tietysti!), Yon-Kan voide sekä Dermosilin maskara. Vähiten innostuin Ziajan voiteesta, koska en siitä oikein pitänyt aikaisemmin.

Bette Boxilla on kampanja tämän viikon ajan. Koodilla SUPERVIIKKO saa tilauksen yhteydessä kaupan päälle tämän esittelemäni syyskuun Bette Boxin. Tarjous on voimassa tämän viikon loppuun asti tai niin kauan kuin tuotetta riittää. Koodi toimii kaikkiin tilausvaihtoehtoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että saat kaksi Bette Boxia yhden hinnalla (18,90 €), neljä Betteä kolmen hinnalla (56,70 €) ja kahdeksan Betteä kuuden hinnalla (113,40 €).

Mitä sinä pidit syyskuun Bette Boxista?

 

X